Pakko-oireinen häiriö
Lääkärin käsikirja
26.5.2024 • Viimeisin muutos 26.5.2024
Esa Leinonen ja Hannu Koponen
Keskeistä
- Pakko-oireinen häiriö alkaa yleensä 20 v:n iässä, kolmasosalla potilaista kuitenkin jo nuoruusiässä. Häiriö on useimmiten krooninen.
- Kysy pakkotoiminnoista ja -ajatuksista erityisesti masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiviltä potilailta.
- Tehokkaita hoitomuotoja ovat kognitiivinen käyttäytymisterapia sekä SSRI-lääkkeet ja klomipramiini, suurehkoilla annoksilla ja vastetta riittävän pitkään seuraten.
Epidemiologia
- Poikkileikkaustutkimuksissa esiintyvyys on 1.6 %. Elinaikana häiriöitä on n. 2.5 %:lla väestöstä.
- Häiriö on yhtä yleinen naisilla ja miehillä.
Tausta
- Geneettiset tutkimukset, uudet kuvantamismenetelmät ja psykokirurgialla saadut tulokset viittaavat biologisiin syihin.
- Serotonergistä järjestelmää on alettu tutkia tämän häiriön yhteydessä, koska serotoniiniselektiivisillä lääkkeillä on saatu hyvä hoitovaste.
- Aiheuttajageenejä ei ole toistaiseksi tunnistettu, mutta joissakin tapauksissa perimällä näyttää olevan yhteyttä häiriön syntyyn. Lapsuusiällä alkava tautimuoto esiintyy suvuittain (toisinaan yhdessä tic-oireiden kanssa).
Kliininen kuva
- Pakko-oireinen häiriö luetaan nykyisessä ICD-10-tautiluokituksessa ahdistuneisuushäiriöihin. DSM-5:ssa se muodostaa yhdessä pakko-oireisen kirjon häiriöiden kanssa oman kokonaisuutensa.
- Pakko-oireiseen häiriöön kuuluu joko pakkoajatuksia, pakkotoimintoja tai molempia. Pakkoajatukset ja -toiminnot ovat toistuvia ja epämiellyttäviä.
- Henkilö ymmärtää ajatusten olevan hänen oman mielensä tuotetta.
- Tavallisia pakkoajatuksia ovat
- tartunnan pelko, lian välttäminen, bakteerikammo
- itsensä tai muiden vahingoittamisen pelko
- hallinnan menettämisen pelko
- tunkeilevat seksuaaliset kuvitelmat
- ylenpalttiset uskonnolliset tai moraaliset epäilyt
- kielletyt ajatukset
- tarve pitää asiat tietyllä tavalla
- pakonomainen tarve kertoa, kysyä tai tunnustaa.
- Tavallisia pakkotoimintoja ovat
- peseminen, toistaminen, tarkistaminen, laskeminen
- tavaroiden järjestäminen, hamstraaminen tai säästäminen.
- Pakkotoiminnot tapahtuvat ja toistuvat usein jäykän kaavamaisesti. Niiden tarkoituksena on lievittää epämiellyttäväksi koettua asiaa. Henkilö ymmärtää useimmiten, että käyttäytyminen on järjenvastaista.
- Pakko-oireet aiheuttavat henkilölle ahdistusta, ovat aikaa vieviä (yli tunnin päivässä) tai häiritsevät jokapäiväistä elämää.
- Usein oireisto on pitkäaikainen, jopa elinikäinen. Monesti oireet lievenevät ajan myötä, mutta voivat osalla potilaista myös etenevästi pahentua. Oireet vaihtelevat lähes huomaamattomista vakavaa kärsimystä aiheuttaviin.
- Pakko-oireinen häiriö on alidiagnosoitu ja -hoidettu, koska potilaat voivat pyrkiä salaamaan oireitaan tai he eivät tunnista niitä sairaalloisiksi.
Erotusdiagnoosi
- Moniin psykiatrisiin sairauksiin liittyy pakkoajatuksia, mutta ei yleensä pakkotoimintoja. Pakkotoimintojen ilmeneminen tukee pakko-oireisen häiriön diagnoosia.
- Nykimishäiriöt (Touretten syndrooma ja muut tic-oireistot; ks. «Tic-häiriöt lapsuusiässä»1) voivat muistuttaa pakko-oireista häiriötä. Etenkin lapsuusiässä alkaneissa häiriöissä tic- ja pakko-oireet esiintyvät usein yhdessä.
- Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä ahdistuksen sisältö on potilaalle realistinen, mutta pakko-oireissa ei yleensä ole mielekästä sisältöä.
- Pakko-oireisilla potilailla voi aika ajoin olla paniikkikohtauksia, mutta ne ovat toissijaisia obsessiivisiin pelkoihin nähden.
- Pakko-oireinen häiriö ja masennus esiintyvät usein yhdessä aikuisilla, lapsilla ja nuorilla harvemmin.
- Pakko-oireisen häiriön yhteydessä ilmenee tavallista useammin syömishäiriöitä ja skitsofreniaa. Toisin kuin psykoosissa, pakko-oireisessa häiriössä potilas tunnistaa mikä on todellista ja mikä ei.
