KH2014 Suositus KH2014 Suositus

Osteoporoosi
Käypä hoito -suositus |  Julkaistu: 2014-04-24   | Tila: voimassa  |  Aihepiiri(t): Endokrinologia, Kliininen farmakologia, Kuntoutus, Ortopedia ja traumatologia, Radiologia, Sisätaudit, Yleislääketiede
Mikä on Käypä hoito -suositus?
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä
PDF Tulosta

Osteoporoosi

Käypä hoito
24.4.2014
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä

Opi ja ota käyttöön

Koosteet

Potilaalle

Muut suositukset

 

Miten viitata Käypä hoito -suositukseen? «»1

Keskeinen sanoma

  • Suosituksella pyritään parantamaan osteoporoosin diagnostiikkaa ja luomaan yhtenäinen käytäntö osteoporoosin ehkäisyä ja hoitoa varten.
  • Ennen murtumaa osteoporoosin diagnoosi on mahdollista tehdä ainoastaan luuntiheysmittauksella. Väestötasolla luuntiheyden seulonta ei ole tarkoituksenmukaista. Seulonta tulee suunnata murtuman sairastaneisiin ja suuren riskin potilaisiin.
  • FRAX (Fracture Risk Assessment Tool) on murtumien riskitekijäanalyysi. Se laskee riskitekijöiden perusteella lonkkamurtuman ja tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden (%) kymmenen vuoden ajaksi, mikä helpottaa murtumariskin kokonaisarviota ja hoitopäätöksen tekoa.
  • Osteoporoosin ehkäisyssä keskeisiä väestötason kohteita ovat kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista huolehtiminen, oikeista liikuntatottumuksista huolehtiminen, tupakoinnin lopettaminen ja kaatumisen ehkäisy. Ravinnon kalsium on ensisijainen kalsiumin saannin turvaaja. Osteoporoosipotilaan D-vitamiiniannoksen tulisi perustua S-25(OH)D-pitoisuuden mittaukseen (tavoite 75–120 nmol/l).
  • Osteoporoosin lääkehoito on kohdistettava suuren riskin potilaisiin.
  • Osteoporoosin alueellisen hoidon järjestelyt on aloitettava sekundaaripreventiosta eli murtuman jo sairastaneista. Erityistä huomiota vaatii nikamamurtumapotilaiden tunnistaminen.

Kohderyhmät ja tavoitteet

  • Suositus on tarkoitettu ensisijaisesti perusterveydenhuoltoon.
  • Pyrkimyksenä on parantaa osteoporoosin diagnostiikkaa ja luoda yhtenäinen käytäntö osteoporoosin ehkäisyä ja hoitoa varten.
  • Perimmäisenä tavoitteena on pienentää luunmurtumien ilmaantuvuutta ja siten edistää elämänlaatua ja toimintakykyä.

Määritelmä

Osteoporoosi

Osteoporoosi ja murtumien epidemiologia

Diagnostiikka

Tavoitteet

  • Osteoporoosin varhaisdiagnostiikan tavoitteena ovat sairauden toteaminen ja vaikuttavan hoidon aloittaminen ennen murtumaa. Murtumapotilaiden tunnistaminen on sekundaariprevention kannalta keskeistä.

Oireet ja löydökset

  • Osteoporoosin ensimmäinen oire ovat yleensä luunmurtuma ja sen aiheuttama kipu. Nikamamurtumat eivät ole aina kivuliaita, vaan ne saatetaan todeta myös radiologisena sattumalöydöksenä, pituuden lyhentymisenä tai torakaalisena kyfoosina. Koska nikamamurtumiin ei useimmiten liity havaittavaa traumaa, nikamamurtumapotilaan tunnistamiseen ja hoitoon ohjaamiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Periaatteet

  • Luuntiheys on toistaiseksi ainoa osteoporoosin määritelmään kuuluva tekijä, jota voidaan mitata.
    • Luun lujuus riippuu sen tiheydestä, joka taas on verrannollinen luun absorboimaan säteilyyn.
  • Osteoporoosin diagnoosi on mahdollista tehdä ennen murtumaa ainoastaan luuntiheysmittauksella.
    • Lääkehoito voidaan myös aloittaa ilman mittausta, jos kliinisten riskitekijöiden ja murtumahistorian (arvioituna esimerkiksi FRAX-riskilaskurilla) perusteella hoito on ilmeisen aiheellista.
  • Luuntiheysmittausten aiheet luetellaan taulukossa «Tilanteita, joissa luuntiheysmittaus on suositeltavaa:»1. Yksilön murtumavaaraa arvioitaessa tulee ottaa huomioon myös muut vaaratekijät, etenkin
    • aiemmat murtumat
    • ikä
    • kaatumisalttius
    • monisairastavuus ja vajaaravitsemus.
  • Kliiniskemiallisilla tutkimuksilla ei voi tehdä osteoporoosin diagnoosia, mutta niillä voidaan selvittää sekundaarisia syitä luun määrän alenemalle.
Taulukko 1. Tilanteita, joissa luuntiheysmittaus on suositeltavaa:
1. anamneesissa pienienergiainen murtuma (kaatumisesta samalla tasolla tai putoamisesta matalalta tasolta syntynyt)
2. tutkittavalla muita osteoporoosin vaaraa lisääviä sairauksia ja tekijöitä (ks. taulukko «Sekundaarisen osteoporoosin syitä:»3). Arvioinnin apuna voidaan käyttää FRAX-riskilaskuria, joka ehdottaa luuntiheysmittausta.
3. epäily osteoporoosista röntgenkuvan perusteella (nikamamuutos tai vaikutelma pienentyneestä kalsiumpitoisuudesta)
4. pituuden pieneneminen (vähintään 5 cm), torakaalinen kyfoosi

Kaksienergiainen röntgenabsorptiometria (DXA)

Diagnoosin keskeiset kriteerit ja mittaustulosten tulkinta

  • Diagnostisten kriteerien perustana naisilla on mitatun luuntiheyden suhde luun elinikäiseen suurimpaan tiheyteen (20–40-vuotiaiden terveiden naisten luuntiheys, peak bone mass). Koska eri mittauslaitteilla saatavat absoluuttiset tiheysarvot vaihtelevat, mittaustulosten tulkinnan yhtenäistämiseksi käytetään yksikkönä keskihajontaa (T-luku).
  • Suurimpien valmistajien mittauslaitteille on kattavat viitearvoaineistot, joissa on mukana myös terveitä suomalaisia naisia ja miehiä.

Diagnoosin raja-arvot

  • Tutkittavien erilainen luokittuminen osteopeenisiksi tai osteoporoottisiksi erilaisia mittauslaitteita ja viitearvoja käytettäessä on mahdollista. Tämä on kuitenkin vain harvoin käytännön ongelma, jos mittauksen aiheet ovat oikeat ja hoidon tarpeen arvioinnissa otetaan huomioon myös muut murtuman riskitekijät.
  • Diagnoosi tehdään pienimmän T-luvun mukaan (joko lanneranka (L1–L4 tai L2–L4) tai reisiluun yläosa (femoral neck tai total femur).
  • Koska naisten ja miesten luita murtuu samassa määrin samalla absoluuttisella luuntiheystasolla «Van der Klift M, De Laet CE, McCloskey EV ym. The incidence of vertebral fractures in men and women: the Rotterdam Study. J Bone Miner Res 2002;17:1051-6 »15, naisten T-luvuista laskettuja absoluuttisia luuntiheysarvoja voidaan soveltaa myös miehiin.
  • Normaali luuntiheys ei takaa sitä, että tutkittava ei saa murtumaa, vaan ainoastaan sen, että murtumariski ei ole suurentunut. Murtumariski suurenee aina luuntiheyden pienentyessä. Iäkkäillä, joilla luuntiheys on yleisesti pieni, kaatumisen merkitys murtuman riskitekijänä on merkittävä. Luun laadun muutokset eivät välttämättä heijastu luun tiheyteen, mutta ne voivat suurentaa murtumariskiä.

