Takaisin Tulosta

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Lääkärin käsikirja
13.9.2025 • Viimeisin muutos 13.9.2025
Erkki Isometsä

Keskeistä

  • Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidon tavallisimmat ongelmat liittyvät tunnistamiseen ja diagnostiikkaan. Selvitä aina depressiopotilaalta, onko hänellä ollut joskus aiemmin manian tai hypomanian jaksoja, eli onko kyseessä kaksisuuntainen mielialahäiriö.
  • Keskeisiä tehtäviä hoidossa ovat maanisten ja depressiivisten sairausvaiheiden akuuttihoito ja sairausjaksojen uusiutumisen ehkäiseminen.
  • Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi tehdään ja akuuttivaiheet hoidetaan yleensä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa, mania sairaalahoidossa (M1).

Epidemiologia ja sairauden päätyypit

  • Kaksisuuntaisen (bipolaarisen) mielialahäiriön elinaikainen esiintyvyys on 1–2 %.
  • Häiriö jaetaan kahteen suunnilleen yhtä yleiseen päätyyppiin.
    • Tyypin 1 häiriössä on manian, depression ja sekamuotoisia jaksoja.
    • Tyypin 2 häiriössä vaihtelevat hypomanian ja depression jaksot.

Kliininen kuva ja diagnoosi

  • Potilaalla on yleensä sekä depressiovaiheita että maanisia tai hypomaanisia vaiheita, hyvin harvoin vain pelkkiä hypomaanisia/maanisia sairausjaksoja. Sairausjaksot voivat olla monivaiheisia, jolloin saman yhtenäisen jakson aikana on useita erilaisia vaiheita.
    • Sairauden erilaisten vaiheiden osuus (dominoiva polariteetti) vaihtelee potilaiden välillä. Enemmistöllä pääongelma ovat toistuvat masennusjaksot, osalla toistuvat (hypo)maniat.
  • Kaksisuuntaisen mielialahäiriön seulonnassa kannattaa kaikilla masennuspotilailla käyttää hyväksi mielialahäiriökyselyä (Mood Disorder Questionnaire, MDQ «Mielialahäiriökysely MDQ»1), jonka positiivisuus antaa aiheen tarkempaan diagnostiseen selvittelyyn.
    • Osa potilaista kieltää oireet, ja seula jää heillä negatiiviseksi.
    • Positiivinen MDQ-seula ei vielä tarkoita diagnoosia (< 50 %:lla seulapositiivisista on bipolaarihäiriö).
  • Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin tekee psykiatri.
    • Diagnoosi edellyttää, että potilaalla on joskus esiintynyt selvä maaninen, hypomaaninen tai sekamuotoinen sairausjakso.
  • Bipolaarihäiriöön liittyy suuri itsemurhakuolleisuus «Itsemurhavaarassa oleva potilas»1 depressiivisissä ja sekamuotoisissa sairausvaiheissa. Jopa puolet potilaista tekee ainakin yhden itsemurhayrityksen sairautensa aikana.
  • Monihäiriöisyys on tavallista. Erityisesti depressiovaiheissa samanaikainen ahdistuneisuushäiriö «Ahdistuneisuushäiriö»2 on yleinen; päihdehäiriöt «Päihteiden käytön tunnistaminen»3 liittyvät useammin (hypo)maanisiin vaiheisiin.

Hypomania

  • Lievä, mutta selvästi havaittava mielialan nousu, joka erottuu selvästi potilaan normaalista psyykkisestä toiminnasta
    • Diagnoosi edellyttää neljän päivän kestoa; normaalisti kesto on päiviä–viikkoja.
  • Samanaikaisesti hypomanian lisäksi vähintään kolme seuraavista oireista:
    • toimeliaisuuden lisääntyminen ja fyysinen rauhattomuus
    • puheliaisuuden lisääntyminen
    • keskittymisvaikeudet ja häiriöherkkyys
    • unentarpeen väheneminen
    • seksuaalisen kiinnostuksen ja halukkuuden kasvu
    • lievä rahojen tuhlailu tai muu vastuuton käytös
    • seurallisuuden tai tuttavallisuuden lisääntyminen.

