Verensiirto: käyttöaiheet, suoritus ja haitat

Keskeistä

• Potilaan tunnistaminen näytteenoton yhteydessä
• Ennen punasolujen, trombosyyttien ja jääplasman siirtoa potilaan veriryhmän tulee olla määritettynä kahdesta eri näytteenottokerralla otetusta näytteestä.
• Punasolujen siirtoa varten tarvitaan lisäksi sopivuusnäyte. Trombosyyteille ja jääplasmalle ei tehdä sopivuuskokeita.
• Veriryhmämääritys voidaan tilata otettavaksi hyvissä ajoin, esim. viikkoja ennen suunniteltua siirtoa. Sopivuusnäyte tilataan otettavaksi enintään 5 vrk ennen punasolujen siirtoa.
• Ks. myös Verensiirto-opas: Verensiirtotutkimukset «Verensiirtotutkimukset»1.
• Esim. lasten verensiirto-ohjeet voivat poiketa alla kuvatusta. Tutustu oman yksikkösi verensiirto-ohjeistukseen ennen tutkimusten tilaamista.

ABO- ja RhD-veriryhmämääritykset

• ABO- ja RhD-ominaisuudet säilyvät läpi elämän (poikkeuksena allogeenisen kantasolujen siirron saaneet potilaat, joiden veriryhmä muuttuu luovuttajan ryhmän mukaiseksi).
• Jos veriryhmämäärityksen tulosta ei löydy laboratorio- tai verensiirtotietojärjestelmästä, tilataan veriryhmämääritys ja sopivuuskoe, jotka tehdään kahdesta eri näytteenottokerralla otetusta näytteestä.
• Veriryhmämääritystä ei tarvitse tilata uudelleen, jos se on jo tehty ja tulos löytyy laboratorio- tai verensiirtotietojärjestelmästä. Veriryhmän tarkistus tehdään sopivuuskoenäytteestä.
• Hätäverensiirroissa veriryhmämääritys- ja sopivuuskoenäytteet voidaan ottaa yhtä aikaa, jolloin kahden henkilön tulee tunnistaa potilas.

Sopivuuskoe

• Aina ennen punasoluvalmisteen siirtoa
• Näytteestä tehdään myös veriryhmän tarkistus ja vasta-aineiden seulonta. Jos vasta-aineita todetaan, tehdään vasta-aineiden tunnistus.
• Voimassa 5 vrk
• Valtaosassa Suomen verikeskuksista on käytössä veriryhmä ja seulonta -käytäntö (Type and Screen), missä sopivuuskoe tehdään elektronisesti. Ks. tarkemmin Verensiirto-opas: Veriryhmä ja seulonta -käytäntö «Veriryhmä ja seulonta -käytäntö»2.
• Tehdään serologisesti aina, jos potilaalla on todettu punasoluvasta-aineita tai potilas on saanut allogeenisen kantasolujen- tai maksansiirron.

Indikaatiot aikuisilla

• Punasoluja siirretään yksi valmiste kerrallaan vastetta arvioiden. Yksi punasoluvalmiste nostaa aikuisella hemoglobiinipitoisuutta n. 10 g/l.
• Krooninen tai hitaasti kehittyvä anemia
  • Siirroille ei voida antaa tarkkoja Hb-rajoja, vaan siirtopäätöstä tehdessä otetaan huomioon anemian aiheuttamat oireet, potilaan ikä ja perussairaudet.
  • Punasolujen siirto on aina aiheellinen, kun Hb on alle 50 g/l.
  • Sairaalahoidossa olevalle potilaalle riittää punasolujen siirtorajaksi useimmiten 70 g/l.
    • Sydän- ja keuhkosairaiden sekä iäkkäiden potilaiden oireista anemiaa tulee hoitaa korkeammalla hemoglobiinitasolla (80–90 g/l).
  • Palliatiivisessa hoidossa punasolujen siirtoihin suhtaudutaan pidättyväisesti. Punasolujen siirtoa voi harkita, mikäli se lisää potilaan omatoimisuutta merkittävästi tai lievittää invalidisoivia oireita.
• Akuutti tai massiivinen vuoto
  • Verenvuodon korvaus trauma-, leikkaus-, synnytys- tai muussa vuodossa vaatii usein punasolujen siirron lisäksi trombosyyttien, jääplasmavalmisteen (OctaplasLG^®) ja/tai spesifisten hyytymistekijävalmisteiden käyttöä.
  • Päätöksen hätä- ja massiiviverensiirrosta tekee hoitava lääkäri.
  • Näytteistä, tutkimuksista ja verivalmisteista on sairaala- ja erikoisalakohtaiset ohjeet.
  • Ks. Verensiirto-opas: Verensiirto hätätapauksessa «Verensiirto hätätapauksessa»3.

