Takaisin Tulosta

Muistisairauden käytösoireiden hoito

Lisätietoa aiheesta
Hannu Koponen ja Risto Vataja
15.9.2016
  • Erilaisia dementiaan liittyviä käytösoireita esiintyy jopa 90 %:lla potilaista.
    • Ne vaikuttavat
      • potilaan ja hänen läheistensä elämänlaatuun.
      • lisäävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttöä sekä.
      • laitoshoidon tarvetta.
  • Käytösoireita pitää hoitaa, kun
    • ne rasittavat potilasta tai
    • heikentävät kykyä huolehtia itsestä, sosiaalista vuorovaikutusta tai toimintakykyä.
  • Hoito on aiheellista myös silloin, kun
    • oireet aiheuttavat vaaratilanteita potilaalle itselleen tai muille.
    • oireet vaikuttavat hoitopaikkaratkaisuun tai
    • omaiset eivät enää niiden vuoksi jaksa hoitaa potilasta.
  • Lievien oireiden osalta noin kuukauden tiiviimpi seuranta voi antaa kuvaa oireiden laadusta ja aikaa itsestään väistyvien oireiden poistumiselle.
  • Käytännön työssä on tavallisesti aiheellista soveltaa sekä
    • psykososiaalisia hoitomuotoja että
    • määrätä lääkehoitoa.

Lääkkeetön hoito

  • Lääkkeettömällä hoidolla tarkoitetaan ensisijaisesti sitä, että muistipotilaasta ja hänen tarpeistaan huolehditaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.
  • Perusteetonta rajoittamista ja avuttomuuden korostamista vältetään.
  • Hoitoyhteisön ja -ympäristön avulla kompensoidaan puutteita ja tuetaan jäljellä olevaa toimintakykyä.
  • Hyvin toteutettu arviointi, käyttäytymisen syiden selvittäminen ja arkijärkeen perustuva ohjaus saattavat riittää käytösoireiden hoidoksi.
  • Laajemmin tarkastellen lääkkeettömällä hoidolla tarkoitetaan erilaisia psykososiaalisia hoidollisia lähestymistapoja sekä vuorovaikutukseen ja potilaan ympäristöön vaikuttamista (taulukko «Käytösoireiden lääkkeettömiä hoitomuotoja. Lähde ....»1).

Omaisille suunnatut tukitoimet

  • Muistipotilasta hoitavia omaisia voidaan opastaa käytösoireiden hoidossa ja kannustaa osallistumaan dementiayhdistysten ja omaisryhmien toimintaan.
    • Omaishoitajien masennusoireita voidaan hoitaa lääkityksellä ja rentoutuksella taikka taikka pyrkimällä ehkäisemään heidän sosiaalisen elämänsä kapeutumista.
    • Näiden omaisille suunnattujen tukitoimien avulla pyritään vähentämään omaisten stressiä, lievittämään potilaan käytösoireita, parantamaan sairauden ennustetta sekä ehkäisemään potilaan siirtymistä laitoshoitoon.
  • Omaisten masennus on yhteydessä käytösoireiden vakavuuteen.
    • Käytösoireiden nykyistä tehokkaamman hoidon voi olettaa hyödyttävän potilaiden lisäksi myös heitä hoitavia.
    • Viime aikoina on huomiota kiinnitetty mm. hoitopaikan tunneilmaston, hoitokäytäntöjen ja käytösoireiden väliseen yhteyteen.
    • Vaikka hoitajan ja potilaan välinen vuorovaikutus on monisäikeinen ilmiö ja vaikeasti tutkittavissa, on viitteitä siitä, että suhtautuminen potilaaseen voi muuttua kriittiseksi ja vihamieliseksikin, kun hoitajan kokema läheisyydentunne potilasta kohtaan vähenee tai potilaan käytös on vaikeasti ymmärrettävää.
  • Alueellisesti kattavan muistipotilaiden omaisten neuvonnan ja ohjauksen järjestämiseen on terveydenhuollossa kiinnitetty vain vähän huomiota, vaikka tällainen toiminta vähentää laitoshoidon tarvetta ja kustannuksia.
    • Yksi muistineuvonnan keskeisistä tavoitteista on tukea omaishoitajia tiedollisesti, käytännöllisesti ja psyykkisesti.
    • Tiedollista neuvontaa voidaan antaa puhelimitse, erilaisissa omaisten tilaisuuksissa, kotikäynneillä tai poliklinikkakäyntien yhteydessä.
    • Jokaiselle muistipotilasta hoitavalle omaiselle pitäisi tarjota mahdollisuus osallistua sopeutumisvalmennuskurssille.
    • Omaisille tarkoitetun tukitoiminnan keskeiset elementit ovat yksilölliset, omaishoitajan tarpeisiin perustuvat tuki- ja neuvontakeskustelut, omaisryhmät sekä se, että tukihenkilöitä on saatavilla kriisi- ja ongelmatilanteissa.

