Persoonallisuushäiriöt

Epäluuloinen persoonallisuus (F60.0)

• Laaja-alainen muihin ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä kohdistuva epäluulo
• Epäluulon vuoksi henkilö on haluton uskoutumaan muille, ja hän voi tulkita viattomatkin huomautukset tai tapahtumat itsensä kannalta uhkaaviksi.
• Vaikeus antaa anteeksi, toistuva ja perusteeton epäily kumppanin uskottomuudesta
• Ero ns. harhaluuloisuushäiriöön «Psykoottinen iäkäs»1 on siinä, että ajattelu pysyy realiteeteissa, joskin epäluuloisuus on korostunutta, toistuvaa ja suhteetonta.

Eristäytyvä persoonallisuus (F60.1)

• Laaja-alainen vetäytyminen ihmissuhteista ja niukka tunteiden ilmaiseminen (vanha ja edelleen englanniksi käytettävä nimitys on ”skitsoidinen persoonallisuus”)
• Ei kaipaa läheisyyttä eikä tavoittelee mielihyvää ulkoisista lähteistä. Tässä mielessä tulee lähelle ns. kiintymyssuhdehäiriöitä.
• Usein ulkonäöltään tai pukeutumiseltaan erikoinen, epäluuloinen ja sosiaalisesti eristäytyvä, joskus yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuva ”erakkokulkuri”
• Eristäytyvän persoonallisuuden erottaminen lievistä autismispektrin häiriöistä «Autismikirjon häiriö»2 on vaikeaa, joskus mahdotonta. Vaikeammissa autismispektrin häiriöissä sosiaalinen toimintakyky on vielä heikompi ja oireistossa on mukana kaavamaisia toimintoja ja kiinnostuksen kohteiden kapeutumista.

Psykoosipiirteinen persoonallisuus eli ns. skitsotyyppinen häiriö (F21)

• Persoonallisuushäiriö tai sen kaltainen tila, jossa on geneettistä yhteyttä skitsofreniaan, mutta kyseessä ei ole skitsofrenia eikä edes psykoottisuus.
• Oirekuvassa on skitsofrenialle ominaisia kokemuksia ja uskomuksia ilman, että kyseessä olisi kuitenkaan psykoosi. Avainsana on ”outous”: ajattelua tai uskomuksia on vaikea seurata, käytöstä on vaikea ymmärtää.
• Henkilö voi kokea toisten eleiden viittaavaan itseensä (suhteuttamisajatukset), olla vahvasti taikauskoinen ja uskoa esim. selvänäköön tai muuhun maagiseen ajatteluun. Hänellä voi olla epätavallisia havainto-, depersonalisaatio- ja derealisaatiokokemuksia.
• Usein ulkonäöltään tai pukeutumiseltaan erikoinen. Pelkkä kulttuuriero ei ole syy diagnoosiin.

Epäsosiaalinen persoonallisuus (F60.2)

• Alkaa käytöshäiriöinä jo ennen 15 v:n ikää.
• Välinpitämättömyys toisten oikeuksista ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä
• Henkilö ei kaihda riskejä, on impulsiivinen, vilpillinen ja helposti ärtyvä, syyllistyy toistuvasti lainrikkomuksiin eikä kadu tekojaan.
• Epäsosiaalisella henkilöllä on usein niin sanottuja psykopaattisia piirteitä (tunnekylmyys, myötäelämisen kyvyn heikkous, itsekeskeisyys, pinnallinen viehätysvoima ja lipevyys, katumuksen, häpeän ja syyllisyydentunteen puute sekä muiden henkilöiden hyväksikäyttö). Tällöin käytetään yleensä diagnoosia "epäsosiaalinen persoonallisuus psykopaattisin piirtein".

Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (F60.3)

• Laaja-alainen tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus ja käytöksen huomattava impulsiivisuus
• Ihmissuhteet ovat intensiivisiä ja epävakaita vaihdellen voimakkaasta ihannoinnista täydelliseen vähättelyyn.
• Ominaista hylätyksi tulemisen pelko, alttius ärtyä helposti, vaikeus kontrolloida suuttumusta, itsetuhoinen impulsiivisuus ja toistuvat itsemurhayritykset
• Identiteetti on kroonisesti hämmentynyt tai poukkoileva. Raja itsen ja toisen ihmisen välillä häilyy, vaikka henkilö ei olekaan psykoottinen.
• Ero kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön «Kaksisuuntainen mielialahäiriö»4 on siinä, että tunne-elämän epävakaus on nopeampaa, sahaavampaa ja usein reaktio johonkin tapahtumaan, kun taas mielialahäiriössä mieliala aaltoilee hitaammin. Samalla henkilöllä voi toki olla myös molemmat häiriöt yhtaikaa.

