Takaisin Tulosta

Tyypin 1 diabetes: hoito

Lääkärin käsikirja
23.2.2025 • Viimeisin muutos 3.3.2025
Päivi Hannula

Keskeistä

  • Haiman beetasolujen riittämätön tai kokonaan puuttuva insuliinin eritys korvataan annostelemalla insuliinivalmisteita pistoksina tai pumpulla ihonalaiseen rasvakudokseen.
  • Tavoitteena on mahdollisimman lähellä normaalia oleva verenglukoosipitoisuus ilman haittaavia tai vakavia hypoglykemioita tai voimakasta glukoosipitoisuuden päivittäistä vaihtelua.
  • Insuliininpuutosdiabetesta sairastavalle tulisi tarjota glukoosisensorointia insuliinin annostelun säätämiseen jo diabeteksen diagnoosivaiheessa.
  • Jos asianmukaisesta monipistoshoidosta, riittävästä ohjauksesta ja glukoosisensoroinnista huolimatta verenglukoosin tavoitteisiin ei päästä riittävän nopeasti, arvioidaan yhdessä potilaan kanssa älypumppuhoitoon siirtymistä. Huomioidaan erityisesti lapset, nuoret, raskautta suunnittelevat ja raskaana olevat.

Patogeneesiin vaikuttaminen

  • Tyypin 1 diabeteksen immunologiseen patogeneesiin vaikuttavia lääkehoitoja sekä varhaisvaiheiden vasta-ainemäärityksiin perustuvaa seulontaa kehitetään nopeasti ja voimakkaasti.
  • Tyypin 1 diabetes jaetaan kolmeen vaiheeseen.
    • Ensimmäisessä glukoosiaineenvaihdunta on normaalia, mutta veressä on todettavissa vähintään kahdenlaisia tyypin 1 diabetekselle tunnusomaisia autoimmuunivasta-aineita: glutamaattidekarboksylaasin (GAD), betasolun tyrosiinifosfataasin kaltaisen kalvoproteiinin (IA2), sinkkikuljettaja 8:n (ZnT8) tai insuliinin (Insu) vasta-aineita. 44 % etenee vaiheen 3 diabetekseksi 5 v:n aikana.
    • Toisessa vaiheessa on dysglykeeminen (esidiabeettinen) glukoosiaineenvaihdunta sekä todettavissa vähintään kahdenlaisia diabetesvasta-aineita. 75 % etenee vaiheen 3 diabetekseksi 5 v:n aikana.
    • Kolmannessa vaiheessa on hyperglykemia sekä todettavissa vähintään yhtä diabetesvasta-ainetta.
  • Lisäksi luokitellaan 1 vasta-aineen positiivisuus riskitilaksi. 15 % etenee vaiheen 3 diabetekseksi 10 v:n aikana.
  • Uusien immunologisten hoitojen tavoitteena on viivästää diabeteksen etenemistä 3. vaiheeseen ja säilyttää omaa insuliinituotantoa.

Hoidon tavoitteet evd

  • Tyypin 1 diabeteksen hoidon keskeisiä tavoitteita
    • Hyvin sujuva arki ja hyvä toiminta- ja työkyky
    • Diabetesta sairastavan oppiminen oman sairautensa ja omahoitonsa asiantuntijaksi
    • Diabeteksen elinmuutosten ja lisäsairauksien ehkäisy ja hidastaminen
    • Optimaalinen elämänlaatu ja -pituus

Verenglukoosi

  • Verenglukoosipitoisuuden yleinen tavoite omamittauksissa on 4–7 mmol/l aamulla ja ennen ateriaa ja alle 10 mmol/l aterian jälkeen.
    • Hypoglykemiaherkillä ja ikäihmisillä sopiva tavoite voi olla 5–8 mmol/l ennen ateriaa.
    • Huolellisestakin hoidosta huolimatta verenglukoosi vaihtelee.
      • Insuliinin tarve vaihtelee eri vuorokaudenaikoina, eri päivinä ja jaksoittain.
      • Insuliinivalmisteiden imeytyminen ja vaikutus vaihtelevat.
      • Ruoan koostumus ja imeytyminen sekä mahalaukun tyhjeneminen vaihtelevat.
      • Stressi ja liikunta voivat laskea tai nostaa verenglukoosia.
      • Naisilla kuukautiskierto vaikuttaa insuliinin tarpeeseen.
  • Glukohemoglobiini HbA1c:n yleinen tavoite on alle 53 mmol/mol (7 %) ilman vakavia hypoglykemioita.
  • Glukoosisensoroinnissa yleinen tavoite on, että lukemista yli 70 % on välillä 3.9–10 mmol/l (aika tavoitteessa, TiR, Time in Range).
    • Yksilöllinen HbA1c-tavoite voi olla tiukempi, < 48 mmol/mol, jos se haitoitta voidaan saavuttaa (esim. vastasairastunut, glukoosisensoroinnin tehokas hyödyntäminen, pumppuannostelu).
    • Iäkkäillä ja suuren hypoglykemiariskin omaavilla HbA1c:n, omamittausten ja glukoosisensoroinnin suureiden tavoitteet ovat väljemmät (esim. HbA1c < 58–64 mmol/l, TIR > 50 %, yli 13.9 mmol/l:n osuus < 10 %).
    • Raskaana olevien tavoitteet ovat yleisiä tavoitteita tiukemmat (esim. HbA1c < 48[–53] mmol/mol, TIRp [3.5–7.8 mmol/l] > 70 % ja yli 7.8 mmol/l:n osuus < 25 %).

