Takaisin Tulosta

Aivoruhjevamma

Lääkärin käsikirja
22.2.2021 • Viimeisin muutos 22.2.2021
Timo Koivisto ja Teemu Luoto

Keskeistä

  • Aivoruhje (= kontuusio) on yksi yleisimmistä kuvantaen todettavista rakenteellisista aivovammamuutoksista.
    • N. 10 %:lla aivovammapotilaista on todettavissa aivoruhje pään TT-tutkimuksessa.
    • Miltei puolella keskivaikean–vaikean aivovamman saaneista on todettavissa aivoruhje. Valtaosa ruhjeista sijaitsee otsa- tai ohimolohkossa.
  • Aivoruhjetta tulee epäillä, jos pään vamman saaneella potilaalla on
  • Aivoruhjeen akuuttidiagnostiikka perustuu pään tietokonetomografiaan.
  • TT-tutkimus tehdään heti kaikille tajuttomille ja päivystyksenä aivoruhjetta epäiltäessä.
  • Aivoruhjepotilaan tajunnantasoa ja neurologista tilaa seurataan sairaalassa.
  • Aivoruhjevammojen hoidosta konsultoidaan neurokirurgia.
  • Aivoruhjepotilaita, joilla on tajunnanhäiriö, hoidetaan alkuvaiheessa teho-osastolla.

Diagnostiikka

  • Aivoruhjevamman (kontuusion) diagnoosi on kliininen ja radiologinen.
  • Aivoruhjevamman vaikeusaste korreloi parhaiten potilaan tajunnantason ja tajuttomuuden keston kanssa.
  • Aivoruhjevamma on usein potilaan ainoa vamma. N. 10 %:lla on kuitenkin monivammoja.
    • On tärkeää sulkea kaularankavamma pois heti alussa. Käsittele potilasta kuten kaularankavammapotilasta, kunnes kuvantamislöydös (TT tai MK) on selvillä.
  • Tajunnantason säännöllinen määrittäminen «Tajuton potilas»2 on seurannan kulmakivi.
  • TT-tutkimus osoittaa aivoruhjeiden sijainnin, mahdollisen laajemman verenkeräymän sekä aivokammioiden tilan ja antaa viitteitä kallonsisäisestä paineesta.
  • Magneettikuvaus (MK) paljastaa luotettavasti pienemmätkin ruhjeet ja verenpurkaumat. Nuorien ja työikäisten potilaiden kohdalla MK:n tulisi kuulua varhaisvaiheen tutkimuksiin.

Akuuttivaiheen hoito

  • Tajutonta tai tajunnaltaan alentunutta aivoruhjepotilasta hoidetaan teho-osastolla.
  • Kallonsisäisen paineen «Kohonnut kallonsisäinen paine»3 mittaus ja kohoavan paineen hoito tai ehkäisy ovat hoitotoimia, joita saatetaan tarvita aivoruhjepotilailla.
    • Asentohoito: potilaan ylävartalo 30° koholla
    • Hypoventilaatiota on vältettävä. Kontrolloitu normoventilaatio voidaan aloittaa jo kuljetuksen aikana, jos potilas on intuboitu.
    • Painetta voidaan lyhytaikaisesti kontrolloida mannitolilla tai hypertonisella keittosuolalla.
    • Glukokortikoideista ei ole osoitettu olevan hyötyä.
    • Antiepileptistä estolääkitystä (esim. fenytoiini tai levetirasetaami) tulisi käyttää lyhytaikaisesti (n. 1 viikko) aivoruhjevammoissa.
  • Toistettujen TT-tutkimusten antama lisäinformaatio on hyödyksi jälkihematoomien ja aivoruhjemuutosten kasvun toteamisessa.
  • Aivoruhjeen kasvua ennustavia tekijöitä ovat mm. matala tajunnantaso, hypertensio, tupakointi, koagulopatia ja ruhjeen suuri koko ensikuvauksessa.
  • Kallonsisäisen tilanahtauden vuoksi aivoruhje voidaan joutua leikkaamaan. Ääritapauksessa voidaan tehdä laaja dekompressiivinen kraniektomia aivopaineen laskemiseksi.

Jatkohoito

  • Akuutin paineennousun vaihe on yleensä ohi 4–5 vrk:ssa. Sen jälkeen tajutontakin potilasta, jonka hengitysteistä on huolehdittu (tarvittaessa trakeostooma), voidaan hoitaa vuodeosastolla.
  • 3–4 viikon aikana potilaan ennuste ja jatkohoidon sekä kuntoutuksen tarve yleensä selviävät.
    • Lievät kontuusiovammat eivät yleensä estä normaalia toipumista ja paluuta työelämään.
    • Vaikeammista kontuusiovammoista todennäköisesti seuraa laajoja kognition ja persoonallisuuden muutoksia, jotka vaativat neurologista kuntoutussuunnitelmaa ja jatkoselvittelyjä. Sekä akuutisti että myöhäisvaiheessa tehty pään MK antaa näissä tapauksissa arvokasta lisätietoa vamman laajuudesta.
    • Neurologisten puutosoireiden, esim. halvausten, ennuste on pääsääntöisesti hyvä, mutta kuntoutusta on syytä jatkaa riittävän kauan.
    • Vuoden sisällä vammasta kehittyvän epilepsian ilmaantuvuus on alle 5 %, mutta intraserebraalihematooma lisää ilmaantuvuutta jopa 30 %:iin. Puolella potilaista kohtaukset jäävät pois 10 v:ssa.

Kirjallisuutta

  1. Carney N, Totten AM, O'Reilly C ym. Guidelines for the management of severe traumatic brain injury. Fourth Edition. Neurosurgery 2017;80(1):6-15. «PMID: 27654000»PubMed
  2. Isokuortti H, Iverson GL, Silverberg ND ym. Characterizing the type and location of intracranial abnormalities in mild traumatic brain injury. J Neurosurg 2018;():1-10. «PMID: 29328003»PubMed
  3. Öhman J, Koivisto T, Jääskeläinen JE. Aivovammat. Kirjassa: Roberts P, Alhava E, Höckerstedt K, Leppäniemi A (toim.). Kirurgia. 2. painos. Kustannus Oy Duodecim, 2010:1133-1148
  4. Brandstack N. Detection of pathologic changes following traumatic brain injury using magnetic resonance imaging [Väitöskirja]. Annales Universitatis Turkuensis D 1061, 2013 «https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5340-0»1.
  5. Yang Y, Zheng F, Xu X ym. Levetiracetam Versus Phenytoin for Seizure Prophylaxis Following Traumatic Brain Injury: A Systematic Review and Meta-Analysis. CNS Drugs 2016;30(8):677-88. «PMID: 27395404»PubMed
  6. Alahmadi H, Vachhrajani S, Cusimano MD. The natural history of brain contusion: an analysis of radiological and clinical progression. J Neurosurg 2010;112(5):1139-45. «PMID: 19575576»PubMed
  7. Danish SF, Barone D, Lega BC ym. Quality of life after hemicraniectomy for traumatic brain injury in adults. A review of the literature. Neurosurg Focus 2009;26(6):E2. «PMID: 19485715»PubMed
  8. Adatia K, Newcombe VFJ, Menon DK. Contusion Progression Following Traumatic Brain Injury: A Review of Clinical and Radiological Predictors, and Influence on Outcome. Neurocrit Care 2020;():. «PMID: 32462411»PubMed