Mania

  • Samoja oireita kuin hypomaniassa, mutta voimakkaampana siten, että seurauksena selvä toimintakyvyn heikkeneminen. Maaninen potilas aiheuttaa yleensä arvostelukyvyttömyytensä ja yliaktiivisuutensa vuoksi vakavaa haittaa perhesuhteilleen ja työuralleen ja saattaa usein itsensä ja sivulliset alttiiksi vaaratilanteille.
  • Maniaa edeltää usein lievempioireinen esioirevaihe; potilas tuntee lisääntyvää energisyyttä, unentarve vähenee ja kiihtymys alkaa nousta.
  • Maniapotilas saattaa vastaanottotilanteessa hetkellisesti ryhdistäytyä ja käyttäytyä normaalisti sekä esittää hyviä selityksiä käytökselleen. Esitiedot on syytä varmistaa muiltakin kuin potilaalta itseltään.
  • Diagnoosi edellyttää kolmea (neljää, jos mieliala on ärtyisä) seuraavista oireista vähintään viikon ajan:
    • toimeliaisuuden lisääntyminen ja fyysinen rauhattomuus
    • puheliaisuuden lisääntyminen tai puhetulva
    • ajatuksen riento tai tunne kiihtyneestä ajatustoiminnasta
    • sosiaalinen estottomuus
    • vähentynyt unentarve (potilas nukkuu tavallisesti korkeintaan muutaman tunnin yössä)
    • kohonnut itsetunto tai suuruusharhaluulot
    • häiriöherkkyys tai jatkuvat muutokset toiminnassa tai suunnitelmissa
    • uhkarohkea tai vastuuton käyttäytyminen, jonka riskejä potilas ei tunnista
    • lisääntynyt sukupuolinen halukkuus ja holtittomuus.
  • Psykoottisessa maniassa potilaalla on joko harhaluuloja tai aistiharhoja.
  • Äärimmillään tila voi kiihtyä deliriumin kaltaiseksi sekavuustilaksi, joka vaatii välitöntä hoitoa «Äkillinen sekavuustila (delirium)»4.

Depressiojakso

  • Kaksisuuntaisen häiriön depressiojaksot eivät oirekuvaltaan eroa depressiosta (ks. «Depressio»5), mutta lääkehoito on erilaista.

Sekamuotoinen jakso

  • Maanisen ja depressiivisen jakson oireita esiintyy yhtä aikaa tai nopeasti vuorotellen.
  • Mieliala voi olla masentunut, mutta samalla toiminta kiihtynyttä.
  • Tyypillistä on, että vointi vaihtelee ja sisältää sekä ääritiloja että yhtäaikaisten oireiden jaksoja.
  • Itsemurhan riski on suuri sekamuotoisen sairausjakson aikana.

Ylläpitovaihe

  • Sairausjaksojen välillä potilas voi olla joko täysin terve tai kärsiä sairausvaiheita lievemmistä jäännösoireista. Nämä ovat useimmiten depressiivisiä oireita, joskus mielialan lievempää mutta toistuvaa vaihtelua masentuneesta hypomaaniseen.
  • Sairausjaksoja edeltää yleensä esioirevaihe, jonka tunnistaminen on tärkeää, jotta hoito voidaan aloittaa ajoissa ja sairausvaiheen kehittyminen estää.

Erotusdiagnoosi

  • Tietyt päihteet ja lääkeaineet (amfetamiinijohdannaiset, glukokortikoidit, levodopa) sekä eräät aivosairaudet voivat aiheuttaa sekundaarisen manian. Selvitä erityisesti, mikäli ensimmäinen mania kehittyy yli 50 v:n iässä.
  • Alkoholin tai muun päihteen käyttö «Päihteiden käytön tunnistaminen»3
  • Masennuslääkkeen aloituksen provosoima hypomania tai mania voi johtaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosiin vain, jos se on toistuvaa. Erikoislääkäri arvioi tilanteen kokonaiskuvan perusteella.
  • Tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen «Persoonallisuushäiriöt»6 liittyy mielialan vaihtelua, mutta ei mielialan hypomaanista tai maanista kohoamista.
  • Tavallisin virhediagnoosin syy on, että aiempia mielialan kohoamisen jaksoja ei selvitetä ja masennusvaiheessa olevaa potilasta luullaan tavalliseksi depressiopotilaaksi.