Lääkehoito

  • Muistisairauslääkkeet ovat ensisijaisia lääkkeitä myös muistisairauteen liittyvien käytösoireiden hoidossa.
  • Lääkehoitoa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon potilaan mahdolliset yksilölliset sivuvaikutuksille altistavat tekijätja muu lääkehoito.
  • Koska käytösoireissa tapahtuu muutoksia muistisairauden edetessä, tulee lääkehoidon tarpeellisuutta arvioida säännöllisesti ainakin 3–6 kuukauden väleinhoitosuunnitelman tarkistamisen yhteydessä.
  • Taulukossa «Muistisairauteen liittyvien käytösoireiden lääkehoito....»2on suuntaa-antavasti kuvattu näiden lääkkeiden annosalueita.
  • Eri lääkehoitoja vertailevat tutkimukset ovat vielä harvinaisia, mutta epilepsialääkkeet ja toisen polven psykoosilääkkeet aiheuttavat merkittävästi vähemmän neurologisia sivuvaikutuksia kuin tavanomaiset psykoosilääkkeet.
  • Vaikeampien muistisairauteen liittyvien käytösoireiden hoidossa psykoosilääkkeistä hyötyy noin puolet tai jopa kaksi kolmasosaa potilaista, ja vaste tulee esille noin 2–6 viikossa.
  • Vaikea-asteisissa, varsinaisten mielisairauksien asteisissa käytösoireissa käytettynä masennus- ja psykoosilääkehoito kuuluvat ylempään erityiskorvausryhmään ja korvattavuuden hakeminen näissä tilanteissa on perusteltua.
  • Vaikeissa toiminnanohjauksen häiriöissä ja eräissä muissa häiriöissä, joihin liittyy toistuvia käytösoireita, vaste nykyiseen lääkehoitoon on edelleen rajallinen tai puuttuu (taulukko «Oireistoja, joissa vaste lääkehoidolle on rajoittunut tai puuttuu. Lähde ....»3).