Verenpaine ja lipidit

  • Kohonneen verenpaineen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriön taustalla ovat samat perintötekijät, elintapatekijät ja ylipaino kuin diabetesta sairastamattomilla.
  • Kohonnut verenpaine lisää tyypin 1 diabetesta sairastavalla sydän- ja verisuonisairauksien lisäksi diabeteksen munuaistaudin ja verkkokalvosairauden riskiä.
  • Yleiset tavoitteet: ks. taulukko «Tyypin 1 diabeteksen hoidon tavoitteet»1.
  • Verenpaineen lääkehoidon Kela-korvaus myönnetään diabetesta sairastavalle alemmalta verenpainetasolta ja riippumatta verenpainetasosta, jos henkilöllä on albuminuria tai munuaisten vajaatoiminta; ks. Kelan korvausoikeus 205 «https://www.kela.fi/laake205»1 (Krooninen verenpainetauti).
  • Veren lipidien lääkehoidon Kela-korvaus myönnetään diabetesta sairastavalle kuten muillekin todetun sepelvaltimotaudin perusteella; ks. korvausoikeus 206 «https://www.kela.fi/laake206»2 ja 294 «https://www.kela.fi/laake294»3. Tarkista korvattavuus myös aivovaltimosairauden, suurten valtimoiden kuten aortan ateroskleroosin tai ääreisvaltimosairauden yhteydessä (korvausoikeus 3015).
Taulukko 1. Tyypin 1 diabeteksen hoidon tavoitteet
SuureYleiset tavoitteet, joita säädetään yksilöllisesti esim. korkean iän, hypoglykemiaherkkyyden tai raskauden perusteella
HbA1c< 53 mmol/mol (7 %)
Verenglukoosi omamittauksissa4–7 mmol/l ennen aterioita ja yöllä
< 10 mmol/l aterian jälkeen pääsääntöisesti
GlukoosisensorointiAika tavoitteessa (TIR) 3.9–10.0 mmol/l: > 70 %
Aika hyperglykemiassa (TAR) 10.1–13.9 mmol/l: ≤ 20 %
Aika hyperglykemiassa (TAR) > 13.9 mmol/l: ≤ 5 %
Aika hypoglykemiassa (TBR) < 3.1–3.9 mmol/l: < 5 %
Aika hypoglykemiassa (TBR) < 3.1 mmol/l: < 1 %
Glukoosin keskiarvo: < 8.6 mmol/l
Glukoosin vaihtelu CV %: ≤ 33–36 %
Glukoosi-indeksi GMI: < 53 mmol/mol
P-Kol-LDL< 2.6 mmol/l – kohtalaisen riskin potilas:
  • nuoret (< 35 v) ilman riskitekijöitä (tupakointi, hypertensio, dyslipidemia, lihavuus, sukurasitus) ja T1D:n kesto < 10 v
< 1.8 mmol/l – suuren riskin potilas:
  • T1D > 10 v ilman kohde-elinvauriota
  • T1D ja yksikin riskitekijä (tupakointi, hypertensio, dyslipidemia, lihavuus, sukurasitus)
< 1.4 mmol/l – erityisen suuren riskin potilas:
  • sepelvaltimotauti tai muu ateroskleroottinen valtimotauti
  • T1D ja kohde-elinvaurio (albuminuria, munuaisten vajaatoiminta, retinopatia)
  • T1D ja 3 riskitekijää (tupakointi, hypertensio, dyslipidemia, lihavuus, insuliiniresistenssi ym.)
  • T1D > 20 v
Verenpaine vastaanotolla< 130/80 mmHg (ainakin < 140/80 mmHg)
PainoNormaali (BMI < 25)
ElintavatArkiaktiivisuus ja säännöllinen liikunta
Sydänterveyttä ja glukoosinhallintaa edistävät ruokavalinnat
Riittävä lepo ja uni
Tupakoimattomuus
Enintään kohtuullinen alkoholinkäyttö

Insuliinivalmisteet tyypin 1 diabeteksen hoidossa

Pitkävaikutteiset insuliinijohdokset

  • Pitkävaikutteisia insuliinijohdoksia ovat degludekinsuliini 100 yks./ml ja 200 yks./ml, detemirinsuliini (v:n 2026 loppuun), glargininsuliini 100 yks./ml ja 300 yks./ml sekä viikoittain pistettävä ikodekinsuliini 700 yks./ml (saanut myyntiluvan EU:ssa 2024).
  • Pitkävaikutteinen insuliini pistetään reiteen tai pakaraan laajoja alueita käyttäen.
    • Se voidaan pistää myös vatsan sivuun/kylkeen, jos reisien rasvakudos on niukka.
  • Degludekinsuliinin 100 yks./ml ja 200 yks./ml vaikutus alkaa 3–4 t:ssa ja kestää yli vuorokauden, 33–42 t.
    • Vaikutus on tasainen ja ennakoitava, eli insuliini imeytyy hyvin samalla tavalla päivästä toiseen.
    • Hypoglykemian riski on pienempi kuin detemirinsuliinilla ja glargininsuliinilla 100 yks./ml.
    • Valmistetta annostellaan kerran vuorokaudessa.
    • Pistoajankohta on joustava, kunhan pistosten väli on vähintään 8 t ja enintään 40 t.
  • Glargininsuliinin 300 yks./ml vaikutus alkaa 2–4 t:ssa ja kestää 24–36 t.
    • Vaikutus on tasainen; valmisteella ei tavallisesti ole vaikutushuippua.
    • Hypoglykemian riski on pienempi kuin detemirinsuliinilla ja glargininsuliinilla 100 yks./ml.
    • Valmistetta annostellaan kerran vuorokaudessa.
    • Pistoajankohta voi yleensä olla mihin aikaan tahansa vuorokaudessa.
  • Glargininsuliinin 100 yks./ml vaikutus alkaa 2–4 t:ssa ja kestää yleensä 20–24, jopa 26 t.
    • Vaikutus on suhteellisen tasainen; joillekin voi tulla lievä vaikutushuippu.
    • Tyypin 1 diabetesta sairastavat annostelevat glargininsuliinin 100 yks./ml tavallisesti illalla, jolloin saadaan varmemmin aamuun riittävä insuliinipitoisuus.
    • Osalle sopii paremmin annoksen jakaminen kahteen pistokseen vuorokaudessa, jolloin se vaikuttaa varmemmin ja tasaisemmin koko vuorokauden.
    • Pistosaikojen ei eri päivinä tulisi vaihdella enempää kuin ± 3 t.
  • Detemirinsuliinin vaikutus alkaa 1–2 t:ssa ja kestää annoksen mukaan yleensä 12–24 t.
    • Vaikutus on suhteellisen tasainen; joillakin voi olla lievä vaikutushuippu 6–8 t:n kuluttua pistämisestä.
    • Tyypin 1 diabetesta sairastavat annostelevat detemirinsuliinia tavallisesti 2 kertaa vuorokaudessa aamulla tai aamupäivällä ja illalla.
    • Pistosaikojen ei eri päivinä tulisi vaihdella enempää kuin ± 2 t.