Punasolujen valinta

• Keskeistä
  • Pääsääntöisesti käytetään potilaan oman ABO/RhD-veriryhmän mukaisia valmisteita.
  • Jos potilaan oman ABO/RhD-veriryhmän mukaisia valmisteita ei ole saatavilla, ks. Verensiirto-opas: Veriryhmien huomioon ottaminen verivalmisteiden valinnassa «Veriryhmien huomioon ottaminen verivalmisteiden valinnassa»4 ja kuva «»1.
  • ABO-veriryhmältään epäsopivien valmisteiden siirto voi aiheuttaa henkeä uhkaavan verensiirtoreaktion, jos potilaalla on luonnollisia vasta-aineita (isoagglutiniineja) siirrettäviä punasoluja kohtaan.
  • RhD-negatiivisille tytöille ja fertiili-ikäisille naisille ei saa siirtää RhD-positiivisia punasoluja muutoin kuin henkeä uhkaavissa tilanteissa, jotta vältetään anti-D-immunisaatio mahdollisissa tulevissa raskauksissa.
  • Poikkeustilanteita, joissa RhD-negatiiviselle henkilölle voidaan siirtää RhD-positiivisia punasoluja, voivat olla hätäverensiirto, massiivinen verensiirto tai muu tilanne, jossa RhD-negatiivisia punasoluja ei ole riittävästi saatavilla. Näin voidaan toimia, jos potilaalla ei ole tiedossa olevaa anti-D-vasta-ainetta. Potilasryhmiä, joille voidaan tarvittaessa siirtää RhD-positiivisia punasoluja, ovat miehet ja kaikki yli 50-vuotiaat potilaat. Päätöksen siirtymisestä RhD-positiivisten punasolujen käyttöön tekee sairaalan verikeskus. Ks. Verensiirto-opas: Veriryhmien huomioonottaminen verivalmisteiden valinnassa «Veriryhmien huomioon ottaminen verivalmisteiden valinnassa»4.
  • RhD-negatiivisia punasoluja voidaan turvallisesti siirtää RhD-positiiviselle potilaalle. RhD-negatiivisia punasoluja on saatavilla vähemmän kuin RhD-positiivisia punasoluja, ja niitä tulee siirtää RhD-positiivisille potilaille vain poikkeustapauksissa, esim. kun sopivia RhD-positiivisia punasoluja ei ole saatavilla.
• Lisäksi tytöille ja fertiili-ikäisille naisille valitaan aina K-negatiiviset punasoluvalmisteet, koska myös anti-K-vasta-aineet voivat aiheuttaa sikiön ja vastasyntyneen vaikean hemolyyttisen taudin.
• Fenotyypin mukaiset punasoluvalmisteet
  • Kaikilta verenluovuttajilta tutkitaan ABO-, Rh (D, C, c, E, e)- ja K-veriryhmät. Lisäksi osalta verenluovuttajista tutkitaan laajemmin muut, verensiirtojen kannalta merkitykselliset veriryhmät. Punasoluvalmisteen etiketissä ilmoitetaan ainoastaan ne punasoluantigeenit, joiden suhteen luovuttaja on negatiivinen.
  • Laajasti fenotyypitettyjen punasoluvalmisteiden saatavuus oman sairaalan verikeskuksesta on rajallinen. Osaa laajemmin tyypitetyistä punasoluvalmisteita ei löydy edes Veripalvelun varastosta, vaan tarpeen vaatiessa luovuttajat kutsutaan erikseen.
  • Potilaille, joilla on kliinisesti merkityksellisiä punasoluvasta-aineita
    • Siirrettävien punasolujen tulee olla niiden veriryhmien (eli antigeenien) suhteen negatiivisia, joita kohtaan potilaalla on vasta-aineita.
    • Lisäimmunisaation välttämiseksi valitaan lisäksi K-negatiivisia punasoluja.
  • Potilaille, jotka ovat verensiirrosta riippuvaisia periytyvän hemolyyttisen anemian tai hemoglobinopatian takia ja joilla on lisääntynyt riski muodostaa punasolu-vasta-aineita
  • Potilaille, joilla panagglutiniinit (punasoluvasta-aineet, jotka reagoivat kaikkien punasolujen kanssa) häiritsevät verensiirtotutkimuksia eikä sopivaa verta löydy, esim. autoimmuunihemolyyttista anemiaa (AIHA) sairastavat potilaat
  • Potilaille, jotka kuuluvat harvinaiseen veriryhmään
  • Jos potilas tarvitsee laajasti tyypitettyjä punasoluvalmisteita, verensiirtoon tulee varautua hyvissä ajoin ja tehdä tilaus vähintään 3–5 vrk ennen suunniteltua verensiirtoa.