Erotusdiagnostiikka

  • Osteoporoosi voidaan jakaa primaariseen osteoporoosiin, johon kuuluu ikääntymiseen liittyvä ja idiopaattinen osteoporoosi, sekä sekundaariseen osteoporoosiin. Jälkimmäisessä luukadon aiheuttaa jokin sairaus tai lääke.
  • Osteoporoosin diagnosoinnin jälkeen tulee selvittää, onko kyse primaarisesta vai sekundaarisesta osteoporoosista. Tässä anamneesilla, kliinisellä tutkimuksella, röntgen- ja laboratoriotutkimuksilla ja joskus myös luubiopsialla on tärkeä merkitys.
  • Ikä ja sukupuoli auttavat primaarisen ja sekundaarisen osteoporoosin välisessä rajankäynnissä. Primaarisen osteoporoosin aiheuttama murtuma on todennäköisempi iäkkäällä naisella, joka on muuten terve ja jonka peruslaboratorioarvot ovat normaalit, kuin nuorella miehellä ja premenopausaalisella naisella, jolla sekundaarisen osteoporoosin mahdollisuus on suurentunut. Sekundaarisen osteoporoosin syitä esitetään taulukossa «Sekundaarisen osteoporoosin syitä:»3 ja tutkimuksia taulukossa «Osteoporoosin tutkimiseen tarvittavia määrityksiä kliinisen tutkimuksen ohella:»4.
Taulukko 3. Sekundaarisen osteoporoosin syitä:
lääkkeiden aiheuttama osteoporoosi (glukokortikoidit, hepariini ym.)
hypogonadismi
nivelreuma ja sen sukulaissairaudet
primäärinen hyperparatyreoosi
diabetes mellitus
munuaisten krooninen vajaatoiminta
D-vitamiinin puutos
Vaikea puutos aiheuttaa lasten riisitaudin ja aikuisten osteomalasian.
hypertyreoosi
hyperkortisolismi (Cushingin oireyhtymä)
krooninen maksasairaus
ruoansulatuskanavan sairaudet: keliakia, tulehdukselliset suolistosairaudet, suolentulehdus, mahalaukun poiston jälkitila ja vaikea laktoosi-intoleranssi, ellei potilas käytä kalsiumvalmisteita
mekanismeiltaan erilaiset syöpäsairaudet (erityisesti myelooma, eturauhassyövän kastraatiohoito, luustometastaasit), idiopaattinen hyperkalsiuria
elinsiirtopotilaat
Taulukko 4. Osteoporoosin tutkimiseen tarvittavia määrityksiä kliinisen tutkimuksen ohella:
lasko ja perusverenkuva
plasman ionisoitunut kalsium ja alkaalisen fosfataasin aktiivisuus (AFOS) sekä
miehiltä aamunäyte plasman testosteronipitoisuudesta
plasman kreatiniinipitoisuus ja laskennallinen kreatiniinipuhdistuma (eGFR)
Seerumin 25(OH)D:n määritys: suositellaan lähtötutkimukseksi ja harkinnan mukaan seurannassa osteoporoosipotilaalla.
Lisätutkimuksia tehdään kliinisen oirekuvan ja edellä mainittujen tutkimusten antamien viitteiden perusteella:
  • keliakian seulonta (transglutamaasivasta-aineet) herkästi toteamattoman taudin yleisyyden vuoksi
  • muita tarvittavia tutkimuksia: esimerkiksi kilpirauhasen toimintakokeet, 1–1,5 mg:n deksametasonikoe ja seerumin ja virtsan proteiinien elektroforeesi.

Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit

Osteoporoosin seulonta

Murtuman riskitekijäanalyysi – FRAX

Osteoporoosin ja murtumien lääkkeetön ehkäisy

  • Osteoporoosin ehkäisyä ovat toimet, joita voidaan neuvoa koko väestölle ilman kalliita kohdentamistutkimuksia. Osteoporoosin ehkäisyn tavoitteena on murtumien ehkäisy. Kaatumisten ehkäisy on tärkeä osa osteoporoottisten murtumien ehkäisyä, ja sitä on käsitelty Käypä hoito -suosituksessa Lonkkamurtuma «Lonkkamurtuma»5.
  • Osteoporoosin ehkäisyssä keskeisiä väestötason kohteita ovat
    • kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista huolehtiminen
    • oikeista liikuntatottumuksista huolehtiminen
    • tupakoinnin lopettaminen
    • kaatumisten ehkäisy. Erityisen tärkeää on havaita suuressa kaatumisvaarassa olevat ja ohjata heidät tarvittavien jatkotoimien piiriin. Jatkotoimia ovat
      • ravitsemustilan arviointi ja ravitsemushoidon toteuttaminen
      • soveltuvan liikuntaharjoittelun ohjaus
      • kaatumisten ehkäisyn ohjaus
      • lääkehoidon tarkistus
      • kodin vaaratekijöiden arviointi ja tarvittavien kodin muutostöiden toteuttaminen
      • apuvälineiden tarpeen arviointi ja käytön ohjaus
      • jalkineisiin asennettavien liukuesteiden ja lonkkasuojainten käyttö
      • jalkojenhoito
      • näkökyvyn tarkastus ja moniteholasien sopivuuden arviointi.
  • Kaatumisten ehkäisyä on käsitelty seikkaperäisesti Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuosituksessa «http://www.terveysportti.fi/dtk/sfs/avaa?p_artikkeli=sfs00003»3, «Karinkanta S, Mänty M, Pajala S ym. Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus. Suomen Fysioterapeutit, 2011. Saatavilla Internetissä: https://www.suomenfysioterapeutit.fi/index.php»28 ja Käypä hoito -suosituksessa Lonkkamurtuma «Lonkkamurtuma»5. Iäkkäiden kaatumis- ja murtumariski tulisi arvioida, ja muistisairaiden vanhusten kaatumisten ja murtumien ehkäisy tulee suunnitella yksilöllisesti osana heidän kokonaishoitoaan niin, että otetaan huomioon kognitiivisen toimintakyvyn, käytösoireiden ja lääkehoidon vaikutukset liikuntakykyyn, tasapainon hallintaan ja tapaturmiin.

Ravitsemustilan arviointi

  • Ravitsemustila heikkenee iän ja sairauksien myötä. Osteoporoosipotilailla heikko ravitsemustila ja alipainoisuus ovat keskeisempi ongelma kuin ylipaino. Säännöllinen painon mittaus on yksinkertaisin tapa seurata ravitsemustilaa, ja sen tulee olla osa iäkkään osteoporoosipotilaan terveydentilan selvitystä. Painonmuutokset ovat tärkeämpiä kuin yksittäinen painon mittaus tai normaalipainon selvittäminen. Mitä nopeampaa ja suurempaa tahaton laihtuminen on, sitä suurempi syy on epäillä ravitsemustilan huononemista. Sairauksien yhteydessä lihaskato usein kiihtyy, mutta proteiininsaanti vähenee myös huonon ruokahalun johdosta. Jos iäkkään energiansaanti on vähäinen, hänen on hyvä saada ravinnostaan vähintään 1–1,2 g proteiinia vuorokaudessa kehon painokiloa kohden «Valtion Ravitsemusneuvottelukunta. Ravitsemussuositukset ikääntyneille. Helsinki: Edita Prima Oy, 2010»29. Vajaaravitsemuksen riskin seulontaan ja ravitsemushoitoon on kehitetty yhdenmukaisia käytäntöjä osana potilaan kokonaishoitoa ja kuntoutusta. Ks. lisätietoja Ravitsemusneuvottelukunnan julkaisemasta Ravitsemushoitosuosituksesta «http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/ravitsemussuositukset/erillisryhmat/ravitsemushoitosuositus/»4.