Pikavaikutteiset insuliinijohdokset

  • Pikavaikutteisia insuliinivalmisteita ovat aspartinsuliini, glulisinsuliini ja lisproinsuliini.
    • Pikainsuliinien vaikutus alkaa 10–20 min:ssa. Vaikutus on voimakkaimmillaan 1–2 t:n kuluttua ja kestää yksilöllisesti ja annoksen mukaan 2–5 t.
    • Valmisteiden vaikutuksessa voi olla jonkin verran yksilöllisiä eroja.
      • Jos herää epäilys, että valmiste ei toimi optimaalisesti, voi kokeilla toista pikainsuliinivalmistetta.
    • Aspartinsuliinista on muokattu hieman muita pikainsuliineja nopeammin imeytyvä valmiste (faster acting insulin aspart).
      • Vaikutus alkaa n. 5 min muita pikainsuliineja nopeammin.
      • Toimii osalla henkilöistä paremmin kuin muut pikainsuliinit, mutta ei kaikilla.
    • Pikavaikutteinen insuliini pistetään yleensä vatsan alueelle laajalti.

Insuliinin annostelun periaatteet

Insuliinin tarve

  • Tavallinen koko vuorokauden insuliinin tarve normaalipainoisella tyypin 1 diabetesta sairastavalla aikuisella on yleensä 0.4–1.0 yks./kg/vrk.
    • Jos omaa insuliinin eritystä on jäljellä tai henkilö on huomattavan insuliiniherkkä, voi insuliinin tarve olla pienempi.
    • Ylipaino, stressi, sairauspäivät, murrosikä ja raskaus lisäävät insuliinin tarvetta. Naisilla myös kuukautiskierron vaiheet vaikuttavat usein insuliinin tarpeeseen.
    • Insuliinin tarve on aikuisilla muita vuorokaudenaikoja suurempi yleensä n. 4 t ennen ja jälkeen heräämisen.
      • Näistä käytetään nimityksiä aamunkoitto (dawn)- ja ylösnousu (get up) -ilmiö.
  • Vuorokauden kokonaisinsuliinimäärän ollessa yli 1 yks./kg/vrk kannattaa miettiä, mikä lisää insuliinin tarvetta tavanomaista suuremmaksi.
    • Ovatko pistospaikat liian suppeat, onko niissä kovettumia, turvotusta tai pistospaikkareaktioita, jotka heikentävät insuliinin imeytymistä?
    • Onko elimistössä insuliinintarvetta lisäävä tulehdus tai stressitila?
    • Eikö insuliinivalmiste toimi?
  • Ks. myös «Insuliinihoito ja insuliininpuutosdiabetes»1.

Perusinsuliini monipistoshoidossa evd

  • Useimmilla tavanomaista ruokaa syövillä aikuisilla perusinsuliinin osuus koko vuorokauden insuliinimäärästä on monipistoshoidossa hieman alle puolet (40–50 %) eli n. 0.2–0.5 yks./kg.
  • Käytännössä avohoidossa esim. hitaasti kehittyneessä insuliininpuutoksessa perusinsuliini voidaan aloittaa annoksella 8–12 yks./vrk, minkä jälkeen annosta lisätään 1–2 kertaa viikossa n. 10 % kerrallaan glukoosisensoroinnin tai verenglukoosin mittausten mukaan.
  • Perusinsuliinia annostellaan pienin yksikkömäärä, jolla verenglukoosi on yöllä glukoosisensoroinnissa tasainen tai verenglukoosin ilta–aamu-parimittauksessa muutos on korkeintaan ± 3 mmol/l eikä glukoosiarvo nouse tai laske liikaa päivällä, jos ateriaväli pitkittyy.
    • Oikeasta annoksesta kertoo myös tavoitetasolla 4–7 mmol/l oleva glukoosiarvo aamulla herättyä, ennen aterioita ja yöllä.
    • Tarpeeseen nähden liian suuri perusinsuliinin määrä johtaa helposti toistuviin hypoglykemioihin erityisesti yöllä, välipalojen tarpeeseen ja painonnousuun.
  • Perusinsuliinin annostelua ei insuliininpuutospotilaalla saa missään olosuhteissa lopettaa, vaikka joissain tilanteissa, esim. mahataudissa, annosta voi olla tarpeen pienentää.
  • Eri perusinsuliinivalmisteilla yhden yksikön verenglukoosia laskeva vaikutus ei välttämättä ole sama.
    • Jos perusinsuliinivalmistetta vaihdetaan, tarvitaan annoksen säätöä glukoosisensoroinnin tai omamittausten perusteella.
    • Jos siirrytään kaksi kertaa päivässä annostellusta perusinsuliinista kerran päivässä annosteltavaan, vähennetään annosta HbA1c huomioiden n. 20 %.