Hoito

  • Kaksisuuntaisen mielialahäiriön akuuttivaiheet kuuluvat pääsääntöisesti psykiatrian erikoislääkärin hoitoon.
  • Lääkehoidon profiili on erilainen eri sairausjaksojen yhteydessä.
  • Tyypin 2 hoidossa noudatetaan pääosin samoja linjoja kuin tyypin 1 hoidossa. Eroja on masennuslääkkeiden käytössä (vähemmän riskejä tyyppi 2:ssa) ja lamotrigiinin soveltuvuudessa ylläpitohoitoon (tyyppi 1:ssä ei ainoana lääkkeenä).
  • Akuuttivaiheen jälkeen keskeistä on uusien jaksojen ehkäisy ja toimintakyvyn säilyttäminen. Seuraa potilaan psyykkistä tilaa, anna tietoa sairaudesta potilaalle ja hänen läheisilleen, ohjaa tunnistamaan uudet jaksot mahdollisimman ajoissa ja välttämään niitä provosoivia stressitekijöitä tai unenpuutetta.
  • Hoitovaihtoehdot häiriön eri vaiheissa: ks. taulukko «Tiivistelmä tyypin 1 kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkehoitovaihtoehdoista häiriön eri vaiheissa»1.
Taulukko 1. Tiivistelmä tyypin 1 kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkehoitovaihtoehdoista häiriön eri vaiheissa
* Valproiinihappo on vahvasti teratogeeninen. Sitä ei pidä määrätä naisille, joilla on raskaaksi tulemisen mahdollisuus.
VaiheHoito
Akuutti maniaPsykoosilääkkeet: aripipratsoli (15–30 mg/vrk) «Aripiprazole appears to be an effective treatment for acute mania, although its use appears to cause gastrointestinal disturbances and movement disorders.»B, asenapiini (10–20 mg/vrk), haloperidoli (2–15 mg/vrk), karipratsiini (1.5–6 mg/vrk), ketiapiini (300–800 mg/vrk), olantsapiini (5–20 mg/vrk), risperidoni (1–6 mg/vrk) tai tsiprasidoni (80–120 mg/vrk)
Litium (pitoisuustavoite 0.80–1.20 mmol/l)
Valproiinihappo* (pitoisuustavoite 450–900 μmol/l) «Valproate is effective in the treatment of mania. The efficacy is comparable to that of lithium and olanzapine.»A
Karbamatsepiini (400–1 600 mg/vrk)
Mielialaa tasaavia lääkkeitä ja psykoosilääkkeitä yhtäaikaisesti
Aivojen sähköhoito (joissakin vaikeahoitoisissa ja psykoottisissa tapauksissa)
MasennusvaiheLamotrigiini (50–200 mg/vrk)
Ketiapiini (300–600 mg/vrk)
Lurasidoni (20–120 mg/vrk)
Karipratsiini (1.5 mg/vrk)
Litium (pitoisuustavoite 0.80–1.20 mmol/l)
Valproiinihappo* (pitoisuustavoite 450–600 µmol/l)
Olantsapiini + fluoksetiini (5 + 20) – (10 + 40) mg/vrk
Masennuslääkkeet (vain mielialaa tasaavan lääkkeen kanssa, anto lopetetaan asteittain remission saavuttamisen jälkeen)
Aivojen sähköhoito (ECT)
Sekamuotoinen jaksoHoito kuten maniassa (spesifinen näyttö tehosta sekamuotoisissa sairausjaksoissa kuitenkin puuttuu haloperidolista, karipratsiinista, ketiapiinista ja litiumista)
YlläpitohoitoLitium (pitoisuustavoite 0.60–0.80 mmol/l)
Karbamatsepiini (400–1 600 mg/vrk)
Valproiinihappo* (pitoisuustavoite 450–900 μmol/l)
Lamotrigiini (50–400 mg/vrk; tyyppi 1:ssä ei monoterapiana)
Aripipratsoli (15–30 mg/vrk), ketiapiini (300–600 mg/vrk) tai olantsapiini (5–20 mg/vrk); pitkävaikutteinen risperidoni (25–50 mg/2 viikkoa)
Yllä olevia yhtäaikaisesti

Manian ja hypomanian hoito evd

  • Mania vaatii yleensä psykiatrista sairaalahoitoa, tarvittaessa M1-lähetteellä. Mania itsessään mahdollistaa tahdosta riippumattoman hoidon, jos myös muut mielenterveyslain «https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1990/19901116»1 edellytykset täyttyvät. Harhaluulojen tai hallusinaatioiden esiintyminen ei ole ratkaisevaa.
  • Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa voidaan hoitaa yhteistyökykyisten maniapotilaiden lieviä maniavaiheita intensiivisessä avohoidossa.
  • Manian lääkehoidossa joudutaan yleensä kombinoimaan ainakin kahta lääkettä, esim. antamalla toisen polven psykoosilääkkeen kanssa yhtäaikaisesti litiumia tai valproiinihappoa.
  • Hypomania on yleensä lievä ja lyhytkestoinen tila; voidaan hoitaa avohoidossa korottamalla mielialaa tasaavan ylläpitolääkkeen annosta ja/tai toisen polven psykoosilääkkeillä (olantsapiini, aripipratsoli).

Bipolaarisen depression hoito

  • Toisen polven psykoosilääkkeistä ketiapiini, lurasidoni ja karipratsiini on osoitettu tehokkaaksi masennusvaiheiden hoidossa. Olantsapiinilla fluoksetiiniin yhdistettynä on myös tehoa, mutta enemmän painohaittoja.
  • Mielialaa tasaavista lääkkeistä paras antidepressiivinen teho on lamotrigiinilla. Myös litiumilla ja valproiinihapolla on tehoa tyypin 1 depressioissa.
  • Osa potilaista hyötyy masennuslääkkeistä. Niitä tulee käyttää vain mielialaa tasaavien lääkkeiden tai toisen polven psykoosilääkkeiden kanssa.
    • Masennuslääkkeiden virheellinen käyttö ilman samanaikaista mielialaa tasaavaa lääkehoitoa voi provosoida hypomanian tai manian ja/tai kiihdyttää sairausjaksojen toistumista. Tyypin 1 potilailla mahdollinen haitta on suurempi.