Erityisverivalmisteet

• Kaikki peruspunasoluvalmisteet ovat suodatettuja, eli niistä on poistettu valkosolut.
• Erityisverivalmisteiden käsittelyt viivästyttävät toimittamista ja lyhentävät valmisteen käyttöikää, minkä vuoksi niitä tulee määrätä vain niitä ehdottomasti tarvitseville potilaille. Ks. Verensiirto-opas: Verivalmisteiden erikoiskäsittelyt «Verivalmisteiden erikoiskäsittelyt»5.

Indikaatiot

• Trombosyyttejä siirretään pääsääntöisesti vuototilanteessa tai kajoavien toimenpiteiden yhteydessä.
• Profylaktisesti trombosyyttien siirtoja voidaan tarvita
  • verenvuotojen ehkäisyyn syövän tai pahanlaatuisten veritautien tukihoitona, kun potilaalla on luuytimen tuotantovajauksesta johtuva trombosytopenia
  • verenvuotojen ehkäisyyn toimenpiteiden yhteydessä potilailla, joilla on trombosytopenia tai trombosyyttien toimintahäiriö.

Toteutus

• Vuototilanteessa ja kajoavien toimenpiteiden yhteydessä siirtorajana pidetään 30–100 × 10⁹/l mm. vuodon sijainnista ja toimenpiteestä riippuen.
• Profylaktisia trombosyyttisiirtoja annetaan luuydintä lamaavien solunsalpaajahoitojen aiheuttamassa trombosytopeniassa yleensä, kun trombosyyttejä on alle 10–15 × 10⁹/l. Trombosyyttisiirron tarpeellisuus tulee kuitenkin arvioida yksilöllisesti, ja siirtorajaa voidaan pitää korkeammallakin, jos potilaalla on muita vuotoriskiä lisääviä tekijöitä (esim. antitromboottinen lääkitys) tai trombosyyttien kulutus on lisääntynyt, kuten sepsiksessä.
• Profylaktisissa siirroissa potilaalle annetaan pääsääntöisesti yksi trombosyyttivalmiste kerrallaan. Siirtovaste voidaan arvioida mittaamalla trombosyyttien pitoisuus ennen siirtoa ja n. tunti siirron jälkeen tai seuraavana aamuna. Tunnin kuluttua yhden valmisteen siirrosta trombosyyttien pitoisuuden pitäisi suurentua 20–25 × 10⁹/l lähtöarvosta, ja seuraavana aamuna vasteesta pitäisi olla jäljellä n. 60 %.
  • Pienentynyttä siirtovastetta aiheuttavat monet ohimenevät syyt (kuume, sepsis, DIC, suurentunut perna, lääkkeet, vaskuliitit ja käänteishyljintä).
  • Immunologiset syyt, kuten HLA-immunisaatio (yleinen), HPA-immunisaatio (harvinainen) tai trombosyyttien autovasta-aineet voivat aiheuttaa pitkään jatkuvan huonon siirtovasteen.
• Trombosytopeenisen potilaan kliinisesti merkittävän verenvuodon hoidossa tulee huolehtia riittävistä trombosyyttien siirroista.