Ateriainsuliinin annokset

  • Ateriainsuliinin annostelua varten määritetään vuorokauden eri ajoille insuliini-hiilihydraattisuhde (IHS).
    • IHS tarkoittaa, kuinka paljon pikainsuliinia tarvitaan kattamaan n. 10 g:n hiilihydraattiannos (gHH).
      • Pumppuannostelussa lasketaan usein, kuinka paljon 1 yks. pikainsuliinia kattaa hiilihydraatteja.
    • IHS selvitetään verenglukoosin ateriaparimittauksella.
      • Verenglukoosi mitataan tai tarkistetaan glukoosisensorilla ennen ateriaa ja n. 2 t aterian jälkeen.
      • Jos IHS ja pistoksen ajoitus ovat sopivat, verenglukoosi nousee korkeintaan 2–3 mmol/l ateriaa edeltävästä arvosta ja palautuu ateriaa edeltävälle tasolle n. 4 t:n kuluessa.
    • Suuntaa antava IHS saadaan jakamalla luku 500 vuorokauden kokonaisinsuliinimäärällä.
      • Osalla henkilöitä jaettava luku 350 toimii paremmin, erityisesti aamupalan yhteydessä.
      • Jos koko vuorokauden insuliinimäärä on n. 50 yks., IHS 500/50 = 10, eli 1 yks. pikainsuliinia kattaa n. 10 gHH, ts. 10 gHH tarvitsee katteekseen 1 yks. pikainsuliinia.
  • Pikainsuliini annostellaan aterioilla ja välipaloilla hiilihydraattimäärän, ateriaa edeltävän verenglukoosiarvon sekä mahdollisen ateriaa edeltävän tai sitä seuraavan liikunnan mukaan.
    • Jos käytössä on glukoosisensori, voi sen trendinuolen suunnan ja muutosnopeuden mukaan muokata aterialle pistettävää annosta ylös tai alaspäin.
  • Runsaasti proteiinia tai rasvaa tai molempia sisältävä ruoka, kuten esim. pizza, iso pihvi, iso annos rasvaista kalaa tai rasvaa sisältävät perunat, voi myös vaikuttaa ateriainsuliinin tarpeeseen.
    • Näitä syötäessä pikainsuliiniannos voi olla syytä jakaa kahteen osaan.
  • IHS ja siten ateriainsuliinin tarve usein vaihtelee eri vuorokaudenaikoina.
    • Useimmilla normaalipainoisilla aikuisilla IHS on päiväsaikaan 0.8–1.2 yks./10 gHH.
    • Aamun insuliiniresistenssin vuoksi aamupalalla tarve voi olla 1.5–2 yks./10 gHH.
    • Iltapalalla osalla henkilöistä tarve voi olla pienempi, varsinkin liikunnallisen päivän yhteydessä.
  • Jos monipistoshoito aloitetaan avohoidossa, voidaan aluksi annostella IHS 0.5 yks./10 gHH ja tarkentaa sopivaa suhdetta glukoosisensoroinnilla tai ateriaparimittauksilla eri vuorokaudenaikoina.

Ateriainsuliinin ajoitus

  • Pikainsuliini kannattaa pistää ennen ateriaa aina, kun se on mahdollista, muutoin verenglukoosi ehtii nousta ennen kuin insuliinin vaikutus alkaa.
    • Jos verenglukoosi on tavoitelukemassa ennen ateriaa, on yleensä hyödyllistä annostella pikainsuliini 15–20 min ennen syömisen aloittamista.
    • Jos verenglukoosi on yli tavoitteen ennen ateriaa, voi olla tarpeen korjata ensin yli tavoitteen oleva verenglukoosi pikainsuliinin korjausannoksella oman insuliiniherkkyyden (IHT) mukaan.
    • Runsaasti proteiinia tai rasvaa tai molempia sisältävään ruokaan pikainsuliini voidaan annostella vasta syömisen alussa ja mahdollisesti kahdessa osassa.
    • Erityisen tärkeää ennen ateriaa pistäminen on aamupalalla, jolloin insuliinintarve on yleensä suurempi kuin muuhun aikaan vuorokaudesta.
    • Jos ei tiedä etukäteen, kuinka paljon aikoo syödä tai ruokailu on buffet-tyyppinen, voi aluksi annostella ennen ruokailua esim. 30 gHH:ta vastaavan annoksen ja loput myöhemmin.

Korjausinsuliinin annos

  • Jos verenglukoosi on tilapäisesti koholla ennen ateriaa eikä aterian jälkeen tule liikuntaa, annostellaan pieni korjaava annos pikainsuliinia sen lisäksi, mitä annostellaan aterian hiilihydraateille.
  • Korjausinsuliinin annostelua varten määritetään insuliiniherkkyystekijä (IHT).
    • IHT tarkoittaa, kuinka paljon yksi yksikkö pikainsuliinia laskee verenglukoosia.
    • Suuntaa antava IHT saadaan jakamalla luku 100 vuorokauden kokonaisinsuliinimäärällä.
      • Jos koko vuorokauden insuliinimäärä on n. 50 yks., IHT on 100/50 = 2, eli 1 yks. pikainsuliinia laskee verenglukoosia n. 2 mmol/l.
  • Sairauspäivinä insuliiniresistenssi ja mahdollinen ketoosi lisäävät korjausinsuliinin annoksen tarvetta tavanomaisesta.
  • Jos verenglukoosi on jatkuvasti koholla ennen tiettyä ateriaa, sen syytä pitää selvittää tarkemmin eikä jatkuvasti annostella korjausannoksia.
    • Syynä voi olla edeltävän aterian liian pieni ateriainsuliinin annos, jolloin verenglukoosi jää koholle.
    • Syynä voi olla kyseisenä ajankohtana vaikuttavan perusinsuliinin liian pieni vaikutus.
      • Perusinsuliinia ei pidä lisätä, ennen kuin glukoosisensorilla tai ateriaparimittauksilla on selvitetty, onko edeltävän aterian IHS sopiva.

Korjausinsuliinin ajoitus

  • Korjausinsuliini kannattaa tarvittaessa annostella ennen suunniteltua syömistä, jos verenglukoosi ei ole tavoitetasolla.
  • Korjausannoksia tarvitaan myös sairauspäivinä ja joskus verenglukoosia nostavan liikunnan yhteydessä.
  • Aterioiden välillä pikakorjauksia kannattaa välttää tai tehdä niitä maltillisesti.
    • Yleinen syy verenglukoosin liialliseen nousuun aterian jälkeen on ateriainsuliinin annostelu vasta aterialla tai sen jälkeen.
      • Pikainsuliinin tehokas vaikutus ei ehdi mukaan, varsinkin jos aterialla on nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja.
      • Tällöin verenglukoosi palautuu kuitenkin ateriaa edeltävälle tasolle n. 4 t:n kuluessa.
      • Tavallista on myös, että myöhästynyt annostelu aiheuttaa ensin hyperglykemian aterian jälkeen ja hypoglykemian ennen seuraavaa ateriaa.
  • Toinen syy aterianjälkeiseen hyperglykemiaan on aterian hiilihydraattimäärän aliarviointi ja liian pieni pikainsuliinin annos.
  • Pääsääntöisesti pikainsuliinin korjausannoksia ei pidä ottaa alle 2–3 t:n kuluessa edellisestä pikainsuliinin pistoksesta.
    • Aterioiden välillä korjailu on tavallinen syy verenglukoosin ”vuoristorataan”.
    • Jos kuitenkin korjaa, annos kannattaisi olla vain puolet siitä annoksesta, mitä otettaisiin ennen ateriaa, jotta insuliinin vaikutus ei kumuloidu.
    • Glukoosisensorin verenglukoosin muutosta ilmaiseva nuoli auttaa arvioimaan korjausannosta.
    • Annoslaskuri, jollaisia on insuliinipumpun lisäksi joissakin verenglukoosin pikaimittareissa sekä älylaitteen sovelluksissa, huomioi edeltävän pikainsuliinin annoksesta jäljellä olevan insuliinimäärän.
  • Jos syö hiilihydraattipitoisen välipalan aterian jälkeen tai välillä, se luonnollisesti vaatii oman pikainsuliiniannoksensa riippumatta ajasta edeltävään annokseen, ellei välipalaa ole otettu liikuntaan varautumista varten.