Masentuneisuus

  • Masennuksen esiintyminen eri muistisairauden muodoissa vaihtelee, mutta keskimäärin sitä tavataan vaikeana noin 5–15 %:lla ja lievänä noin 25 %:lla muistisairauspotilaista, minkä lisäksi yksittäisiä masennusoireita tavataan noin puolella potilaista jossain muistisairauden vaiheessa.
    • Masennusta tavataan useimmiten muistisairauden alkuvaiheessa kognitiivisten oireiden ollessa vielä lieviä tai keskivaikeita.
    • Muistipotilaan masennus voi olla reaktio potilaan kokemaan omien kognitiivisten ja päivittäisten kykyjen heikkenemiseen, toisaalta myös kolinergisen ja katekoliaminergisen välittäjäainejärjestelmän keskinäisessä tasapainossa tapahtuvat muutokset voivat heijastua mielialan muutoksina.
  • Mikäli masennusoireet ovat lieviä mutta toimintakykyä heikentäviä, on pieni annos serotoniin takaisinottoon vaikuttavaa masennuslääkettä, mirtatsapiinia, moklobemidia tai venlafaksiinia mahdollinen lääkevalinta.
    • Mikäli oireet ovat keskivaikeita tai vaikeita, ovat nämä lääkkeet silloinkin käyttökelpoisia, mutta annos tulee sovittaa yksilöllisemmin lähemmäksi toiminnallisissa masennustiloissa käytettyjä annoksia.
    • Myös trisykliset masennuslääkkeet vaikuttavat muistipotilaan masennukseen, mutta ne aiheuttavat usein muun muassa asentohypotoniaa ja haitallisia antikolinergisia oireita.
    • Tämän vuoksi trisyklisten masennuslääkkeiden käyttö edellyttää, että hoito aloitetaan riittävän pienellä annoksella, annosta suurennetaan hitaasti, haittavaikutuksia seurataan tarkasti sekä valitaan valmiste, jolla on mahdollisimman vähän merkittäviä haittaoireita.
  • Muistisairauksiin liittyvät masennusoireet ovat ajallisesti lyhytkestoisempia kuin muut käytösoireet.
    • Vaikeimmat oireet kestävät yleensä vain muutamia kuukausia, minkä vuoksi lääkehoitotarpeen jatkumista tulee arvioida noin kolmen kuukauden välein muun seurannan yhteydessä.
    • Erityisesti monisairaiden ja useita muita lääkehoitoja käyttävien muistipotilaiden osalta kannattaa seurantaan liittää myös masennuslääkkeen seerumipitoisuuden seuranta.
  • Masennukseen liittyvä depressiivinen näennäisdementia on samoin merkittävä muistisairauden erotusdiagnoosin kannalta, vaikka ilmeisesti ainakin osalle näistä potilaista kehittyy myöhemmin muistisairaus.
    • Epäiltäessä masentuneisuuteen liittyvää näennäisdementiaa tulee potilaalle aloittaa tavanomainen vakavan masennustilan lääkehoito.
    • Muistisairauteen liittyvissä vaikeissa masennus- ja levottomuusoireissa myös sähköhoito on mahdollinen valinta, koska se ei aiheuta muistioireiden pahenemista pysyvästi, vaikka tilapäistä amnesian voimistumista saattaa esiintyäkin.

Apatia

  • Apatiaa esiintyy muistipotilaista noin kolmanneksella, ja päivittäisistä toiminnoista selviytymistä heikentäviä aloitteellisuusongelmia on noin 80 %:lla potilaista jossain muistisairauden vaiheessa.
  • Koska apatian yhteys kolinergisen hermoverkon toiminnan häiriytymiseen on ilmeisen merkittävä, ei tavanomaisilla psyykenlääkkeellä ole saavutettavissa merkittävää vaikutusta muistipotilaiden apatiaoireisiin, vaan dopamiinivälitteiseen hermotoimintaan vaikuttavat lääkkeet tai uudet muistisairauslääkkeet ovat ensisijainen valinta.

Levottomuus ja aggressiivisuus

  • Levottomuus- eli agitaatio-oireet ovat psykoosioireiden ohella tavallisimpia muistisairauden myöhäisvaiheen oireita, joita esiintyy noin 50–60 %:lla dementoituneista potilaista.
    • Ne ovat potilaan lähiympäristöä voimakkaasti kuormittavia oireita, jotka vaikeimmissa muodoissaan ovat myös ajallisesti pitkäkestoisia ja siten hoitoratkaisuiltaan vaativia.
    • Lievistä ja tilannesidonnaisista aggressio- ja agitaatio-oireista kärsiville voi esilääkkeenomaisesti puolta – yhtä tuntia ennen hoitotoimenpidettä antaa pienen annoksen bentsodiatsepiinia, joista keskipitkävaikutteiset valmisteet ovat puoliintumisaikansa ja yksinkertaisen metaboliansa takia vanhuksille suositeltavia.
    • Vaikeammissa oireissa, joihin liittyy ärtynyttä dysforiaa, ovat psykoosilääkkeiden lisäksi serotoniinin takaisinoton estoon perustuvat masennuslääkkeet mahdollinen hoitovaihtoehto.
  • Vaikeiden agitaation ja aggression muotojen hoitoon on yleisesti käytetty psykoosilääkkeitä.
    • Tavanomaisilla psykoosilääkkeillä on sedatoivia ja ahdistuneisuutta lievittäviä vaikutuksia. Ne aiheuttavat kuitenkin runsaasti haitallisia akuutteja ja pitkäaikaisia oireita ja vaikuttavat mahdollisesti epäsuotuisasti dementian etenemiseen, joten niiden käyttö on vähentynyt.
  • Toisen polven psykoosilääkkeistä (taulukko «Muistisairauteen liittyvien käytösoireiden lääkehoito....»2) on käytettävissä lumekontrolloitujen tutkimusten tuloksia. Niillä saavutettiin psykoosioireissa ja aggressio-agitaatio-oireissa ensimmäisen hoitokuukauden aikana merkittävä ero lumeryhmään verrattuna. Tutkimusten tuloskriteereinä käytettyjen arviointiasteikkojen tulokset ilmaisivat oireiden lievittyneen noin kaksi kertaa enemmän lumeeseen verrattuna.
  • Mielialantasaajista, valproaatista ja karbamatsepiinista on osassa tutkimuksia hyötynyt 2/3 potilaista, joskin vaste on ollut vaihtelevampi kuin psykoosilääkkeillä.
    • Valproaatin vuorokausiannos on 200–1 000 mg, ja sen etuna on vähäinen haittavaikutus potilaan päivittäisiin toimintoihin.
    • okskarbatsepiinin vuorokausiannos on yleensä 450–900 mg
    • okskarbatsepiinia ja valproaattia käytettäessä kannattaa seurata niiden seerumipitoisuuksia, koska tarvittavat annokset voivat olla pienempiä kuin epilepsiapotilaiden hoidossa käytettävät annokset.