- Lapsilla ja nuorilla pakko-oireinen häiriö voi aiheuttaa tai pahentaa käytöshäiriöitä ja vaikeuttaa keskittymistä ja tarkkaavaisuutta.
- Vaikka stressi voi vaikeuttaa pakko-oireista häiriötä, oireita esiintyy stressistä riippumatta.
- Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät hakeutuvat vastaanotolle yleensä ahdistuneisuuden tai masentuneisuuden takia eivätkä niinkään pakkoajatusten tai pakkotoimintojen takia. Ahdistuneille ja masentuneille potilaille esitetyillä lyhyillä kysymyksillä toistuvasta käsienpesupakosta, tarkistuspakosta ja pakkoajatuksista tunnistetaan n. 80 % pakko-oireista häiriötä sairastavista.
- Vain pienellä osalla pakko-oireista häiriötä sairastavista on obsessiivis-kompulsiivinen persoonallisuushäiriö. Tällä tarkoitetaan persoonallisuustyyppiä, jolle on tyypillistä sääntöjen ja aikataulujen hallitsevuus elämässä, perfektionismi, jäykkyys ja joustamattomuus.
Muut samanaikaiset häiriöt
- Pakko-oireisen häiriön kanssa esiintyviä psykiatrisia häiriöitä ovat
- ahdistuneisuushäiriöt (paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko tai muut spesifit fobiat)
- depressio/dystymia
- käyttäytymis- tai tarkkaavaisuushäiriöt (esim. ADHD)
- oppimisvaikeudet
- nykimishäiriö
- trikotillomania (karvojennyppimishäiriö)
- ruumiinkuvahäiriö.
Hoito
- Potilaan informointi on keskeistä, jotta potilas ja perhe voivat oppia tulemaan toimeen oireiden kanssa ja välttämään niiden haittoja.
- Kognitiivisella ja käyttäytymisterapialla on saatu hyviä tuloksia.
- Serotoniinijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet ovat osoittautuneet tehokkaimmaksi hoitomuodoksi. Vaste lääkehoitoon ei riipu potilaan masentuneisuudesta.
- SSRI-lääkkeiden annostus on suurempi kuin depression hoidossa, annosta nostetaan hitaasti. Käytettyjä lääkkeitä ovat
- Klomipramiini tehoaa 50–85 %:iin potilaista kontrolloiduissa tutkimuksissa. Aloitusannos on 25 mg. Annosta lisätään jopa suuremmaksi (ad 150–200 mg/vrk) kuin depressiota hoidettaessa. Klomipramiini voi olla myös käyttökelpoinen lääkevastetta tehostava lisälääke SSRI-valmisteen rinnalla annoksella 25–75 mg vuorokaudessa.
- Hoitovasteen jäädessä vajaaksi ovat muita mahdollisia hoidon tehostamislääkkeitä toisen polven psykoosilääkkeet (esim. risperidoni tai aripipratsoli) tai klomipramiinin ja aripipratsolin yhdistelmä.
- Vaste voi ilmaantua hitaasti (2–3 kk:n kuluessa) ja lisääntyä jopa siihen saakka, kun hoidon aloituksesta on kulunut vuosi. Hyvä hoitovaste sisältää oireiden vaikeusasteen ja/tai ajallisen keston vähenemisen 30–50 %:lla.
- Lääkehoitoa tulisi jatkaa ainakin 1.5 vuotta; usein tarvitaan jopa elinikäistä lääkitystä.
- Oireiden uusiutuminen on hyvin tavallista, kun lääkitys lopetetaan, etenkin jos potilas ei ole saanut kognitiivista käyttäytymisterapiaa (CBT). Pysyvä lääkitys on tarpeen, etenkin jos terapiaan ei ole mahdollisuuksia.
- Muilla trisyklisillä masennuslääkkeillä ei ole vaikutusta pakko-oireisiin. Psykoosilääkkeitä voidaan käyttää SSRI-lääkkeiden lisälääkityksenä, ja niillä voidaan lievittää tic-oireita.
- Lääkehoito kannattaa usein yhdistää kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Magneettistimulaatiohoito voi muun hoidon rinnalla parantaa vastetta.
Kirjallisuutta
- Pakko-oireinen häiriö. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 (viitattu 29.4.2024). Saatavilla internetissä «Pakko-oireinen häiriö (OCD)»1
- Soininen O, Järventausta K, Koponen H, Leinonen E: Aikuisikäisen potilaan pakko-oireisen häiriön lääke- ja neuromodulaatiohoidot. Duodecim 2021; 137: 1383-90.
- Pallanti S, Marras A, Salerno L ym. Better than treated as usual: Transcranial magnetic stimulation augmentation in selective serotonin reuptake inhibitor-refractory obsessive-compulsive disorder, mini-review and pilot open-label trial. J Psychopharmacol 2016;30(6):568-78. «PMID: 26843373»PubMed
- Atli A, Boysan M, Çetinkaya N ym. Latent class analysis of obsessive-compulsive symptoms in a clinical sample. Compr Psychiatry 2014;55(3):604-12. «PMID: 24262128»PubMed