Insuliinin annostelu pumppuhoidossa evd

  • Pumppuhoito toteutetaan ensisijaisesti älypumppujärjestelmällä eli hybridipumpulla, jossa glukoosisensoroinnista saatu tieto hyödynnetään automaattisesti insuliiniannostelussa algoritmin mukaisesti.
  • Älypumpuissa on ja niihin asetetaan varalle aina myös samat ns. manuaaliset annostelutoiminnot kuin peruspumpuissa.
  • Pumppuannostelussa perusinsuliinivaikutus saadaan aikaan pikainsuliinin jatkuvalla infuusiolla ihonalaiseen rasvakudokseen. Pitkävaikutteista insuliinia ei käytetä.
  • Pumppuhoidossa perusinsuliinia nimitetään basaaliksi.
    • Useimmilla tavanomaista ruokaa syövillä aikuisilla basaalin osuus koko vuorokauden insuliinimäärästä on pumppuannostelussa 30–40 %.
    • Aikuisella tavallinen basaalin annosnopeus on 0.5–1.5 yks./t.
  • Kun siirrytään monipistoshoidosta pumppuhoitoon, insuliinin tarve vähenee HbA1c:n mukaan 10–30 %.
    • Esim. jos monipistoshoidossa sopiva pitkävaikutteisen perusinsuliinin annos on 24 yks., se voisi pumppuannostelussa olla 20 yks., mikä vastaisi tasasuurena annoksena n. 0.8 yks./t.
    • Glukoosisensoroinnin perusteella annosnopeus säädetään eri aikoihin vuorokaudesta tarvetta vastaavaksi.
    • Annostelu voisi olla esim. 0.6 yks./t klo 00–03, 1 yks./t klo 03–09, 0.9 yks./t klo 09–21 ja 0.6 yks./t klo 21–24.
  • Basaalin annosta on helppo lisätä tai vähentää kulloisenkin tilapäisen tarpeen mukaan halutulle ajalle esim. liikunnan yhteydessä tai sairaspäivinä.
  • Älypumppujärjestelmää edeltävä pumpputyyppi oli sensoroiva insuliinipumpu, jonka avulla pumppulaitteesta pystyi seuraamaan jatkuvasti sensoriglukoosiarvoa. Siinä oli sensoriperusteinen glukoosihälytys ja ennakoiva perusinsuliinin pysäytystoiminta.
  • Hybridipumppu annostelee basaalia itsenäisesti jatkuvan glukoosisensoroinnin perusteella. Se vähentää basaalin annostelua verenglukoosin laskiessa ja lisää annostelua verenglukoosin noustessa.
  • Insuliinipumpussa ateriainsuliinin annostelun periaate ei eroa olennaisesti monipistoshoidosta.
    • Insuliinipumpussa on kuitenkin annoslaskuri, joka helpottaa ateriainsuliinin annostelua.
      • Annoslaskuriin asetetaan henkilön glukoositavoite, arvioitu pikainsuliinin vaikutusaika sekä henkilön IHS ja IHT (insuliiniherkkyystekijä) eri aikoihin vuorokaudesta.
      • Annoslaskuri tekee ehdotuksen sopivasta insuliiniannoksesta glukoosisensorin lukeman ja aterian arvioidun hiilihydraattimäärän perusteella.
  • Osa hybridipumpuista voi annostella myös pieniä automaattisia korjausboluksia.

Glukoosisensorointi ja verenglukoosin omamittaukset evd

  • Verenglukoosin omaseuranta glukoosisensorilla on eduksi insuliininpuutospotilaalle, joka pystyy sitä hyödyntämään.
    • Vähentää hypoglykemiassa oloaikaa ja lisää verenglukoosin tavoitealueella vietettyä aikaa.
    • Helpottaa omaseurantaa ja vaihtelevan insuliininpuutoksen korvaamista.
    • Lisää turvallisuutta sekä edistää diabetesta sairastavan ja hänen läheistensä arjessa pärjäämistä ja elämänlaatua.
  • Jos jatkuvaa glukoosisensorointia ei ole käytössä, kannattaa ennen hoitokontaktia tehdä 1–2 viikon pituinen glukoosisensorointi hoidon suunnittelua varten.
  • Glukoosisensori mittaa ihonalaisen kudosnesteen glukoosipitoisuutta.
    • Lukema ei ole täsmälleen sama kuin verenglukoosi, mutta kuitenkin riittävän luotettava, jotta sen perusteella voidaan annostella insuliinia.
    • Ero verenglukoosiin voi olla suurempi, jos verenglukoosi on laskussa tai nousussa.
    • Glukoosisensorin lukeman nuoli kertoo verenglukoosin muutoksen suunnan ja muutoksen nopeuden.
    • Jos sensorin antama lukema on selkeästi liian matala tai korkea tai ristiriidassa tilanteeseen ja tuntemuksiin nähden, tarkistetaan verenglukoosi sormenpäästä.
  • Glukoosisensori skannataan tai lukema tarkistetaan ennen aterioita ja nukkumaan mennessä sekä tarpeen mukaan aterioiden jälkeen.
    • Lisäskannauksia tai lukeman tarkistus tehdään oman tarpeen mukaan ja sairaspäivinä, liikunnan yhteydessä ja ennen moottoriajoneuvon kuljettamista.
    • Glukoosisensori voidaan asettaa hälyttämään matalista tai korkeista glukoosiarvoista.
  • On suositeltavaa, että glukoosisensorin lukijaan tai sovellukseen tallennetaan myös insuliiniannokset, hiilihydraattimäärät, liikunta ja tavanomaisesta poikkeavat huomiot vähintään ennen hoitokontaktia.
  • Tiedot voidaan jakaa pilvipalvelimen kautta hoitoyksikköön.
    • Raportista saadaan hyvä käsitys verenglukoosin tasapainosta ja käyttäytymisestä eri vuorokaudenaikoina ja eri aterioiden yhteydessä.
    • Insuliiniannoksia muokataan glukoosiarvojen toistuvan muutoksen perusteella.
  • Jos glukoosisensorointia ei ole käytössä, seurataan verenglukoosia perinteisillä sormenpäämittauksilla.
    • Ilta–aamu-parimittauksen perusteella säädetään perusinsuliinin annosta.
    • Ateriaparimittausten perusteella säädetään ateriainsuliinin insuliini-hiilihydraattisuhde IHS.
  • Lisätietoja: ks. Diabetes-kirja «https://www.oppiportti.fi/op/dbs00415/do»4 ja Diabeteslehti «https://diabeteslehti.diabetes.fi/blog/2020/09/03/osaatko-hyodyntaa-sensorin-purkudatan-tietoja/»5.

