Alaselkäkipu on yleisin tuki- ja liikuntaelimistön vaiva, ja siitä kärsii lähes jokainen
elämänsä aikana. Alaselkäkivun ennuste on pääosin hyvä, mutta noin neljäsosalla oireet
pitkittyvät, ja selkäkipujaksojen toistuminen on tavallista.
Selkäoireet voidaan jakaa esitietojen ja kliinisen tutkimuksen löydösten perusteella
kolmeen pääluokkaan:
mahdollinen vakava selkäkivun syy. Syövän etäpesäkkeet voivat olla syynä selkäkipuun.
Sisäelinten syöpä saattaa oireilla myös selkäkipuna.
spesifinen selkäsairaus: spesifisiä syitä ovat muun muassa selkärankareuma ja oireileva
nikamansiirtymä ja harvinaisia syitä paikalliset tulehdukset ja infektiot
hermojuuren toimintahäiriö, johon viittaavia oireita ovat alaraajaoireet (iskiasoire,
katkokävely)
epäspesifiset selkävaivat: pääosin selän alueella ilmenevät oireet, joiden yhteydessä
ei todeta viitteitä vakavasta sairaudesta tai hermojuuren toimintahäiriöstä.
Diagnostiikka
Anamneesi on alaselkäpotilaan tutkimuksen tärkein osa.
Kliinisessä tutkimuksessa keskitytään potilaan kokemaan toimintakyvyn haittaan ja
siihen liittyviin tekijöihin, kuten potilaalle kivuliaisiin liikkeisiin, välttämiskäyttäytymiseen
ja huolta aiheuttaviin toimintoihin.
Akuutti tai muu tilapäinen alaselkäkipu ei edellytä välittömiä kuvantamistutkimuksia,
jos havaittavissa ei ole merkkejä vakavista sairauksista.
Jos alaselkäkipupotilaan diagnoosia varten tarvitaan kuvantamistutkimuksia, magneettikuvaus
on ensisijainen tutkimusmenetelmä, erityisesti iskiaskivun ja vakavien syiden selvittelyssä.
Hoito
Alaselkäkivun hoidon tavoitteena on kivun lievittäminen, kivun pitkittymisen ehkäisy,
toiminta- ja työkyvyn palauttaminen sekä elämänlaadun parantaminen.
Lääkkeetön kivunhoito ja potilasohjaus ovat keskeisiä alaselkäkivun hoidossa. Potilasta
tulee auttaa ymmärtämään selkäkipuaan ja siihen vaikuttavia tekijöitä ja ohjata häntä
omahoidossa.
Alaselkäkivun vakavat ja spesifiset syyt sekä hermon toimintahäiriöitä aiheuttava
hermojuuriärsytys tulee tunnistaa varhain. Jatkotutkimukset ja -hoito tulee järjestää
viiveettä tilanteissa, joissa konservatiivinen hoito voi johtaa komplikaatioihin (cauda
equina, hermojen vakavat toimintahäiriöt ja muut vakaviin syihin viittaavat oireet).
Selkäkipuiset, joilla ei ole vakavaan syyhyn viittaavia oireita, kannattaa ohjata
ensisijaisesti fysioterapeutin vastaanotolle.
Potilasta kannustetaan työssä jatkamiseen tai nopeaan työhön palaamiseen.
Kipulääkitystä voi käyttää tarvittaessa lyhytaikaisesti lääkkeettömien kivunhoitokeinojen
rinnalla. Kipulääkkeeksi suositellaan kivun voimakkuuden mukaan ensisijaisesti tulehduskipulääkettä, parasetamolia tai niiden yhdistelmää. Valinnassa otetaan huomioon lääkkeiden haittavaikutukset
ja riskit.
Jos potilaalla on yli 6 viikon ajan esiintynyt häiritsevää, alaraajaan säteilevää
kipua ja hänellä todetaan kliinisiä merkkejä hermojuuren pinteestä, hänen kanssaan
tulee keskustella jatkohoidosta ja myös mahdollisesta leikkaushoidosta.
Potilaalle merkityksellisiin tavoitteisiin tähtäävä omahoito ja -kuntoutus ovat keskeisessä
roolissa. Tavoitteita kohti tulee pyrkiä asteittain potilaan yksilöllinen tilanne
huomioiden.
Koska mikään harjoittelumuoto ei ole osoittautunut muita paremmaksi, harjoittelu tulisi
suunnitella yksilöllisesti huomioiden potilaan mieltymykset, käsitykset ja toimintakyvyn
haitta, sillä usein ammattilaisten antamat kotiharjoitteet jäävät tekemättä.