Trombosyyttivalmisteen valinta

• Trombosyytit siirretään ensisijaisesti potilaan ABO- ja RhD-ryhmien mukaisesti. Trombosyyttivalmisteille ei tehdä sopivuuskoetta.
• Akuutin vuodon hoidossa tai muussa akuutissa tilanteessa voidaan siirtää myös ABO-veriryhmältään poikkeavia valmisteita. Siirtosäännöt poikkeavat punasolujen siirtosäännöistä ABO-veriryhmien osalta. Ks. Verensiirto-opas: Veriryhmien huomioon ottaminen verivalmisteiden valinnassa «Veriryhmien huomioon ottaminen verivalmisteiden valinnassa»4, myös taulukko 6 ''.
  • Nykyisissä trombosyyttivalmisteissa on vain vähän plasmaa, minkä vuoksi valmisteen isoagglutiniinit eivät aiheuta merkittävää haittaa potilaalle. Siirto vasten potilaan isoagglutiniineja (esim. A-veriryhmän valmiste O-veriryhmän potilaalle) voi kuitenkin johtaa hieman pienentyneeseen siirtovasteeseen.
  • Allogeenisen kantasolujen siirron saaneille potilaille trombosyyttien ABO-veriryhmä valitaan siirtokeskuksen antaman yksilöllisen ohjeen mukaan.
• RhD-ryhmä täytyy huomioida trombosyyttien siirrossa, koska trombosyyttivalmiste sisältää pieniä määriä punasoluja.
  • RhD-negatiiviselle potilaalle voidaan joutua siirtämään RhD-positiivisia trombosyyttivalmisteita poikkeustilanteissa, kun RhD-negatiivisia valmisteita ei ole saatavilla.
  • RhD-positiivisen trombosyyttivalmisteen anto voi aiheuttaa anti-D-vasta-aineen muodostuksen, mikä on erityisen haitallista tytöille ja fertiilissä iässä oleville naisille.
  • RhD-positiivisten valmisteiden immunisoiva vaikutus voidaan estää anti-D-immunoglobuliinilla. Ks. Verensiirto-opas: Veriryhmien huomioon ottaminen verivalmisteiden valinnassa «Veriryhmien huomioon ottaminen verivalmisteiden valinnassa»4, myös taulukko 5 ''.
• Valtaosalle potilaista voidaan siirtää perustrombosyyttivalmisteita, jotka pääosin valmistetaan neljän verenluovuttajan kokoverestä. Valmisteet on sädetettävä käänteishyljinnän estämiseksi, jos trombosyyttejä annetaan vaikeassa immuunivajaustilassa olevalle potilaalle; ks. sädetetyt punasolut kohdasta Punasolujen siirto «»1.
• Potilaille, joille ei saada siirtovastetta perustrombosyyttivalmisteella ja joilla on todettu HLA- ja/tai HPA-vasta-aineita, on siirrettävä potilaan HLA- ja/tai HPA-tyypin mukaisia valmisteita. Nämä valmisteet kerätään erikseen kutsuttavilta HLA- ja/tai HPA-tyypitetyiltä verenluovuttajilta. Tilaus pitää tehdä viimeistään suunniteltua siirtopäivää edeltävänä arkipäivänä klo 12:een mennessä. Akuutissa vuodossa käytetään perustrombosyyttivalmisteita, tarvittaessa tavanomaista suurempina määrinä.