Kalsium

Taulukko 5. Kalsiumin ja D-vitamiinin päivittäistä saantia koskevat suositukset (mukailtu lähteestä «Valtion Ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon 2005, 56 s. ISBN 951-37-4501-5»108, «Valtion Ravitsemusneuvottelukunta. Ravitsemussuositukset ikääntyneille. Helsinki: Edita Prima Oy, 2010»29, «Nordic Nutrition Recommendations 2012. Saatavilla Internetissä: http://www.norden.org/en/theme/nordic-nutrition-recommendation»33, «Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Terveyttä Ruoasta – Suomalaiset Ravitsemussuositukset. Saatavilla Internetissä: 2014 http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/images/vrn/2014/ravitsemuss»111)
* Lapsille suositellaan D-vitamiinivalmisteen ympärivuotista käyttöä 2-viikon ikäisestä 2-vuotiaaksi 10 µg/vrk ja 2–18-vuotiaille 7,5 µg/vrk.
** 18–20-vuotiailla saantisuositus on 900 mg.
*** Yli 60-vuotiaille suositellaan D-vitamiinilisää 20 µg/vrk ympäri vuoden.
**** Raskaana oleville ja imettäville suositellaan D-vitamiinilisää 10 µg/vrk ympäri vuoden.
Ikä tai elämäntilanne Kalsium (mg) D-vitamiini (µg)
Kasvukausi 900 10*
17–74 vuotta 800** 10***
yli 74 vuotta 800 20
Raskaus ja imetys 900 10****

D-vitamiini

Tupakointi

Alkoholi

Liikunta

Taulukko 6. Lasten ja kasvavien nuorten, aikuisten, iäkkäiden ja osteoporoosia sairastavien luuliikunnan tavoitteet, soveltuvat liikuntamuodot, määrä ja vauhti (mukailtu lähteestä «Nikander R, Lepola V, Karinkanta S, Sievänen H. Muutama tunti reipasta liikuntaa viikossa - lonkkamurtumat vähenevät kolmanneksella? Katsausartikkeli. Suom Lääkäril 2008;63(22),2033-40»109).
Kohderyhmä Tavoite Luuliikuntamuoto Liikunnan määrä Liikunnan vauhti
Lapset ja kasvavat nuoret Luiden ja lihasten vahvistaminen
Liikunnan perustaitojen kehittäminen
Vauhdikkaat leikit
Maila- ja pallopelit, yleisurheilu ja telinevoimistelun alkeet
Maltillinen voimaharjoittelu (vain nuorille)
3 x/vko, noin 60 min kerrallaan
Voimaharjoittelu 30–45 min (vain nuorille)
50–100 hyppyä/päivä
Nopea
Hypyissä suuret voimat
Lyhyissä suorituksissa hengästyminen
Aikuiset Luiden vahvistaminen
Lihaskunnon kehittäminen
Painoa kantava liikunta (maila- ja pallopelit, tanssi, step-aerobic, kuntosaliharjoittelu)
Hypyt ja suunnanmuutokset
Reipas kävely ja juoksu (kestävyyskunto)
Lyhyissä jaksoissa 3–5 x/vko, 10–20 min
tai voimaharjoittelu 2–3 x/vko
tai 50–100 hyppyä/pvä
Kestävyysliikunta 3–5 x/vko, 30–60 min
Rivakka (omien kykyjen mukaan)
Voimaharjoittelussa 70 % maksimista
Ikääntyvät Lihaskunnon ja tasapainon kehittäminen sekä luun vahvuuden ylläpitäminen
Kestävyyskunnon kehittäminen ja ylläpitäminen
Kuntosaliharjoittelu
Tanssi ja voimistelu
Sauva- ja porraskävely sekä tavallinen kävely
Yhteensä 2–3 x/vko, 30–45 min/kerta
Kävely päivittäin
Reipas
Tasapainoharjoittelussa rauhallinen
Voimaharjoittelussa 50 % maksimista
Osteoporoosia sairastavat Selän lihasten vahvistaminen ja ryhdin parantaminen
Tasapainon kehittäminen tai ylläpitäminen
Vastusharjoittelu esim. vastuskumin avulla
Taiji tai vastaava tasapainoharjoittelu
Jalkeilla olo ja kävely
3 x/vko
Jalkeilla olo päivittäin
Kohtalainen
Liikkujan omat kyvyt ja tuntemukset huomioitava
Vältettävä nopeita kiertoja

Kaatumisten ehkäisy

Osteoporoosin hoito lääkkein

Tavoitteet

  • Osteoporoosin hoidon tavoitteena on luunmurtumien – erityisesti nikama- ja lonkkamurtumien – esto.
    • Osteoporoosin lääkehoito voi olla vaikuttavaa vain, jos suhteellisen lyhyellä (muutamien vuosien) hoidolla pystytään estämään luunmurtumia.
    • Lääkehoito on siten kohdistettava suuren riskin potilaisiin ja iäkkäisiin, jotka saavat luunmurtumia monin verroin useammin kuin nuoret.
  • Murtumapotilaan hoidossa pyritään myös kivun lievitykseen ja varhaiseen mobilisaatioon.

Perushoito

  • Edellä esitetyt osteoporoosin lääkkeettömät ehkäisykeinot (riittävä ja monipuolinen ravitsemus, johon kuuluvat ravintoproteiinien, kalsiumin ja D-vitamiinin riittävä saanti, liikunta ja tupakoinnin välttäminen) toimivat osteoporoosin perushoitona kaikenikäisillä ja kaatumisen vaaran vähentäminen iäkkäillä ja riskiryhmillä.

Lääkehoitopäätöksen taustaksi

Taulukko 7. Lonkkamurtuman 10-vuotistodennäköisyys (%) ruotsalaisilla miehillä ja naisilla, joilla reisiluun kaulan T-luku ≤ -2,5 (mukailtu lähteestä «Kanis JA, Glüer CC. An update on the diagnosis and assessment of osteoporosis with densitometry. Committee of Scientific Advisors, International Osteoporosis Foundation. Osteoporos Int 2000;11:192-202»110)
Ikä Miehet Naiset
50 5,1 2,9
60 6,0 7,8
70 14,3 18,3
80 24,3 27,9

Lääkehoidon aiheet

  1. sairastettu pienienergiainen nikama- ja lonkkamurtuma
    • Lääkehoito voidaan aloittaa ilman tiheysmittausta, kunhan syövän aiheuttama patologinen murtuma ja muut sekundaarisen osteoporoosin syyt on suljettu pois.
    • Luuntiheysmittaus on suositeltava, jos eliniän ennuste on yli 5 vuotta.
  2. muu pienienergiainen murtuma (esim. ranne, olkavarsi)
    • Osteoporoosi varmistetaan tiheysmittauksella ennen hoidon aloittamista.
    • Luun tiheysmittauksessa todetaan osteopenia. Ks. kohta 4.
    • Luun tiheysmittausta ei ole saatavissa. Ks. kohta 5.
  3. luun tiheysmittauksessa todettu osteoporoosi (T-luku ≤ -2,5 SD)
    • Huomioidaan potilaan kokonaistilanne ja murtumariski.
  4. luun tiheysmittauksessa todettu osteopenia (-2,5 SD < T-luku < -1 SD) potilaalla, jolla on runsaasti kliinisiä murtuman riskitekijöitä. Murtumariskiä kannattaa arvioida esimerkiksi FRAX-riskilaskurilla «https://www.shef.ac.uk/FRAX/tool.aspx?country=22»2. Suuren murtumariskin potilailla voidaan harkita lääkehoitoa. Lääkehoidon arvioinnissa on mahdollista käyttää apuna FRAX-riskilaskuriin sisältyvää NOGG-ohjeistoa.
  5. Jos potilaan murtumariski on suuri mutta luuntiheysmittauksen toteutus on hankalaa, voidaan lääkehoito katsoa aiheelliseksi, jos FRAX-riskilaskuriin yhdistetty NOGG-ohjeisto sitä suosittaa «https://www.shef.ac.uk/FRAX/tool.aspx?country=22»2.
  6. glukokortikoidihoitoa saavat potilaat.