Ahdistuneisuus

  • Myös ahdistuneisuus on tavallinen dementiaan liittyvä käytösoire, jonka synnyssä serotoniinivälitteisen toiminnan häiriöllä ajatellaan olevan merkittävä osuus.
    • Sitä tavataan noin 40–50 %:lla dementoituneista potilaista jossain sairauden vaiheessa, tavallisimmin kuitenkin dementian lievässä tai keskivaikeassa vaiheessa.
    • Ahdistuneisuuteen liittyvä ärtyneisyys ja psykomotorinen levottomuus ovat usein potilasta ja ympäristöä kuormittavia oireita.
  • Kun ahdistuneisuuden hoidon tarve on lyhytkestoinen tai satunnainen, ovat bentsodiatsepiinit edelleen käyttökelpoinen vaihtoehto. Ne on kontrolloiduissa satunnaistetuissa tutkimuksissa toistuvasti todettu lumetta tehokkaammaksi lyhytaikaisessa hoidossa, ja pieniä annoksia käytettäessä niiden väsyttävät tai lihaksia rentouttavat ominaisuudet eivät ole hoidon esteenä.
    • Suositeltavimpia ovat keskipitkän vaikutusajan omaavat valmisteet, esimerkiksi oksatsepaami tai loratsepaami.
    • Erityisesti keskivaikeissa ja vaikeissa ahdistusoireissa tarvitaan pitempiaikaista hoitoa, jolloin buspironi, moklobemidi sekä serotoniinin takaisinottoa estävät masennuslääkkeet ovat käyttökelpoisia. Niiden etuina ovat bentsodiatsepiineihin verrattuna yksinkertaisempi annostelu ja vähäisemmät haittavaikutukset pitkäaikaishoidossa, mutta niitä käytettäessä hoitovaikutus tulee esille vasta usean viikon kuluessa.