Määritelmät

• Vakava verensiirtoreaktio
  • Kuolemaan johtava tai ihmishengen vaarantava
  • Johtaa invaliditeettiin tai työkyvyttömyyteen
  • Johtaa sairaalahoitoon tai sen pitkittymiseen
  • Johtaa sairastumiseen tai sen jatkumiseen
• Vakava vaaratilanne
  • Tilanne, joka olisi voinut johtaa vakavaan verensiirtoreaktioon
• Väärä verensiirto
  • Siirretty väärää veriryhmää oleva valmiste
  • Siirretty väärä tai vääränlainen valmiste
  • Siirretty toiselle potilaalle tarkoitettu valmiste, vaikka se olisikin ollut veriryhmältään ja muilta vaatimuksiltaan sopiva

Verensiirtojen haittavaikutukset

• Jokaiseen verensiirtoon voi liittyä haittavaikutus.
• Terveydenhuollon toimintayksikön on pidettävä kirjaa kaikista verensiirron haittavaikutuksista ja vaaratilanteista.
• Vakavat verensiirtoreaktiot, vakavat vaaratilanteet ja väärät verensiirrot tulee ilmoittaa viipymättä verikeskukseen, joka ilmoittaa ne Veripalvelun veriturvatoimistoon.
• Lievät verensiirron haittavaikutukset ilmoitetaan verikeskukseen, joka tilastoi ne ja ilmoittaa vuosittain Veripalvelun veriturvatoimistoon.
• Ilmoituksiin käytetään lomakkeita, jotka voidaan tulostaa Fimean «https://fimea.fi/valvonta/veripalvelutoiminta/veriturvatoiminta»1 ja Veripalvelun «https://www.veripalvelu.fi/ammattilaiset/lahetteet-ja-lomakkeet/»2 sivuilta.
• Virheet ja poikkeamat sovituista toimintatavoista tulee ilmoittaa hoitoyksikön potilasturvallisuusjärjestelmään.
  • Sellaiset vaaratilanteet, jotka toteutuessaan olisivat voineet johtaa väärään verensiirtoon, tulee ilmoittaa myös Veripalvelun veriturvatoimistoon.
• OctaplasLG^® on lääkevalmiste. Siihen liittyvät haittavaikutukset ilmoitetaan Veripalvelun veriturvatoimistoon ja Fimeaan (ilmoitus epäillystä lääkkeen haittavaikutuksesta -lomake «Lääkkeiden haittavaikutusten ilmoittaminen ja ilmoituslomake»7).
• Verensiirtoreaktioiden tutkiminen, arvioiminen ja viranomaisilmoituksista huolehtiminen on keskitetty Veripalvelun veriturvatoimistoon «https://www.veripalvelu.fi/ammattilaiset/verensiirto/veriturvatoiminta/»3.
• Valtaosa haittavaikutuksista on lieviä ja potilaalle vaarattomia, eikä niitä voida koskaan täysin estää.
  • Hoito on oireenmukaista, mutta vakavien haittojen syyn selvittäminen on tärkeää jatkossa tarvittavien verensiirtojen turvallisuuden kannalta.
• Väärän verensiirron aiheuttaa usein jokin menettelytapavirhe.
  • Yleensä potilaan tunnistus on jäänyt tekemättä tai se on tehty virheellisesti.

Verensiirtoreaktion oireet

• Haittavaikutusten alkaessa potilas kuvaa olonsa usein epämukavaksi ja levottomaksi. Eri syistä johtuvilla verensiirron haittavaikutuksilla on samoja oireita.
• Verensiirron haittavaikutusten luokittelu etiologian mukaan ja varmentavat tutkimukset: ks. Verensiirto-opas: «Hemolyyttiset verensiirtoreaktiot»8.
• Verensiirron haittavaikutusten mahdollisia oireita: ks. taulukko «Verensiirron haittavaikutusten mahdollisia oireita»1.
• Verensiirron haittavaikutusten erotusdiagnoosi pääsiallisen oireen perusteella: ks. taulukko «Verensiirron haittavaikutusten erotusdiagnoosi pääasiallisen oireen perusteella»2.