Lääkehoidon valinta ja toteutus

Taulukko 8. Osteoporoosin lääkehoito
Varsinaiset luulääkkeet
Bisfosfonaatit
  • alendronaattia 70 mg yhtenä aamuna viikossa puoli tuntia ennen aamupalaa runsaan veden kera. Potilaan oltava puoli tuntia kohoasennossa.
  • risedronaattia 35 mg yhtenä aamuna viikossa kuten alendronaattia
  • ibandronaattia 150 mg yhtenä aamuna kuukaudessa kuten alendronaattia tai 3 mg:n injektio laskimoon 3 kuukauden välein
  • tsoledronaattia 5 mg kerran vuodessa laskimoon infuusiona
Teriparatidi 20 µg ruiskeena ihon alle kerran päivässä 24 kuukauden ajan
Denosumabi 60 mg ruiskeena ihon alle 6 kuukauden välein
Strontiumranelaatti 2 g suun kautta päivässä kaksi tuntia aterian jälkeen, mieluiten juuri ennen nukkumaanmenoa
Hormonihoidot
Estrogeenit
  • estradiolia suun kautta 1–2 mg/vrk tai ihon kautta 25–50 μg/vrk estradiolia vapauttava laastari tai estradioligeeliä 0,5–1,5 mg kerran vuorokaudessa iholle levitettynä
  • progestiinilisä jatkuvana tai syklisesti menopaussistatuksen mukaan: progestiini on tarpeeton, jos kohtu on poistettu
Tiboloni suun kautta 2,5 mg kerran päivässä
Raloksifeeni suun kautta 60 mg kerran päivässä
Testosteroni (miehille)
  • valmisteen mukaan lihakseen joko testosteroniestereitä 250 mg joka 2.–4. viikko tai testosteroniundekanoaattia 1 000 mg joka 10.–14. viikko
  • testosteronigeeliä 5 g (sisältää 50 mg testosteronia) iholle kerran vuorokaudessa

Bisfosfonaatit

  • Bisfosfonaattien keskeinen vaikutusmekanismi on luun hajoamisen esto. Bisfosfonaatit ovat luustohakuisia ja luukudoksessa ne estävät osteoklastien aikaansaamaa luun resorptiota vaikuttamatta suoraan luunmuodostukseen. Koska luun muodostuminen ja luun resorptio ovat sidoksissa toisiinsa, myös luunmuodostus hidastuu, joskin vähemmän kuin luun resorptio. Bisfosfonaatteja annostellaan suun kautta tai laskimon sisäisesti.
  • Osteoporoosin lääkehoidon ensilinjan hoito toteutetaan suun kautta otettavilla bisfosfonaateilla: alendronaatti «Alendronaatti vähentää nikamamurtumien ja ei-nikamamurtumien ilmaantuvuutta menopaussin ohittaneilla naisilla, joilla on korkea murtumariski.»A, risedronaatti «Risedronaatti vähentää nikamamurtumien ja ei-nikamamurtumien ilmaantuvuutta menopaussin ohittaneilla naisilla, joilla on korkea murtumariski.»A ja ibandronaatti «Ibandronaatti lisää luuston tiheyttä ja vähentää kliinisten ja radiologisesti todettujen nikamamurtumien ja nikaman ulkopuoleisten murtumien ilmaantuvuutta postmenopausaalisilla osteoporoottisilla naisilla.»A. Niiden käyttöä ensilinjan lääkkeenä puoltavat hyvin dokumentoitu teho ja pitkähkö käyttökokemus sekä pienet lääkekustannukset.
    • Peroraaliset bisfosfonaatit voivat aiheuttaa paikallista ärsytystä ruoansulatuskanavan yläosan limakalvoissa, ja niiden käytön vasta-aiheena ovat ruokatorven tyhjentymistä hidastavat ruokatorven poikkeavuudet ja muut tekijät, kuten kuroutumat ja akalasia, kykenemättömyys seistä tai istua vähintään 30 minuuttia ja hypokalsemia.
    • Haittojen vähentämiseksi annosteluohjeita on syytä noudattaa tarkasti.
    • Tavallisia haittavaikutuksia ovat
      • vatsakivut
      • ummetus
      • ripuli ja ilmavaiva
      • luusto-, nivel- ja lihaskivut.
  • Hampaiden tarkastusta ja asianmukaista ehkäisevää hammashoitoa on harkittava ennen bisfosfonaattihoitoa.
  • Potilaita on ohjeistettava ilmoittamaan kaikista mahdollisista bisfosfonaattihoidon aikana ilmenevistä reisi-, lonkka- tai nivuskivuista ja niistä kertovat potilaat on tutkittava mahdollisen reisiluun epätyypillisen murtuman varalta.
  • Bisfosfonaatit säilyvät luussa pitkään ja vapautuvat sieltä hiljalleen. Koska raskauden aikana luusta vapautuva lääke kulkeutuu sikiöön, bisfosfonaatit eivät ole hyvä vaihtoehto premenopausaaliselle naiselle, joka suunnittelee raskautta.
  • Bisfosfonaatit poistuvat elimistöstä munuaisten kautta. Jos potilaalla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (laskennallinen kreatiniinipuhdistuma alle 30–35 ml/min), bisfosfonaattien käyttöä ei suositella. Laskennallinen kreatiniinipuhdistuma on syytä tarkistaa ennen bisfosfonaattihoidon aloitusta, sillä munuaisten vajaatoiminta on iäkkäillä hyvin tavallista.
  • Jos suun kautta otettavien bisfosfonaattien käyttö ei ole mahdollista vasta-aiheiden tai sivuvaikutusten takia, harkitaan muita lääkevaihtoehtoja.

Tsoledronaatti

  • Tsoledronaatti on suoneen annettava bisfosfonaatti.
  • Tsoledronaattia voidaan harkita potilaalle, jolle muut hoidot eivät sovi tai jolla oraalisen lääkkeen imeytyminen on epävarmaa ruoansulatuskanavan sairauden vuoksi tai joiden hoitomyöntyvyys mihin tahansa oraaliseen hoitoon on huono.
  • Tsoledronihapon tehosta murtuman estossa on näyttöä menopaussin ohittaneilla naisilla ja lonkkamurtuman sairastaneilla, ja vastaavasti sen vaikutuksista luun tiheyteen on näyttöä miehillä ja glukokortikoidihoidon yhteydessä «Tsoledronihappo lisää luuston tiheyttä ja vähentää sekä nikama- että ei-nikamamurtumien ilmaantuvuutta menopaussin ohittaneilla naisilla ja lonkkamurtuman jälkeen.»A.
  • Potilaat on nesteytettävä hyvin ennen lääkkeen antoa. Erityisesti tämä koskee iäkkäitä tai diureettihoitoa saavia potilaita.
  • Riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista on huolehdittava hoidon yhteydessä.
  • Jos potilaalla on hiljattain ollut pienienergiainen lonkkamurtuma, on suositeltavaa antaa hänelle 50 000–125 000 KY:n kyllästysannos D-vitamiinia suun kautta tai lihakseen ennen ensimmäistä lääkeinfuusiota.
  • Infuusion jälkeiset haittavaikutukset, kuume, lihaskipu, flunssan kaltaiset oireet, nivelkipu ja päänsärky ovat tavallisia, mutta niiden esiintyvyyden on todettu pienenevän toistettujen infuusioiden yhteydessä.
  • Antamalla potilaalle parasetamolia tai ibuprofeenia pian tsoledronihapon annon jälkeen voidaan vähentää hoidon jälkeisten oireiden ilmaantumista antoa seuraavien 3 päivän aikana.