Sekamuotoisten jaksojen hoito

  • Hoidossa käytetään yleensä samoja lääkkeitä kuin manian hoidossa.
  • Masennuslääkkeiden käyttö sekamuotoisen jakson aikana voi pahentaa oireita provosoimalla maanisia oireita ja mielialan vaihtelua, eikä niitä siksi saa käyttää.

Ylläpitohoito

  • Ylläpitovaiheessa käytetään jatkuvaa lääkehoitoa ehkäisemään ennalta sairausvaiheiden kehittymistä.
  • Sairauden aiempi kulku ennustaa tulevaa. Dominoiva polariteetti vaikuttaa ylläpitohoidon lääkevalintoihin – suojataanko potilasta tulevilta depressioilta vai manioilta?
  • Pyritään välttämään lääkkeitä, jotka voivat provosoida maniaa tai hypomaniaa (masennuslääkkeet) tai depressiota (perinteiset psykoosilääkkeet).
  • Mikäli toistuvia sairausjaksoja on esiintynyt, on ylläpitohoidon tarve yleensä elinikäinen. Jopa hyvin pitkän (> 10 v) oireettoman ylläpitovaiheen jälkeen sairausjaksot alkavat yleensä uudelleen, jos ylläpitohoito lopetetaan.
  • Ylläpitohoidosta voi vastata myös yleislääkäri silloin, kun potilaan tila on muodostunut vakaaksi ja hänen hoitomyöntyvyytensä on hyvä.
  • Valproiinihappo on vahvasti teratogeeninen lääke, ja sitä ei pidä käyttää naispotilaiden hoidossa, jos raskaaksi tuleminen on mahdollista.
  • Litiumia käytetään ylläpitohoidossa lähinnä tyypin 1 potilailla. Sen optimaalinen pitoisuusalue on yleensä 0.60–0.80 mmol/l, vanhuksilla pienempi. Litiumin terapeuttinen leveys on kapea; pitoisuudet > 1.50 mmol/l alkavat olla toksisia. Litiumin poistumista vähentävät kuivuminen, hyponatremia, tulehduskipulääkkeet sekä munuaisten toiminnanvajaus.
    • Liiallisia annoksia epäiltäessä on syytä pikaisesti mitata S-Li ja tarvittaessa pienentää annosta tai pitää lääketaukoa; intoksikaatiotilanteissa potilas on ohjattava välittömästi sairaalahoitoon.
  • Litiumpitoisuutta seurataan ensimmäisen puolen vuoden aikana 3 kk:n välein, sen jälkeen puolivuosittain.
  • Litium lopetetaan yleensä asteittain 1–6 kk:n kuluessa; yhtäkkinen lopettaminen voi provosoida manian tai depression.

Psykososiaalinen hoito erikoissairaanhoidossa

  • Ylläpitovaiheessa toteutettavista psykososiaalisista interventioista on huomattavasti hyötyä sairauteen sopeutumisessa ja uusien sairausvaiheiden ennaltaehkäisyssä.
  • Spesifisiä psykososiaalisen hoidon yksilö-, ryhmä- ja perhehoitomalleja lääkehoidon yhteydessä käytettäväksi ovat
    • psykoedukatiivinen ryhmähoito
    • kognitiivinen terapia
    • perheille annettu Family-Focused Therapy (FFT) -ohjelma.
  • Ryhmämuotoinen psykoedukaatio on suositeltavaa kaikille potilaille diagnoosin tekemisen jälkeen ylläpitovaiheessa.
  • Depressiovaiheissa kognitiivisesta terapiasta voi olla apua myös masennusoireiden hoidossa.

Syklotymia

  • Syklotymia (F34.0) on lievempi mielenterveyden häiriö, jossa hypomaaniset ja lievät depressiivisten oireiden vaiheet vaihtelevat. Varsinaisia depressiojaksoja tai manioita ei esiinny.
  • Elinaikaiseksi esiintyvyydeksi on yleensä arvioitu 0.4–1 %; luotettavaa arviota esiintyvyydestä Suomessa ei ole.
  • Jopa puolet potilaista sairastuu myöhemmin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.
  • Vakiintunutta hoitomallia ei ole. Lääkehoitona tulevat harkinnan mukaan kysymykseen kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa käytetyt lääkkeet. Usein potilaat eivät kuitenkaan hakeudu hoitoon oireiden lieväasteisuuden vuoksi.
  • Potilaille kerrotaan riskistä sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön etenkin, jos sukuhistoria viittaa suureen sairastumisriskiin.