Ensitoimenpiteet epäiltäessä verensiirron haittavaikutusta

• Keskeytä verensiirto ja hälytä apua.
  • Irrota verensiirtolaite laskimokanyylista ja sulje siirtolaitteen pää tiukalla solmulla tai korkilla.
  • Jätä kanyyli paikalleen ja aloita aukioloinfuusio 0.9 %:n NaCl-liuoksella tai isotonisella liuoksella, joka ei sisällä kalsiumia.
• Tarkista peruselintoiminnot.
  • Ilmatie, hengitysfrekvenssi, SpO₂, syke, verenpaine, lämpö, tajunta
  • Tarkista, onko virtsa muuttunut veriseksi, jos potilaalla on katetri.
• Ilmoita lääkärille.
• Vaikeassa reaktiossa toimi välittömästi toimipaikkasi elvytysohjeiston mukaisesti, lievemmissä reaktioissa aloita oireenmukainen hoito ohjeiden mukaisesti, esim.
  • happilisä hengenahdistukseen
  • kuumetta alentava lääkitys (esim. i.v. tai p.o. parasetamoli, aikuisella normaalisti 1 g)
  • allergisiin oireisiin antihistamiini (esim. setiritsiini 10 mg p.o.) tai glukokortikoidi (esim. hydrokortisoni 100 mg i.v.).
• Tarkista potilaan ja siirrettävän verivalmisteen yhteensopivuus.
  • ABO ja RhD
  • Onko annettu valmiste kyseiselle potilaalle tarkoitettu?
  • Estä mahdollisesti ristiin vaihtuneen valmisteen siirto toiselle potilaalle.
  • Verivalmisteen kunto ja ulkonäkö
  • Jos RhD-negatiivinen potilas on saanut vahingossa RhD-positiivista verta, arvioi anti-D-suojauksen tarve ja konsultoi tarvittaessa Veripalvelun lääkäriä (puh. 029 300 1001).

Hoitohenkilökunnan jatkotehtävät verensiirtoreaktiossa

• Kirjaa potilaan potilaskertomustietoihin
  • verensiirron ajankohta
  • kaikki verensiirtoon liittyvät haittavaikutusoireet ajankohtineen.
• Huolehdi verensiirtolaitteen ja siirretyn valmisteen asianmukaisesta jatkokäsittelystä.
  • Jätä kanyylista irrotettu siirtolaite kiinni valmisteeseen.
  • Varmista, että rullasulkija on kiinni ja siirtolaitteen letku on tiukasti suljettu solmulla tai korkilla potilaan puoleisesta päästä.
  • Laita valmiste siirtolaitteineen kertakäyttöiseen muovipussiin säilytettäväksi jääkaapissa, kunnes lähetät ne sairaalasi verikeskukseen tai laboratorioon.
  • Säilytä muiden samassa yhteydessä siirrettyjen verivalmisteiden jäänteet erillisiin muovipusseihin pakattuina.
• Neuvottele sairaalan verikeskuksen tai Veripalvelun veriturvatoimiston henkilökunnan kanssa, mikäli epäilet verivalmisteen siirtoon liittyvää sepsistä.