Strontiumranelaatti

  • Strontiumranelaatti in vitro lisää luun muodostumista luukudosviljelmissä sekä luuta muodostavien osteoblastien esiasteiden replikaatiota ja kollageenisynteesiä luukudosviljelmissä. Lisäksi se vähentää luun resorptiota vähentämällä osteoklastien erikoistumista ja niiden resorptioaktiviteettia, eli se vaikuttaa sekä luun hajoamiseen että muodostukseen
  • Strontiumranelaatti otetaan päivittäin suun kautta kaksi tuntia ruokailun jälkeen.
  • Strontiumranelaatti lisää luuston tiheyttä ja vähentää kliinisten ja radiologisten nikamamurtumien ja nikaman ulkopuolisten murtumien ilmaantuvuutta postmenopausaalisilla osteoporoottisilla naisilla «Strontiumranelaatti lisää luuston tiheyttä ja vähentää kliinisten ja radiologisten nikamamurtumien ja nikaman ulkopuolisten murtumien ilmaantuvuutta postmenopausaalisilla osteoporoottisilla naisilla.»A.
  • Yleisiä haittavaikutuksia ovat ruoansulatuskanavan oireet (pahoinvointi, ripuli, löysät ulosteet).
  • Euroopan lääkeviraston (EMA) lääkevalmistekomitean (CHMP) tuore suositus (21.2.2014) rajaa valmisteen käytettäväksi vain vaikean osteoporoosin hoitoon ja sellaisille menopaussin ohittaneille suuren murtumariskin naisille ja miehille, joille muut osteoporoosin lääkehoidot eivät sovi esimerkiksi vasta-aiheiden tai muun sopimattomuuden vuoksi.
  • Valmisteen käytön aloittaminen pitäisi keskittää osteoporoosin hoitoon perehtyneille erikoislääkäreille.
  • Valmisteen käytön yhteydessä on raportoitu hengenvaarallisia ihoreaktioita. Niistä on kerrottava potilaalle, ja jos iho-oireita ilmaantuu, hoito on keskeytettävä välittömästi.
  • Strontiumranelaattia ei suositella potilaille, joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma alle 30 ml/min). Strontiumhoito on vasta-aiheista, jos potilaalla on aiemmin esiintynyt laskimotromboembolia, ja valmisteen käytössä on oltava varovainen, jos potilaalla on laskimotromboembolian riski.
  • Lääke on vasta-aiheinen potilailla, joilla on asianmukaisesta hoidosta huolimatta kohonnut verenpaine tai joilla on tai on ollut jokin seuraavista: sepelvaltimotauti, perifeerinen valtimosairaus tai todettu aivoverisuonten sairaus tai aivoverenkiertohäiriö.
  • Hoitopäätöksen tulee perustua potilaskohtaiseen riskinarvioon, johon kuuluu arvio sydän- ja verisuonitaudin riskistä ennen hoitoa ja säännöllisin väliajoin hoidon kestäessä. Niillä potilailla, jotka käyttävät strontiumhoitoa, tulee seurata verenpainetta ja arvioida säännöllisesti (6–12 kuukauden välein) sydäntaudin riskiä.
  • Hoito tulee keskeyttää, jos potilaalle kehittyy iskeeminen sydänsairaus, perifeerinen valtimosairaus tai aivoverisuonten sairaus tai jos verenpainetauti ei hoidosta huolimatta pysy hallinnassa.

Teriparatidi

Denosumabi

Sukuhormonihoidot:

Estrogeenit

Hormonihoito menopaussissa

Estrogeenireseptorin muuntelijat: raloksifeeni

Osteoporoosin lääkehoitojen erityisongelmat

  • Tärkeimmät erityishaitat – leukaluun osteonekroosi ja reisiluun atyyppiset murtumat – liittyvät keskeisesti luun hajoamista voimakkaasti estäviin hoitoihin.

Leukaluun osteonekroosi

  • Vähintään 8 viikkoa paljaana ollut ylä- tai alaleuan tai kitalaen luuvaurio potilaalla, joka käyttää tai jolla on ollut käytössä bisfosfonaattilääkitys ja joka ei ole saanut sädehoitoa leukojen alueelle, tulkitaan bisfosfonaattien aiheuttamaksi nekroosiksi.
  • Leukojen osteonekroosin yleisin oire on limakalvon alta paljastunut kivulias leukaluu.
  • Tyypillisiä oireita ovat myös hampaiden liikkuvuus, poikkeava kanava eli fisteli ihossa tai limakalvossa ja luun oireeton paljastuminen limakalvon läpi. Usein näille alueille kehittyy tulehdus, joka aiheuttaa ympäröivien kudosten kipuherkkyyttä ja vaikeuttaa suuhygienian ylläpitoa.
  • Leukaluun osteonekroosi on harvinainen haittavaikutus, joka on yhdistetty bisfosfonaattihoitoon ja hiljattain myös denosumabihoitoon.
  • Suurin osa tapauksista liittyy syöpähoitoihin, joissa osteoporoosin hoitoon verrattuna käytetään 10-kertaista bisfosfonaattiannosta yleensä suonensisäisesti potilaalle, jolla on todettu luustossa syövän etäpesäke. Myös denosumabihoidon aikaisista leukaluun osteonekrooseista valtaosa on ilmaantunut syöpähoitojen yhteydessä.
  • Hampaat tulee hoidattaa ennen bisfosfonaattilääkityksen aloittamista, ja luun hajoamista estävien hoitojen aikana tulee huolehtia hampaiden ja suun kunnosta ja välttää suuria hammasoperaatioita. Ei ole tietoa, pienentääkö bisfosfonaattihoidon keskeytys leuan osteonekroosiriskiä potilailla, jotka tarvitsevat hammaskäsittelyä.

Epätyypilliset reisiluun murtumat

  • Epätyypillisiä subtrokanteerisia ja diafyseaalisia reisiluun murtumia on raportoitu bisfosfonaattihoidon yhteydessä etenkin potilailla, jotka ovat saaneet pitkäaikaista bisfosfonaattihoitoa osteoporoosiin. Samat varotoimet koskevat myös denosumabihoitoa.
    • Poikittaisia tai lyhyitä, vinoja murtumia voi ilmetä missä tahansa reisiluun pienen trokanterin alapuolen ja nivelnastan yläpuolisen alueen välissä.
    • Murtumia syntyy yleensä hyvin pienten traumojen yhteydessä tai ilman traumaa. Jotkut potilaat voivat kokea kipua reidessä tai nivusissa.
    • Usein murtumat muistuttavat ensin rasitusmurtumia ennen kuin ne viikkojen ja kuukausien kuluessa muuttuvat täydellisiksi reisiluun murtumiksi.
    • Murtumat saattavat olla molemminpuolisia, joten toinenkin reisiluu on tutkittava, jos bisfosfonaattihoitoa saavalla potilaalla todetaan reisiluun varsiosan murtuma.
    • Murtumien viivästynyttä paranemista on myös raportoitu.
    • Potilailla, joilla epäillään epätyypillistä reisiluun murtumaa, tulee harkita bisfosfonaattihoidon keskeyttämistä potilaan tilan arvion ajaksi, ja keskeyttämispäätöksen on perustuttava yksilölliseen riski-hyötysuhteen arvioon.
    • Potilaita on ohjeistettava ilmoittamaan kaikista mahdollisista bisfosfonaattihoidon aikana ilmenevistä reisi-, lonkka- tai nivuskivuista, ja oireista kertovat potilaat on tutkittava mahdollisen reisiluun epätäydellisen murtuman varalta.