Insuliinihoidon ja syömisen yhteensovittaminen

  • Suositaan yleisten ravitsemussuositusten mukaista sydän- ja verisuoniterveyttä, painonhallintaa ja veren glukoosin hallintaa edistävää ruokavaliota.
  • Hiilihydraattiarvioinnin osaaminen on diabetesta sairastavalle välttämätöntä, jotta hän kykenee annostelemaan pikainsuliinia sopivasti eikä hänen verenglukoosinsa heittele.
    • Hiilihydraattimäärät ja vastaavasti pikainsuliinin annos vaihtelevat aterioilla ruokahalun, aterioiden koostumuksen, oman energiantarpeen ja mieltymysten mukaan.
    • Useimmille aikuisille riittää, että aterian kokonaishiilihydraattimäärä arvioidaan n. 10 g:n tarkkuudella.
    • Apuna voi käyttää tuoteselosteita ja hiilihydraattitaulukoita «https://www.diabetes.fi/terveydeksi/syominen/hiilihydraattitaulukko»6 tai älypuhelimeen ladattavaa hiilihydraattisovellusta.
  • Jos ateriainsuliinia käytetään vakioannoksina, eri aterioiden hiilihydraattimäärän pitäisi pysyä samanlaisena.
    • Käytännössä hiilihydraattimäärät kuitenkin vaihtelevat ja vastaavasti verenglukoosi vaihtelee.
    • Potilaalle tai häntä hoitavalle tulee antaa yksiselitteiset ja kirjalliset ohjeet insuliiniannoksen muuttamisesta ateriaa edeltävän verenglukoosin mukaan.
  • Ravitsemusterapeutin antama ohjaus on tarpeen, kun diabetesta sairastavalla on
    • keliakia tai laaja-alainen ruoka-allergia (useita keskeisiä ruoka-aineita)
    • useita ruokavaliohoitoa vaativia sairauksia
    • gastropareesi (mahalaukun tyhjenemishäiriö)
    • syömishäiriö
    • kohtalainen tai vaikea munuaisten vajaatoiminta
    • vajaaravitsemus
    • vegaaniruokavalio tai muu kasvisruokavalio (etenkin runsaasti liikkuvat henkilöt)
    • tuore tyypin 1 diabetes.
  • Ravitsemusterapeutin antama ohjaus voi myös olla tarpeen, jos ruokavalion toteuttamisessa on vaikeuksia tai jos potilaalla on ylipainoa, jota hän haluaa pudottaa, ongelmia painonhallinnassa, merkittävä dyslipidemia tai suunnitteilla raskaus.

Liikunta ja insuliinihoito

  • Säännöllinen liikunta parantaa insuliiniherkkyyttä, vähentää insuliinin tarvetta aikaisemmin vähemmän liikkuneilla ja vaikuttaa edullisesti kohonneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin.
  • Hypoglykemian tai sen pelko voi olla liikunnan esteenä.
    • Ammattilaisten on tärkeää ohjata potilaitaan muuttamaan insuliinin ja hiilihydraattien annostelua sekä tulkitsemaan glukoosisensorointia ja verenglukoosin omamittauksia liikunnan yhteydessä.
  • Verenglukoosin käyttäytymiseen liikunnan aikana vaikuttavat liikunnan tyyppi, kesto ja voimakkuus sekä liikkujan harjaantuneisuus, mutta myös lukuisat muut tekijät: liikuntaa edeltävä verenglukoosi, liikuntahetkellä ja seuraavana yönä vaikuttavan insuliinin määrä, liikuntaan liittyvät stressihormonit, lihasten ja maksan glukoosivarastot sekä ennen liikuntaa, sen aikana ja sen jälkeen nautittu ravinto.
  • Liikunta tuo lisähaasteita glukoositasapainon hallintaan.
    • Insuliinin ja hiilihydraattien annostelu liikunnan yhteydessä opetellaan glukoosisensorin tai tiheiden verenglukoosin omamittausten avulla.
    • Aerobisessa kestävyysliikunnassa verenglukoosi voi laskea liikaa liikunnan aikana, liikunnan jälkeen ja seuraavana yönä.
      • Pitkäkestoisen liikunnan aikana vaikuttavaa detemir- tai glargin 100 yks./ml -perusinsuliinia voidaan vähentää liikunnan raskauden ja keston mukaan 20–30, jopa 50 %.
      • Jos liikutaan n. 2 t:n kuluessa aterian jälkeen, vähennetään sen pikainsuliinin annosta kokemuksen perusteella 20–50 %.
      • Pitkäkestoisen tai voimakastehoisen liikunnan jälkeisenä yönä vähennetään yön aikana vaikuttavaa detemir- tai glargin 100 yks./ml -perusinsuliinia 10–20 %.
      • Degludek- ja glargin 300 yks./ml -perusinsuliineja annostellaan pienimmän vuorokausitarpeen mukaan jatkuvasti.
      • Älypumppuhoidossa iso tai pääateria nautitaan mieluiten n. 2–3 t ennen liikuntaa, jolloin verensokeri ehtii asettua tasolle, joka mahdollistaa turvallisen harjoituksen.
      • Jos liikunta tapahtuu pian pääaterian jälkeen, älypumppuhoitoisen tulisi annostella ateriabolus 25–50 % vähennettynä (ellei ole kyse anaerobisesta liikunnasta).
      • Älypumppuun tulisi vaihtaa tilapäinen glukoositavoite tai annostelua keventävä moodi päälle jo 1.5 t ennen kestävyysliikuntaa ja n. 1–3 t:ksi liikunnan aikana ja sen jälkeen, jos liikuntaan liittyy hypoglykemiaa.
    • Anaerobisessa lihaskunto- tai intervalliliikunnassa verenglukoosi voi nousta liikunnan yhteydessä tai heti sen jälkeen.
  • Useimmille sopiva verenglukoosi ennen liikuntaa on 5–8 mmol/l.
    • Liikunnan aikana tarvitaan lisähiilihydraattia liikunnan raskauden ja mahdollisesti tehdyn insuliinivähennyksen mukaan n. 20–60 g tunnissa.
  • Liikunnan ja insuliinihoidon yhteensovittaminen: ks. Insuliinihoito ja liikunta «Insuliinihoito ja liikunta»2 ja artikkeli: Insuliinipuutosdiabetes ja liikunta – miten välttää hypoglykemia? «Insuliininpuutosdiabetes ja liikunta - miten välttää hypoglykemia? (20/2020)»1