Huomionhakuinen persoonallisuus (F60.4)

• Dramaattinen tai teatraalinen tunteiden ilmaisu ja huomion hakeminen on korostunut.
• Ominaista ulkonäön korostaminen ja tilanteeseen sopimaton seksuaalisesti viettelevä käytös.
• Henkilö kokee ihmissuhteensa läheisemmäksi kuin ne todellisuudessa ovat, ja hän on helposti toisten ihmisten ohjattavissa.

Vaativa persoonallisuus (F60.5)

• Täydellisyyden tavoittelua ja pakko-oireisuutta
• Ominaista on epäily, liiallinen tunnollisuus ja pikkutarkkuus, huolellisuus, itsepäisyys, varovaisuus, jäykkyys ja avoimuuden puute. Näistä piirteistä saattaa olla joskus hyötyä esim. joissakin akateemisissa ammateissa, mutta toisaalta niistä aiheutuu toistuvasti konflikteja perheessä ja työelämässä.
• Järjestyksen ja täydellisyyden tavoittelun takia henkilö vaikuttaa jäykältä, sulkeutuneelta ja tehottomalta. Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa asioissa. Yksityiskohdat, säännöt ja aikataulut ovat hänelle tärkeitä.
• Oireet ovat kokonaisuutena kuitenkin lievemmät kuin varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä «Pakko-oireinen häiriö»5.

Estynyt persoonallisuus (F60.6)

Riippuvainen persoonallisuus (F60.7)

• Ilmenee korostuneena hoivatuksi tulemisen tarpeena, joka johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen, sosiaalisten konfliktien välttelyyn sekä voimakkaaseen eroon joutumisen pelkoon.
• Yksin ollessaan tuntee itsensä avuttomaksi, ja läheisen suhteen päättyessä pyrkii etsimään nopeasti hoivaa ja tukea antavan suhteen.
• Alkaa nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa. Jos alistuva käytös alkaa myöhemmin esim. perheväkivallan seurauksena, kyse saattaa olla pikemmin traumaperäisestä oirehdinnasta «Äkillinen stressireaktio ja traumaperäinen stressihäiriö»7.

Muut persoonallisuushäiriöt (F60.8)

• Narsistinen persoonallisuus
  • Ominaisia ovat erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Hakeutuminen valta-asemaan auttaa suojaamaan pohjimmiltaan hyvin avutonta itsekokemusta.
  • Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. ”Tavallisuus” ei tunnu riittävän turvalliselta.
• Epäkypsä persoonallisuus
• Passiivis-aggressiivinen persoonallisuus
• Psykoneuroottinen persoonallisuus

Psykoterapia

• Jos henkilö kärsii itselleen ominaisesta kokemisen tavasta ja käytöksestä, hän saattaa hyvinkin hyötyä psykoterapiasta. Käytössä on useita erilaisia psykoterapeuttisia menetelmiä. Pääsääntöisesti persoonallisuushäiriötä ei saada katoamaan, mutta oireistoa ja haitallista käytöstä saadaan rauhoittumaan, jos potilas sitoutuu hoitoon ja hoito toteutetaan ammattimaisesti.
  • Lyhyen supportiivisen psykoterapian tavoitteena on yleensä ratkaista ajankohtainen emotionaalinen kriisi ja palauttaa henkilön turvallisuudentunne ja tavanomainen toimintakyky.
  • Pidemmän psykoterapian päämääränä on tukea empatiaa sekä itseä että muita kohtaan ja oppia tunnistamaan ja hallitsemaan uudella tavalla jäykkien käytöstapojen taustalla olevia tunnemuistoja.

Lääkehoito

• Kärjistetysti lääkehoitokokeilut ovat useimmiten hakuammuntaa, ja hoitokokeiluita on arvioitava kriittisesti. Lääkitystä kannattaa suunnata oirekuvan ja mahdollisten muiden häiriöiden mukaisesti.
• Mahdollisia lääkehoitoja ovat psykoosilääkkeet, masennuslääkkeet tai tietyt epilepsialääkkeet, etenkin jos samanaikaiset muut psykiatriset häiriöt aiheuttavat haittaavia oireita.
• Bentsodiatsepiineja tulee pääsääntöisesti välttää, koska monilla persoonallisuushäiriöpotilailla ne aiheuttavat paradoksaalisia reaktioita ja lisäävät impulsiivisuutta.