Psykoosi

  • Aistiharhoja ja harha-ajatuksia esiintyy noin 25–50 %:lla muistipotilaista, ja ne ovat tavallisimpia muistisairauden keskivaikeassa tai vaikeassa vaiheessa.
    • Vaikka värikkäät oirekuvat ovat mahdollisia, näkyvät usein jo vuosia kestäneen dementian vaikutukset siinä, että myös harhaoireiden sisältö köyhtyy usein stereotyyppiseksi vakuuttuneisuudeksi varastamisen, haamuasukkaan aiheuttaman häiriön tai ulkopuolisten uhkien tai vaikutusten kohteeksi joutumisesta.
    • Psykoosioireiden äkillinen ilmaantuminen dementoituneelle potilaalle voi olla myös merkki lääkkeen haittavaikutuksesta tai sekavuustilan kehittymisestä, joten somaattisen terveydentilan ja mahdollisten ympäristönmuutosten selvittely tällaisessa tilanteessa on perusteltua (taulukko «Äkillisen kliinisen tilan muutoksen takana voivat olla seuraavat tekijät....»4).
  • Lievissä, esimerkiksi kapea-alaisina paranoidisina harha-ajatuksina ilmenevissä, psykoosioireissa on tilanteen seuranta 1–3 kuukauden ajan mahdollista ennen lääkehoidon aloittamista.
    • Vaikeammissa tilanteissa, jolloin oireista on ympäristölle jatkuvampaa kuormitusta tai potilas pyrkii aktiivisesti toimimaan harhojen perusteella, on yksilöllisesti suunnitellun psykoosilääkehoidon aloittaminen perusteltua.
    • Kuitenkin myös pitempikestoisen lääkehoidon yhteydessä tulee lääkehoidon käyttötarvetta ja annostelua harkita 3–6 kuukauden välein ja pyrkiä pienimpään mahdolliseen lääkeannokseen.
  • Psykoosilääkkeet ovat tehokkaita harha-ajatusten ja aistiharhojen hoidossa.
    • Tavanomaisten psykoosilääkkeiden annosalue on laajahko, mutta tulee muistaa dementoituneiden potilaiden merkittävä herkkyys niiden haittavaikutuksille. Usein erityisen haitallisia ovat väsyttävyys, antikolinergiset vaikutukset, sekä nopeasti tai pidemmällä aikavälillä kehittyvät neurologiset sivuvaikutukset.
    • Tavanomaisten psykoosilääkkeiden anto iltaisin tasaa yöllisiä ahdistuneisuus- ja agitaatio-oireita ja tukee normaalia uni-valverytmiä.
    • Tästä ryhmästä vähän antikolinergisia haittavaikutuksia aiheuttava haloperidoli sopii myös somaattisesti monisairaille potilaille.
    • Tuoreen meta-analyysin mukaan tavanomaisilla psykoosilääkkeillä toteutetusta dementiaan liittyvien käytösoireiden hoidosta hyötyi noin kaksi kolmasosaa potilaista.
  • Toisen polven psykoosilääkkeiden kiistaton etu vanhuspotilaita hoidettaessa on niiden käyttöön liittyvä merkittävästi pienentynyt neurologisten haittavaikutusten riski.
    • Useassa tutkimuksessa lääkehoidosta hyötyneiden potilaiden määrä oli 50–60 %:n luokkaa ja joissa vaste oli pääosin nähtävissä jo kolmen viikon kuluttua lääkehoidon aloittamisesta.
    • Klotsapiinia on käytetty laajasti Parkinsonin tautiin liittyvien psykoosioireiden hoidossa sekä myös muistisairauteen liittyvien käytösoireiden hoidossa.
    • Klotsapiinia käytettäessä tulee muistaa, että agranulosytoosi on mahdollinen myös vanhuksilla ja että asianmukaisesta verenkuvaseurannasta tulee huolehtia.
  • Toisen polven psykoosilääkkeiden käyttöön liittyvät metaboliset haitat ja osassa tutkimuksia todettu lumeryhmää suurempi aiviverenkiertohäiriöiden määrä rajaavat ao. lääkeryhmän käytön vaikeampiin psykoottisiin käytösoireisiin.
    • Aivoverenkiertohäiriöiden riski on todennäköisesti suurin verisuoniperäistä dementiaa sairastavilla potilailla. Tutkimusten määrän rajallisuuden vuoksi osa valmistajista (aripipratsoli, olantsapiini, tsiprasidoni) ei suosita lääkevalmisteensa käyttöä dementiaan liittyvien käytösoireiden hoidossa.
  • Muistisairauteen liittyvien käytösoireiden hoitoon psykoosilääkkeillä on meta-analyysissa todettu liittyvän korkeampi kuolleisuus lumeryhmään verrattuna (ks. «Psykoosilääkkeiden käyttöön vaikeista käytösoireista kärsivillä muistisairauspotilailla ilmeisesti liittyy aivoverenkiertohäiriöiden ja kuolleisuuden lisääntymisen riski.»B).
    • Tämä riski on ollut kuitenkin niin pieni että se ei ole tullut esille yksittäisissä tutkimuksissa. Kliinisten lääketutkimuksien tuloksista tehdyssä sen NNH-luvun on esitetty olevan noin 100:n luokkaa, joskin rekisteritutkimuksissa korkeampiakin NNH-lukuja on esitetty.
    • Myös tämä ylikuolevuusmahdollisuus tulee ottaa huomioon muistisairauteen liittyvien vaikeiden käytösoireiden hoidon suunnittelussa.
    • Mikäli kuitenkin päädytään psykoosilääkehoitoon, ovat toisen polven psykoosilääkkeet ensisijainen valinta, koska niihin liittyvä ylikuolevuus on pienempi kuin tavanomaisilla psykoosilääkkeillä.