Hypoglykemia

  • Itse hoidettavia hypoglykemioita esiintyy lähes päivittäin.
  • Tavallisia syitä (ks. myös Hypoglykemian syitä «Hypoglykemian syitä»3)
    • Liian paljon perusinsuliinia vaikuttamassa yöaikaan
    • Liian suuri ateriainsuliinin annos suhteessa hiilihydraattimäärään
    • Satunnainen annosteluvirhe
    • Aterian myöhästyminen tai jääminen väliin, jos perusinsuliini on liian korkealla tasolla
    • Ennakoimaton fyysinen rasitus ilman annoksen pienentämistä tai hiilihydraattien lisäämistä
    • Liikunta insuliiniannoksen vaikutusmaksimin aikaan, jos sitä ei ole huomioitu annoksessa tai lisähiilihydraattina
    • Pistotekniikan tai pistoskohdan vaihtamiseen liittyvä imeytymisen tehostuminen
    • Vahingossa annettu lihaksensisäinen tai suonen sisäinen pistos
    • Runsas alkoholin käyttö ja krapula (estää maksaa tuottamasta sokeria)
    • Vähentynyt insuliinin tarve remissiovaiheessa, laihtumisen aikana, munuaisten vajaatoiminnassa, kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja lisämunuaiskuoren vajaatoiminnassa
  • Hypoglykemian jaottelu
    • Lievä: verenglukoosi 3.9–3.0 mmol/l, hoidetaan itse nauttimalla nopeaa hiilihydraattia.
    • Merkittävä: verenglukoosi < 3.0 mmol/l, jolloin hypoglykemian oireet ovat havaittavissa, mutta niihin ei liity vakavaa toimintakyvyn heikentymistä ja henkilö pystyy itse korjaamaan verenglukoosin.
    • Vakava: ei erityistä verenglukoosin rajaa, toimintakyky ja ajatustoiminnat ovat heikentyneet ja tilanteen korjaaminen vaatii toisen henkilön apua.
  • Hypoglykemiasta varoittavia oireet eli insuliinituntemukset voivat muuttua, heikentyä tai puuttua kokonaan pitkään sairastetussa tyypin 1 diabeteksessa tai jos esiintyy toistuvasti merkittäviä hypoglykemioita.
    • Jatkuva glukoosisensorointi on suositeltavaa, jos hypoglykemian varoittavat oireet puuttuvat.
    • Oireita voidaan palauttaa nostamalla hieman glukoositasapainon tavoitetta niin, että ei esiinny alle 4–5 mmol:n/l arvoja.
  • Hypoglykemiaa seuraa usein liiallisen hiilihydraattitankkauksen aiheuttaman hyperglykemian lisäksi reaktiivinen verenglukoositason nousu.
    • Verenglukoosia nostavien hormonien aiheuttama insuliiniresistenssi voi kestää koko seuraavan vuorokauden.
    • Insuliiniresistenssin vuoksi saatetaan tarvita tavanomaista suurempi pikainsuliinin annos verenglukoosin korjaamiseen.
      • Toisaalta pitää varoa myös toistuvasti otettavien korjausannosten aiheuttamaa insuliinin kumuloitumista – seurauksena on herkästi verenglukoosin ”vuoristorata”.
    • Hoito: ks. «Diabetesta sairastavan hypoglykemia»2.