Lääkehoidon kesto

  • Lääkehoidon kesto on yksilöllinen, ja se määräytyy potilaan murtumariskin perusteella. Yleensä lääkehoitoa on syytä jatkaa ainakin 3–5 vuotta, minkä jälkeen tehdään uusi arvio:
    • Jos kyseessä on pienen murtumariskin potilas, lääkitys voidaan lopettaa.
    • Jos potilaalla on pieni luuntiheys, murtumia ja selkeät riskitekijät, harkitaan luulääkityksen jatkamista. Tällöin on myös arvioitava hoitomyöntyvyys ja hoidon teho ja turvallisuus ja tarvittaessa harkittava lääkityksen vaihtoa.
  • Bisfosfonaatit kertyvät luustoon ja vapautuvat sieltä hiljalleen vielä lääkityksen loputtua. Murtumanestotehoa on todettu vielä 1–2 vuotta lääkkeen lopetuksen jälkeen, joten 1–2 vuoden lääketauko on mahdollinen. Jos murtuman todennäköisyys on kuitenkin suuri 3–5 vuoden bisfosfonaattihoidon jälkeen, tulee jatkaa luulääkitystä ja harkita hoidon tehostamista. Erityistapauksissa bisfosfonaattihoitoa voidaan jatkaa 10 vuotta.
  • Jos suunkautta otettavilla bisfosfonaateilla ilmaantuu sivuvaikutuksia, kannattaa harkita lääkitysmuodon vaihtoa.
  • Teriparatidihoidon pituus on 24 kuukautta.
  • Denosumabihoidon optimaalinen kesto ei käyttökokemuksen tässä vaiheessa ole vakiintunut.

Erityisongelmat: pitkäaikainen glukortikoidihoito ja lasten ja miesten osteoporoosi

Pitkäaikainen glukokortikoidihoito

Lasten osteoporoosi

  • Lasten osteoporoosin diagnostiikka ja lääkehoito kuuluvat erikoissairaanhoitoon, mutta osteoporoosin ehkäisy ja murtuma-alttiuden perusselvitykset tapahtuvat perusterveydenhuollossa.
  • D-vitamiinin riittävä saanti on edellytys luuston terveydelle kaikissa elämän vaiheissa.
    • Vastasyntyneen luuston terveys riippuu äidin D-vitamiinin saannista.
    • Vaikka riisitauti on Suomessa lähes hävinnyt pikkulasten D-vitamiinihoidolla, lasten pienienergiaiset niin sanotut touhumurtumat ovat lisääntyneet, mikä näyttää liittyvän pieniin kalsidiolipitoisuuksiin.
    • Toistuvien murtumien ja luustoon haitallisesti vaikuttavan lääkehoidon tai pitkäaikaissairauden yhteydessä suositellaan käytettäväksi suurempaa D-vitamiinilisää (20 µg vuorokaudessa).
  • Luuston enimmäisvahvuuden kehittyminen 20–25 vuoden ikään mennessä ja sen jälkeen luuvahvuuden säilyttäminen edellyttävät riittävää D-vitamiinin saantia.
  • Aikaisempi murtuma on uuden murtuman merkittävä riskitekijä niin lapsilla kuin aikuisillakin «Goulding A, Jones IE, Williams SM ym. First fracture is associated with increased risk of new fractures during growth. J Pediatr 2005;146:286-8 »93, «Valta H, Mäkitie O. [New diagnostic criteria for pediatric osteoporosis--spinal compression fractures are an underdiagnosed problem]. Duodecim 2011;127:921-9 »94.
    • Ensimmäinen murtuma kaksinkertaistaa ja toinen murtuma jo noin kolminkertaistaa uuden murtuman riskin lapsuuden aikana
    • Kaikkia syitä siihen, miksi murtumariski on suurentunut osalla lapsista, ei tunneta tarkkaan.
  • Toistuvien murtumien taustalta voi paljastua luuston haurautta lisäävä primaarinen luuston sairaus (esim. osteogenesis imperfecta tai juveniili osteoporoosi) tai krooniseen sairauteen liittyvä sekundaarinen osteoporoosi.
  • Toisaalta useiden elintapatekijöiden on todettu vaikuttavan luuston mineraalitiheyteen tai murtumariskiin.
  • Pieni luuntiheys liittyy murtuma-alttiuteen lapsilla samaan tapaan kuin aikuisilla. Murtumataipumuksen selvittelystä ks. kuva «Jatkotutkimusten tarpeen arviointi lasten murtumien yhteydessä»1 .
  • Pitkäaikaissairailla lapsilla voi esiintyä sekundaarista osteoporoosia, joka ilmenee nikamamurtumina tai pienienergiaisten vammojen seurauksena tulevina murtumina.
  • Osteoporoosin diagnoosin varmistaminen ja lääkehoito kuuluvat aina erikoissairaanhoitoon.

Miesten osteoporoosi

Murtuman hoito

  • Osteoporoosipotilaat ovat yleensä iäkkäitä, jolloin hoidon viivyttäminen lisää sairastavuutta ja kuolleisuutta. Kiireellisen hoidon tarve onkin iäkkäillä suurempi kuin nuoremmilla, joilla traumansietokyky, mukautumiskyky ja luuston kunto ovat paremmat.

Lonkkamurtuman kirurginen hoito

Perkutaaninen nikamaplastia ja kyfoplastia

Kivun hoito ja kuntoutus

Lonkkamurtuman jälkeen

Nikamamurtuman jälkeen

  • Yleensä osteoporoottinen nikamamurtuma syntyy vähäisen kaatumisen, kumartumisen tai nostoliikkeen aikana, jolloin syntyy akuutti kipu.
    • Vaikka suurimmalla osalla potilaista oireet ovat vähäisiä, joillakuilla kipu on haittaavaa usean viikon tai kuukauden tai jopa vuosien ajan.
    • Kipu voi kehittyä myös vähitellen.
  • Akuutin vaiheen kipua voidaan tarvittaessa lievittää 2–3 vuorokauden levolla.
  • Pitempi immobilisaatio saattaa pahentaa osteoporoosia.
    • Tavoitteena on vähentää selkään kohdistuvaa kuormitusta. Patjan on syytä olla kova, ainoastaan pinnaltaan pehmustettu. Selinmakuulla käytetään polvien alla tyynyä. Kylkimakuulla tyynyt sijoitetaan kyljen alle ja polvien väliin.
    • Lihasjännitystä voidaan yrittää vähentää myös pintalämpöhoidolla ja kevyellä hieronnalla.
    • Kipulääkitys on yleensä tarpeen. Huumaavia kipulääkkeitä saatetaan tarvita aluksi, mutta niiden pitkäaikaista käyttöä tulee välttää.
    • Pyrkimyksenä on mobilisoida potilas mahdollisimman nopeasti. Tässä auttavat erilaiset selkätuet, tukikorsetit ja tukiliivit. Varsinkaan vanhemmat potilaat eivät pysty pitämään jäykkiä ojennustukia. Puolijäykät torakolumbaariset korsetit tai elastiset lumbosakraalituet ovat parempi vaihtoehto osteoporoottisille potilaille «Andersson S, Välimäki M. [Male osteoporosis]. Duodecim 2009;125:1109-16 »95.
  • Kroonisen vaiheen kipu voi johtua itse murtumasta tai selkärangan kyfoottisesta tai skolioottisesta virheasennosta. Vaikeissa deformiteeteissa kipua saattaa aiheuttaa kylkikaaren hankaus suoliluuta vasten.

Hoidon organisointi ja porrastus

Perusterveydenhuolto

  • Päävastuu osteoporoosin ehkäisystä, diagnostiikasta ja hoidosta on perusterveydenhuollolla.
    • Pienienergiaisen vamman aiheuttaman murtuman kärsineillä potilailla osteoporoositutkimukset käynnistetään ensimmäisen murtumaseurannan yhteydessä.
  • Tarvittaessa tehdään lähete erikoissairaanhoitoon.
    • Ongelmatapaukset lähetetään erikoissairaanhoitoon. Niitä ovat
      • erityisen vaikeahoitoinen osteoporoosi
      • fertiili-ikäiset naiset
      • kasvuikäiset (ks. kohta Lasten osteoporoosi «»3)
      • nuoret
      • tarpeen mukaan sekundaariosteoporoosi (vaikea taustasairaus).

Erikoissairaanhoito

  • Niiden potilaiden, jotka perussairautensa vuoksi ovat erikoissairaanhoidossa, osteoporoosin diagnostiikasta ja hoidosta vastaa erikoissairaanhoito.
    • Pienienergiaisen vamman aiheuttaman murtuman kärsineillä osteoporoositutkimukset käynnistetään jo murtumaseurannan yhteydessä (esim. osteoporoosihoitaja).
  • Erikoissairaanhoito myös tukee perusterveydenhuoltoa osteoporoosin ehkäisyssä, diagnostiikassa ja hoidossa (ks. ongelmatapaukset yllä).