Hoidosta vastaavan lääkärin jatkotehtävät verensiirtoreaktiossa

• Arvioi, mistä haittavaikutuksesta on kysymys ja onko haitta vakava «»2.
• Määrää tarvittavat laboratorio- ja röntgentutkimukset epäillyn haittavaikutusreaktion mukaan.
  • Hemolyysi: PVKT, LD, Haptog, Krea, Bil, Bil-Kj, P-Hb, U-Hb, E-Coomb-O
  • Hyytymishäiriötä epäiltäessä: TT/INR, APTT, Fibr, FiDD
  • Kuume: hemolyysin poissulku edellä mainituilla hemolyysitutkimuksilla
  • Verivalmisteen kontaminaation aiheuttama sepsis: veriviljely ja CRP
  • TRALI/TACO: keuhkokuva
  • Anafylaksia tai vaikea allerginen reaktio: plasman IgA-pitoisuus
    • Jos tulos jää alle käytetyn menetelmän havaitsemisrajan, tilataan IgA-puutostutkimus Veripalvelusta.
    • Neuvottele Veripalvelun lääkärin kanssa, käytetäänkö pestyjä verivalmisteita ja IgA-puutosplasmaa siihen asti, kunnes tulokset valmistuvat. Informoi verikeskusta, joka kirjaa ohjeet verensiirtotietojärjestelmään.
  • Suunnittele verensiirtoreaktion jatkohoito oireiden ja reaktiotyypin mukaisesti; ks. taulukko «Verensiirron haittavaikutusten erotusdiagnoosi pääasiallisen oireen perusteella»2.
  • Pyydä verensiirron haittavaikutuksen selvitykseen tarvittavat näytteet tutkittavaksi verikeskuksessa tai Veripalvelussa.
    • 2 × 7 ml EDTA-verta
  • Arvioi välitön ja mahdollinen tuleva verentarve.
  • Ilmoita verikeskukseen potilaan verentarpeesta jatkossa.
  • Konsultoi erikoisverivalmisteiden tarpeesta verikeskuksen lääkäriä tai tarvittaessa Veripalvelun lääkäriä tai takapäivystäjää (puh. 029 300 1001); informoi verikeskusta, joka kirjaa ohjeet verensiirtotietojärjestelmään.
  • Tee haittavaikutuksesta potilaskertomusmerkinnät.
  • Täytä yhteistyössä potilaan hoitajan kanssa ilmoitus ja tutkimuspyyntö verivalmisteen siirron aiheuttamasta vakavasta haittavaikutuksesta; ks. oman yksikön ohjeet verensiirron haittatapahtuman ilmoittamisesta.
  • Ota huomioon jatkossa haittavaikutustutkimusten tulokset ja kirjaa verensiirto-ohjeet potilaskertomukseen ja tarvittaessa siinä oleviin riskitietoihin sairaalan käytäntöjen mukaisesti; informoi verikeskusta, joka kirjaa ohjeet verensiirtotietojärjestelmään.

Lievä kuumereaktio

• Lieville, itsestään ohi meneville lämmönnousuille ei yleensä löydy spesifistä syytä.
• Jos potilaalla on toistuvasti lämmönnousua verensiirron yhteydessä, voidaan hoidoksi antaa ennakkoon parasetamolia.

Korkea kuume ≥ 39 °C tai nousua ≥ 2 °C

Hengenahdistus

• Hengenahdistuksen hoito on etiologiasta riippumatta pitkälti oireenmukaista.
• Tarkistetaan ilmatie ja annetaan potilaalle tarvittaessa lisähappea.
• Jatkohoito riippuu hengitysvaikeuden tyypistä ja vakavuudesta; tarvittaessa siirto tehovalvontaan/-hoitoon.
• Maskin kautta annettu lisähappi, korkeavirtauksinen happihoito (esim. Optiflow^TM, Airvo^TM), jatkuva positiivinen ilmatiepaine (CPAP) tai noninvasiivinen ventilaatio (NIV) voivat olla riittäviä tukihoitoja.
• Vaikeassa kaasujenvaihtohäiriössä voidaan joutua turvautumaan intubaatioon ja invasiiviseen ventilaatioon.

Akuutti keuhkovaurio (TRALI) tai verenkierron ylikuormitus (TACO)

• Erotusdiagnoosi voi olla vaikea.
• TRALI: Diureetit voivat pahentaa hypotensiota alkuvaiheessa, mutta hemodynaamisesti stabiililla potilaalla niitä voidaan kokeilla. Glukokortikoideista ei ole osoitettu hyötyä.
• TACO: Diureetit ovat tehokkaita verenkierron ylikuormitustilan hoidossa. Suuren riskin potilaille diureettia kannattaa harkita jo ennaltaehkäisevästi. Huomioi potilaalle mahdollisesti jo määrätyt verensiirrot; peru ne tarvittaessa.