Unettomuus

  • Muistipotilaiden univaikeudet ovat tavallisia: tutkimusten mukaan yöllistä heräilyä esiintyy noin neljänneksellä potilaista. Muistisairailla unihäiriöiden lääkehoidossa käytetään samoja valmisteita kuin iäkkäiden unihäiriöiden hoidossa, huomioiden kuitenkin näiden potilaiden herkkyys haittaoireille. Unihäiriöiden hoidossa tulisi pyrkiä soveltamaan soveltuvin osin Käypä hoito -suositusta (ks. Unettomuus Käypä hoito -suositus «Unettomuus»1), koska tällä erityisryhmällä ei ole tehty tutkimuksia.

Muuta aihepiiriin liittyvää soveltuvaa kirjallisuutta

Taulukko 1. Käytösoireiden lääkkeettömiä hoitomuotoja. Lähde «Koponen H, Vataja R. Käytösoireiden hoito. Kirjass...»1.
Käytösoireiden lääkkeettömiä hoitomuotoja
Omaisten ja hoitavien henkilöiden tuki, koulutus ja ohjaus
Hyvä perushoito (ravitsemus, nesteytys, kivunhoito ym.)
Laukaisevien tekijöiden eliminointi (esimerkiksi kipu, epäasianmukainen lääkitys)
Tunne-elämää tukevat ja kognitiivisesti suuntautuneet terapiat (muistelu- ja validaatioterapia)
Merkityksellisiä kokemuksia painottavat menetelmät (virikkeellisyys)
Käyttäytymisen ja vuorovaikutustapojen hallintaa tukevat menetelmät (behavioraaliset terapiat)
Liikunta
Luovat terapiat mm. musiikki, musiikkiterapia, kuvataide, tanssi, kädentaidot
Taulukko 2. Muistisairauteen liittyvien käytösoireiden lääkehoito.
Oire ja lääkehoito Vaikuttava aine Annos/vrk (mg) Annosten määrä / vrk
Masentuneisuus
Serotoniinin takaisinoton estäjät essitalopraami 5–10 1
fluoksetiini 10–20 1
fluvoksamiini 50–150 1–2
paroksetiini 10–40 1
sertraliini 50–100 1
sitalopraami 10–20 1
Trisykliset nortriptyliini 10–50 1
Muut masennuslääkkeet duloksetiini 60 1
milnasipraani 50–100 2
mirtatsapiini 15–30 1
moklobemidi 150–450 1–2
venlafaksiini 50–225 1–2
Apatia
Koliiniesteraasin estäjät donepetsiili 5–10 1
rivastigmiini 6–12 (kapseli);
4,6–13,3 (laastari) 		2
1
galantamiini 16–24 1
Levottomuus ja aggressio
Ahdistuslääkkeet loratsepaami 0,5–2 1–2
oksatsepaami 15–45 1–3
pregabaliini 25–75 1–2
Masennuslääkkeet sitalopraami 10–20 1
tratsodoni 50–300 1–2
Epilepsialääkkeet okskarbatsepiini 450–900 2
valproaatti 200–1 000 2–3
Psykoosilääkkeet aripipratsoli 5–10 1
haloperidoli 0,5–2 1–2
ketiapiini 25–150 1–2
klotsapiini 25–100 1–2
olantsapiini 5–10 1
risperidoni 0,5–2 1–2
tsiprasidoni 20–40 1–2
Beetasalpaajat propranololi 30–120 1–3
Ahdistuneisuus
Bentsodiatsepiinit loratsepaami 0,5–2 1–2
oksatsepaami 15–30 1–3
Beetasalpaajat propranololi 30–120 1–3
Serotoniinin takaisinoton estäjät essitalopraami 5–10 1
fluoksetiini 10–20 1
fluvoksamiini 50–150 1–2
paroksetiini 10–40 1
sertraliini 50–100 1
sitalopraami 10–20 1
Muut masennuslääkkeet duloksetiini 60 1
milnasipraani 50–100 2
mirtatsapiini 15–30 1
venlafaksiini 50–225 1–2
Muut buspironi 15–60 2–3
pregabaliini 25–75 1–2
Psykoosi
Psykoosilääkkeet aripipratsoli 5–10 1
haloperidoli 0,5–3 1–2
ketiapiini 25–150 1–2
klotsapiini 25–100 1–2
olantsapiini 5–10 1
risperidoni 0,5–2 1–2
tsiprasidoni 20–40 1–2
Unettomuus
Bentsodiatsepiinit tematsepaami 10–20 iltaisin
Muut oksatsepaami 7,5–15 iltaisin
tratsodoni 50–200 iltaisin
tsolpideemi 5–10 iltaisin
tsopikloni 3,75–7,5 iltaisin
Taulukko 3. Oireistoja, joissa vaste lääkehoidolle on rajoittunut tai puuttuu. Lähde «Koponen H, Vataja R. Käytösoireiden hoito. Kirjass...»1.
Oireistoja, joissa vaste lääkehoidolle on rajoittunut tai puuttuu
Kuljeskelu
Hyperseksuaalisuus, masturbaatio
Tavaroiden keräily ja kätkeminen
Tarkoitukseton pukeutuminen ja riisuutuminen
Puheen perseveraatiotaipumus, huutelu
Esineiden syöminen
Itsensä vahingoittaminen (raapiminen, hakkaaminen tms.)
Taulukko 4. Äkillisen kliinisen tilan muutoksen takana voivat olla seuraavat tekijät.
Äkillisen kliinisen tilan muutoksen takana voivat olla seuraavat tekijät.
1. Infektio: keskushermostoinfektio, yleisinfektio
2. Metabolinen häiriö: nestetasapainon häiriöt, maksan, munuaisten, keuhkojen tai kilpirauhasen toimintahäiriö, hypo- tai hyperglykemia
3. Lääkkeiden tai päihteiden haittavaikutukset
4. Epileptinen kohtaus
5. Sydän- ja verisuonisairaudet: sydämen vajaatoiminta, sydäninfarkti, vakavat rytmihäiriöt
6. Kasvaimet: kallosisäiset, muualla kehossa sijaitsevat
7. Aivoverisuonisairaudet: aivoinfarkti, ohimenevä aivoverenkiertohäiriö
8. Trauma: päävamma, murtuma