Seuranta

Tavoitteet

  • Seurannan tavoitteena on määrittää sairauden kulku ja hoidon teho.

Suositeltava seurantamalli

Hoidon parantamisen avainalueet

  • Väestötasolla tulee entistä enemmän kiinnittää huomiota osteoporoosin lääkkeettömän ehkäisyn perusasioihin eli kalsiumin ja D-vitamiinin riittävään saantiin, oikeisiin liikuntatottumuksiin, tupakoinnin lopettamiseen ja kaatumisten estämiseen.
  • Osteoporoosin hoidon järjestelyt on aloitettava sekundaaripreventiosta eli murtuman jo sairastaneista.
    • Tavoitteena on havaita nikamamurtumat potilailla.
    • Ongelmana on ollut, kuka ohjaa murtumapotilaan osteoporoosin diagnostiikan ja hoidon piiriin, murtuman hoitanut lääkäri vai perusterveydenhuollon lääkäri.
    • Suomessa ja muualla on saatu kokemuksia osteoporoosi- ja murtumahoitajista, joiden tehtäviin kuuluu huolehtia murtumapotilaiden osteoporoosin seulonnasta ja hoitoon ohjauksesta.
  • Perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin oltava primaaripreventio eli pyrkimys estää ensimmäinen murtuma.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä

Osteoporoosi-suosituksen historiatiedot «Osteoporoosi, Käypä hoito -suosituksen historiatiedot»6.

Puheenjohtaja:

Leo Niskanen, LKT, dosentti, sisätautien, endokrinologian ja geriatrian erikoislääkäri, Lääketurva- ja informaatioyksikön päällikkö; Fimea; kokoava kirjoittaja

Jäsenet:

Jyrki Kettunen, TtT, ft, dosentti, vanhempi tutkija; Arcada, Helsinki

Anna-Mari Koski, LT, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri; Keski-Suomen keskussairaala

Heikki Kröger, LT, professori; KYS, Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka (TULES-palveluyksikkö), Itä-Suomen yliopisto, TULES-tutkimusyksikkö

Christel Lamberg-Allardt, professori; Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteen laitos

Antti Malmivaara, LKT, dosentti, Käypä hoito -toimittaja; THL

Outi Mäkitie, LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri, HYKS Lasten ja nuorten sairaala

Ilari Paakkari, LKT, professori; Helsingin yliopiston biolääketieteen laitos

Marjo Tuppurainen, synnytysten- ja naistentautien ja gynekologisen sädehoidon erikoislääkäri, dosentti, tutkija, osastonylilääkäri; KYS:n Syöpäkeskus, naistentaudit ja synnytykset, Itä-Suomen yliopiston TULES-tutkimusyksikkö

Asiantuntija:

Hannu Aro

Sidonnaisuudet:

Jyrki Kettunen: Ei sidonnaisuuksia

Anna-Mari Koski: Asiantuntijapalkkioita (Duodecim, Lilly, Servier), luentopalkkioita (Amgen, Astra, BMS, GSK, Lilly, MSD, Novo Nordisk, Servier), osallistumisia koulutuksiin tai kongresseihin yrityksen tuella (Amgen, Lilly, MSD, Novo, Sanofi, Servier)

Heikki Kröger: Apurahoja tutkijalähtöisiin tutkimuksiin (Suomen Akatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö, Merck Investigator Studies Program (MISP)), asiantuntija- ja luentopalkkioita (Amgen Finland, MSD Finland, Servier Finland, Eli Lilly), osallistumisia koulutuksiin ja kongresseihin yrityksen tuella (Zimmer Ltd, Stryker Ltd, Servier, Amgen, Eli Lilly), asiantuntijatehtävä (Bindex Oy)

Christel Lamberg-Allardt: Luentopalkkioita (Nutricia, Roche)

Antti Malmivaara: Ei sidonnaisuuksia

Outi Mäkitie: Apurahoja (ESPE Sabbatical Leave Programme, supported by Eli-Lilly International Corp, USA, Lastentautien tutkimussäätiö, Novo Nordisk Foundation, Sigrid Juselius säätiö, Suomen akatemia), luentopalkkio (IPSEN Oy)

Leo Niskanen: Ei sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen 1.11.2012 lähtien (Fimean virka). Vuosina 2011–12 asiantuntijapalkkioita (Amgen, kliininen asiantuntijaryhmäkokous, Lilly, kliininen asiantuntijatyöryhmä, Servier, kliininen asiantuntijaryhmäkokous), luentopalkkiot (Eli Lilly, Servier, Amgen), osallistuminen kahteen kansainvälisiin luustosairauksien tieteellisiin kongresseihin yritysten tuella (ASBMR Lilly, ECCO Servier).

Ilari Paakkari: Luentopalkkioita (Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lääkäripäivät, Mikkelin kesäyliopisto, Orion, Oulun yliopisto, Porvoon aluesairaala, Suomen Apteekkariliitto, Suomen Luustoliiton tilaisuudet, Turun yliopisto), potilasjärjestö Suomen Luustoliiton hallituksen varapuheenjohtaja

Marjo Tuppurainen: Asiantuntija- ja luentopalkkioita (Amgen Finland, MSD Finland), osallistumisia koulutuksiin ja kongresseihin yrityksen tuella (Bayer, MSD).

Kirjallisuusviite

Osteoporoosi (online). Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2014 (viitattu pp.kk.vvvv). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi

Tarkemmat viittausohjeet: «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/viittaaminen»7

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.

Tiedonhakukäytäntö

Systemaattinen kirjallisuushaku on hoitosuosituksen perusta. Lue lisää artikkelista khk00007