Allergistyyppiset oireet

• Allergistyyppiset oireet, kuten bronkusobstruktio, hoidetaan avaavilla inhaloitavilla lääkkeillä (bronkospasmolyytit, esim. salbutamoli 2.5–5.0 ml nebulisaattorilla), glukokortikoideilla (esim. hydrokortisoni 100 mg i.v.) ja antihistamiinilla (esim. setiritsiini 10 mg p.o.).
• Jos oireita on esiintynyt toistuvasti aiemmissa verensiirroissa, voi lääkkeitä antaa jo ennen verensiirtoa estämään niiden kehittymistä.
• Lievä allerginen reaktio
  • Reaktioon ei liity angioedeemaa, hengenahdistusta tai verenpaineen laskua.
  • Yleensä ei ole osoitettavissa spesifistä syytä, liittyy yksittäiseen valmisteeseen.
  • Hoidoksi antihistamiini ja/tai glukokortikoidi
• Anafylaktinen sokki ja vaikeat allergiset reaktiot
  • Ks. Anafylaksia «Anafylaksia»9.
  • Toistuvat, vaikeat allergiset reaktiot voidaan estää käyttämällä pestyjä punasolu- ja trombosyyttivalmisteita, joiden käyttämisestä on sovittava Veripalvelun lääkärin kanssa ensimmäisellä tilauskerralla.
  • Potilaille, joilla tiedetään olevan IgA-puutos ja siihen liittyvät anti-IgA-vasta-aineet, käytetään verensiirtoihin pestyjä soluvalmisteita ja IgA-puutosjääplasmaa.
  • Toistuvien verensiirtojen yhteydessä potilas voi herkistyä myös muille plasman proteiineille, mikä voi altistaa potilaan vaikeille allergisille reaktioille.

Hypotensio

Hemolyyttinen verensiirtoreaktio

• Spesifistä hoitoa hemolyysiin ei ole. Elinvaurioiden kehittymistä voidaan yrittää ehkäistä riittävän runsaalla nestehoidolla.
• Jos potilaalle kehittyy hyperkalemia tai elintoimintahäiriöitä, tarvitaan sydämen ja verenkierron huolellista monitorointia. Vaikeassa hyperkalemiassa ja akuutissa munuaisvauriossa voidaan tarvita kiireellistä keinomunuaishoitoa.
• Massiivisessa hemolyysissä yleistynyt hyytymishäiriö, disseminoitunut intravaskulaarinen koagulopatia (DIC), saattaa kehittyessään aiheuttaa mikroverenkierron tukoksia ja edelleen hyytymistekijöiden ja verihiutaleiden kulutuksen myötä vuoto-oireita.
• Tukosten muodostumista voidaan yrittää ehkäistä pienimolekyylisellä hepariinilla.
• Konsultoi herkästi erikoissairaanhoitoa potilaan hoitolinjasta ja -paikasta.

Posttransfuusiopurppura (PTP)

• Hoidossa käytetään suonensisäisesti annettavaa immunoglobuliinia.
• Trombosyyttisiirrot tulee rajoittaa vain henkeä uhkaaviin vuotoihin.
• Potilaan trombosyyttispesifiset vasta-aineet (HPA-vasta-aineet) tutkitaan Veripalveluun lähetettävistä haittavaikutusnäytteistä. Todetut anti-HPA-vasta-aineet tulee jatkossa ottaa huomioon verivalmisteiden valinnassa. Hoitava lääkäri kirjaa ohjeet HPA-tyypitettyjen trombosyyttien tarpeesta potilaskertomukseen ja informoi verikeskusta, joka kirjaa ohjeet sairaalan verensiirtotietojärjestelmään.
• Konsultoi herkästi erikoissairaanhoitoa potilaan hoitolinjasta ja -paikasta.

Käänteishyljintäreaktio (TA-GVHD)

• Hoito on oireenmukaista. Konsultoi herkästi erikoissairaanhoitoa potilaan hoitolinjasta ja -paikasta.
• Reaktio voidaan välttää sädettämällä verivalmisteet. Hoitava lääkäri kirjaa ohjeet sädetettyjen verivalmisteiden tarpeesta potilaskertomukseen ja informoi verikeskusta, joka kirjaa ohjeet sairaalan verensiirtotietojärjestelmään.
• Kaikki kohdunsisäisiin verensiirtoihin tarkoitetut verivalmisteet, valkosoluvalmisteet sekä HLA- ja HPA-tyypin mukaiset trombosyyttivalmisteet sädetetään Veripalvelussa ilman erillistä pyyntöä.
• Muut verivalmisteet joko sädetetään tilauksesta Veripalvelussa tai sairaala sädettää ne itse.