Hyperglykemia

  • Verenglukoosin nousuun yli tavoitetason on lukuisia eri syitä, ja kaikkien tekijöiden hallitseminen on käytännössä mahdotonta.
  • Hyperglykemian jaottelu
    • Korkea verenglukoosi: 10.0–13.9 mmol/l
    • Huomattavan korkea verenglukoosi: > 13.9 mmol/l
  • Käytännössä on tärkeä erottaa tilapäinen ja toistuva hyperglykemia.
    • Tilapäinen korjaantuu itsestään tai se korjataan pikainsuliinin lisäannoksella.
    • Toistuvan, tiettyyn aikaan vuorokaudesta tai tietyn aterian tai tietyn tekemisen yhteydessä tapahtuvan verenglukoosin nousun syytä pitää selvitellä tarkemmin ja muuttaa hoitoa syyn mukaan.
  • Aterian jälkeisen hyperglykemian tavalliset syyt ovat liian pieneksi arvoitu hiilihydraattimäärä tai pikainsuliinin annostelu juuri syödessä tai syömisen jälkeen, jolloin hiilihydraattimäärän mukaan verenglukoosi yleensä nousee liikaa 1–2 t syömisestä ja saattaa laskea liikaa 3–4 t syömisestä.
  • Akuutit sairaudet ja niihin mahdollisesti liittyvät vuodelepo, tulehdukset, stressi ja glukokortikoidihoito lisäävät insuliinin tarvetta.
    • Akuutissa sairaudessa verenglukoosia seurataan aluksi (1–)2 t:n välein.
    • Huolehdi riittävästä insuliinin, hiilihydraattien ja nesteen saannista.
    • Pikainsuliinin lisäannoksia otetaan verenglukoosin mukaan 2–4 t:n välein.
    • Jos virtsassa/veressä on ketoaineita, insuliinin tarve on tavanomaista suurempi.
    • Sairauden pitkittyessä lisätään tarpeen mukaan myös perusinsuliinia.
  • Glukokortikoidihoidon aiheuttama hyperglykemia: ks. Käypä hoito -suositus/Erityistilanteet/ Kortisonihoitoon liittyvä hyperglykemia «https://www.kaypahoito.fi/hoi50116#s22»7.
    • Myös nivelensisäinen glukokortikoidipistos voi suurentaa verenglukoosia jopa useaksi päiväksi.
    • Pitkäkestoiseen glukokortikoidihoitoon liittyy usein lisämunuaislamasta johtuva aamuyön tai aamun hypoglykemiataipumus. Tällöin pitkävaikutteisen insuliinin annosta pitäisi pienentää.
  • Pahoinvointi ja oksentelu voi olla ketoasidoosin oire: tutki aina vatsaoireisen insuliinihoitoista diabetesta sairastavan verenglukoosi ja veren ketoaineet pikamittarilla.
  • Aikuisen ketoasidoosi: ks. «Diabeettinen ketoasidoosi»3 ja «Diabeettinen ketoasidoosi»4.

Omahoidon ohjaus ja tuki

Kirjallisuutta

  1. American Diabetes Association Professional Practice Committee. Standards of Care in Diabetes-2025. Diabetes Care 2025;48(Supplement_1):S146-S166. «PMID: 39651978»PubMed
  2. Phillip M, Achenbach P, Addala A, ym. Consensus guidance for monitoring individuals with islet autoantibody-positive pre-stage 3 type 1 diabetes. Diabetologia 2024;67(9):1731-1759. «PMID: 38910151»PubMed
  3. Hybrid closed loop systems for managing blood glucose levels in type 1 diabetes. Technology appraisal guidance. British National Institute for Health and Care Excellence. Published 19 December 2023. «https://www.nice.org.uk/guidance/ta943/chapter/1-Recommendations»10.
  4. McCarthy OM, Christensen MB, Kristensen KB, ym. Automated Insulin Delivery Around Exercise in Adults with Type 1 Diabetes: A Pilot Randomized Controlled Study. Diabetes Technol Ther 2023;25(7):476-484. «PMID: 37053529»PubMed
  5. Dyslipidemiat. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Sisätautilääkärien Yhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2022 (viitattu 15.12.2024). «https://www.kaypahoito.fi/hoi50025»11
  6. Insuliininpuutosdiabetes. Käypä hoito -suositus. Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen Sisätautilääkärien yhdistyksen ja Diabetesliiton Lääkärineuvoston asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2022 (viitattu 15.12.2024). «https://www.kaypahoito.fi/hoi50116»12
  7. Kohonnut verenpaine. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Verenpaineyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2020 (viitattu 15.12.2024). «https://www.kaypahoito.fi/hoi04010»13
  8. Moser O, Riddell MC, Eckstein ML ym. Glucose management for exercise using continuous glucose monitoring (CGM) and intermittently scanned CGM (isCGM) systems in type 1 diabetes: position statement of the European Association for the Study of Diabetes (EASD) and of the International Society for Pediatric and Adolescent Diabetes (ISPAD) endorsed by JDRF and supported by the American Diabetes Association (ADA). Diabetologia 2020;63(12):2501-2520. «PMID: 33047169»PubMed «https://www.easd.org/sites/default/files/Exercise%20CGM%20EASD%20position%20statement_final.pdf»14
  9. Rintala T-M, Hynynen M-A, Kettunen T, Olli S, Vähätalo M. Aikuisten diabetesta sairastavien insuliinihoidon ohjauksen sisältö. Hoitotyön tutkimussäätio HOTUS 2020. «https://www.hotus.fi/hotus-hoitosuositus-aikuisten-diabetesta-sairastavien-insuliinihoidon-ohjauksen-sisalto/»9
  10. Vehkavaara S, Tuomaala A-K. Insuliininpuutosdiabetes ja liikunta - miten välttää hypoglykemia? Duodecim 2020;136(20):2247-2254. «Insuliininpuutosdiabetes ja liikunta - miten välttää hypoglykemia? (20/2020)»1
  11. Herold KC, Bundy BN, Long SA, ym. An Anti-CD3 Antibody, Teplizumab, in Relatives at Risk for Type 1 Diabetes. N Engl J Med 2019;381(7):603-613. «PMID: 31180194»PubMed
  12. Ilanne-Parikka P, Niskanen L. Liikunnan ja tyypin 1 diabeteksen hoidon yhteensovittaminen. Teoksessa: Ilanne-Parikka P, Niskanen L, Rönnemaa T, Saha M-T (toim.). Diabetes. Kustannus Oy Duodecim 2019. Saatavilla sähköisenä Oppiportissa: «https://www.oppiportti.fi/op/dbs01320/do»15 (vaatii käyttäjätunnuksen).
  13. Ilanne-Parikka P. Tyypin 1 diabeteksen hoitoon liittyvät artikkelit teoksessa: Ilanne-Parikka P, Niskanen L, Rönnemaa T, Saha M-T (toim.). Diabetes. Kustannus Oy Duodecim 2019. Saatavilla sähköisenä Oppiportissa: «https://www.oppiportti.fi/op/opk04626»16 (vaatii käyttäjätunnuksen).