Kirjallisuutta

  1. Koponen H, Vataja R. Käytösoireiden hoito. Kirjassa: Muistihäiriöt ja dementia. Erkinjuntti T, Remes A, Rinne J, Soininen H (toim.) Duodecim, Helsinki 2015: 474-487
  2. Sink KM, Holden KF, Yaffe K. Pharmacological treatment of neuropsychiatric symptoms of dementia: a review of the evidence. JAMA 2005;293(5):596-608. «PMID: 15687315»PubMed
  3. Kleijer BC, van Marum RJ, Egberts AC ym. Risk of cerebrovascular events in elderly users of antipsychotics. J Psychopharmacol 2009;23(8):909-14. «PMID: 18635700»PubMed
  4. Tan L, Tan L, Wang HF ym. Efficacy and safety of atypical antipsychotic drug treatment for dementia: a systematic review and meta-analysis. Alzheimers Res Ther 2015;7(1):20. «PMID: 25897331»PubMed
  5. Maust DT, Kim HM, Seyfried LS ym. Antipsychotics, other psychotropics, and the risk of death in patients with dementia: number needed to harm. JAMA Psychiatry 2015;72(5):438-45. «PMID: 25786075»PubMed
  6. Ballard C, Hanney ML, Theodoulou M ym. The dementia antipsychotic withdrawal trial (DART-AD): long-term follow-up of a randomised placebo-controlled trial. Lancet Neurol 2009;8(2):151-7. «PMID: 19138567»PubMed
Artikkelin tunnus: nix00524 (050.044)
© 2020 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Käypä hoito -suositus

Anna palautetta
Linkkien värikoodit