Kirjallisuutta

  1. Jones G, Nguyen T, Sambrook P ym. Progressive loss of bone in the femoral neck in elderly people: longitudinal findings from the Dubbo osteoporosis epidemiology study. BMJ 1994;309:691-5 «PMID: 7950520»PubMed
  2. Ensrud KE, Palermo L, Black DM ym. Hip and calcaneal bone loss increase with advancing age: longitudinal results from the study of osteoporotic fractures. J Bone Miner Res 1995;10:1778-87 «PMID: 8592956»PubMed
  3. Riggs BL, Melton LJ 3rd. Involutional osteoporosis. N Engl J Med 1986;314:1676-86 «PMID: 3520321»PubMed
  4. World Health Organization. Assessment of fracture risk and its application to screening for postmenopausal osteoporosis. Technical report series 843. Geneva: WHO, 1994
  5. Osteoporosis prevention, diagnosis and therapy. NIH consensus statements 2000;17:1-45. Saatavilla Internetissä http://consensus.nih.gov/2000/2000Osteoporosis111html.htm «http://consensus.nih.gov/2000/2000Osteoporosis111html.htm»8
  6. Cummings SR, Nevitt MC, Browner WS ym. Risk factors for hip fracture in white women. Study of Osteoporotic Fractures Research Group. N Engl J Med 1995;332:767-73 «PMID: 7862179»PubMed
  7. Albrand G, Munoz F, Sornay-Rendu E ym. Independent predictors of all osteoporosis-related fractures in healthy postmenopausal women: the OFELY study. Bone 2003;32:78-85 «PMID: 12584039»PubMed
  8. Väänänen K. Luun elämänkaari. Duodecim 1996;112:2087-94
  9. Riggs BL, Melton LJ. Preface. Kirjassa: Riggs BL, Melton III LJ (toim.) Osteoporosis. Etiology, diagnosis, and Management. Philadelphia, Pennsylvania, USA: Lippincott-Raven Publishers, 1995, 2. painos. s. XV
  10. Neaton JD, Wentworth D. Serum cholesterol, blood pressure, cigarette smoking, and death from coronary heart disease. Overall findings and differences by age for 316,099 white men. Multiple Risk Factor Intervention Trial Research Group. Arch Intern Med 1992;152:56-64 «PMID: 1728930»PubMed
  11. De Laet CE, van Hout BA, Burger H ym. Bone density and risk of hip fracture in men and women: cross sectional analysis. BMJ 1997;315:221-5 «PMID: 9253270»PubMed
  12. Kanis JA, Delmas P, Burckhardt P ym. Guidelines for diagnosis and management of osteoporosis. The European Foundation for Osteoporosis and Bone Disease. Osteoporos Int 1997;7:390-406 «PMID: 9373575»PubMed
  13. Cummings SR, Black DM, Nevitt MC ym. Bone density at various sites for prediction of hip fractures. The Study of Osteoporotic Fractures Research Group. Lancet 1993;341:72-5 «PMID: 8093403»PubMed
  14. Kröger H, Lunt M, Reeve J ym. Bone density reduction in various measurement sites in men and women with osteoporotic fractures of spine and hip: the European quantitation of osteoporosis study. Calcif Tissue Int 1999;64:191-9 «PMID: 10024374»PubMed
  15. Van der Klift M, De Laet CE, McCloskey EV ym. The incidence of vertebral fractures in men and women: the Rotterdam Study. J Bone Miner Res 2002;17:1051-6 «PMID: 12054160»PubMed
  16. Poku EK, Towler MR, Cummins NM ym. Developing novel prognostic biomarkers for multivariate fracture risk prediction algorithms. Calcif Tissue Int 2012;91:204-14 «PMID: 22782503»PubMed
  17. Blumsohn A, Eastell R. The performance and utility of biochemical markers of bone turnover: do we know enough to use them in clinical practice? Ann Clin Biochem 1997;34 ( Pt 5):449-59 «PMID: 9293302»PubMed
  18. Nelson HD, Helfand M, Woolf SH ym. Screening for postmenopausal osteoporosis: a review of the evidence for the U.S. Preventive Services Task Force. Ann Intern Med 2002;137:529-41 «PMID: 12230356»PubMed
  19. Who are candidates for prevention and treatment for osteoporosis? Osteoporos Int 1997;7:1-6 «PMID: 9102057»PubMed
  20. Kröger H. FRAX-murtumariskilaskuri osteoporoosin diagnostiikassa ja hoidossa. Duodecim 2013;129:1149-52
  21. Kanis JA, McCloskey EV, Johansson H ym. Case finding for the management of osteoporosis with FRAX--assessment and intervention thresholds for the UK. Osteoporos Int 2008;19:1395-408 «PMID: 18751937»PubMed
  22. Compston J, Cooper A, Cooper C ym. Guidelines for the diagnosis and management of osteoporosis in postmenopausal women and men from the age of 50 years in the UK. Maturitas 2009;62:105-8 «PMID: 19135323»PubMed
  23. Kanis JA, Hans D, Cooper C ym. Interpretation and use of FRAX in clinical practice. Osteoporos Int 2011;22:2395-411 «PMID: 21779818»PubMed
  24. Kanis JA, McCloskey EV, Johansson H ym. European guidance for the diagnosis and management of osteoporosis in postmenopausal women. Osteoporos Int 2013;24:23-57 «PMID: 23079689»PubMed
  25. McCloskey EV, Johansson H, Oden A ym. Denosumab reduces the risk of osteoporotic fractures in postmenopausal women, particularly in those with moderate to high fracture risk as assessed with FRAX. J Bone Miner Res 2012;27:1480-6 «PMID: 22431426»PubMed
  26. Kanis JA, McCloskey E, Johansson H ym. FRAX(®) with and without bone mineral density. Calcif Tissue Int 2012;90:1-13 «PMID: 22057815»PubMed
  27. Donaldson MG, Palermo L, Ensrud KE ym. Effect of alendronate for reducing fracture by FRAX score and femoral neck bone mineral density: the Fracture Intervention Trial. J Bone Miner Res 2012;27:1804-10 «PMID: 22492479»PubMed
  28. Karinkanta S, Mänty M, Pajala S ym. Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus. Suomen Fysioterapeutit, 2011. Saatavilla Internetissä: https://www.suomenfysioterapeutit.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=238&Itemid=143 «https://www.suomenfysioterapeutit.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=238&Itemid=143»9
  29. Valtion Ravitsemusneuvottelukunta. Ravitsemussuositukset ikääntyneille. Helsinki: Edita Prima Oy, 2010
  30. Finravinto 2007 -tutkimus - The National FINDIET 2007 Survey. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 23 / 2008. Saatavilla Internetissä http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78088/2008b23.pdf «http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78088/2008b23.pdf»10
  31. Nieves JW, Komar L, Cosman F ym. Calcium potentiates the effect of estrogen and calcitonin on bone mass: review and analysis. Am J Clin Nutr 1998;67:18-24 «PMID: 9440370»PubMed
  32. Welten DC, Kemper HC, Post GB ym. A meta-analysis of the effect of calcium intake on bone mass in young and middle aged females and males. J Nutr 1995;125:2802-13 «PMID: 7472660»PubMed
  33. Nordic Nutrition Recommendations 2012. Saatavilla Internetissä: http://www.norden.org/en/theme/nordic-nutrition-recommendation
  34. Miettinen M, Kinnunen L, Keinänen-Kiukaanniemi S ym. D-vitamiinin puutos on yleistä suomalaisessa aikuisväestössä - D2D-väestötutkimus 2007. Suom Lääkäril 2013; 68: 211-215
  35. Helldán A. ym. (toim.) Finravinto 2012 -tutkimus – The National FINDIET 2012 Survey. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportteja 16/201
  36. American Geriatrics Society Workgroup on Vitamin D Supplementation for Older Adults. Recommendations Abstracted from the American Geriatrics Society Consensus Statement on Vitamin D for Prevention of Falls and Their Consequences. J Am Geriatr Soc 2013: «PMID: 24350602»PubMed
  37. Institute of Medicine (US) Committee to Review Dietary Reference Intakes for Vitamin D and Calcium, Ross AC, Taylor CL ym. 2011: «PMID: 21796828»PubMed
  38. Wactawski-Wende J, Kotchen JM, Anderson GL ym. Calcium plus vitamin D supplementation and the risk of colorectal cancer. N Engl J Med 2006;354:684-96 «PMID: 16481636»PubMed
  39. Pekkarinen T, Välimäki VV, Aarum S ym. The same annual dose of 292000 IU of vitamin D (cholecalciferol) on either daily or four monthly basis for elderly women: 1-year comparative study of the effects on serum 25(OH)D concentrations and renal function. Clin Endocrinol (Oxf) 2010;72:455-61 «PMID: 19486025»PubMed
  40. Autier P, Gandini S, Mullie P. A systematic review: influence of vitamin D supplementation on serum 25-hydroxyvitamin D concentration. J Clin Endocrinol Metab 2012;97:2606-13 «PMID: 22701014»PubMed
  41. Mulligan GB, Licata A. Taking vitamin D with the largest meal improves absorption and results in higher serum levels of 25-hydroxyvitamin D. J Bone Miner Res 2010;25:928-30 «PMID: 20200983»PubMed
  42. Ross AC, Manson JE, Abrams SA ym. The 2011 report on dietary reference intakes for calcium and vitamin D from the Institute of Medicine: what clinicians need to know. J Clin Endocrinol Metab 2011;96:53-8 «PMID: 21118827»PubMed
  43. EFSA Panel on Dietetic Products, Nutrition and Allergies (NDA); Scientific Opinion on the Tolerable Upper Intake Level of vitamin D. EFSA Journal 2012;10(7):2813. [45 pp.] doi:10.2903/j.efsa.2012.2813. Available online: www.efsa.europa.eu/efsajournal
  44. Kidney Disease: Improving Global Outcomes (KDIGO) CKD-MBD Work Group. KDIGO clinical practice guideline for the diagnosis, evaluation, prevention, and treatment of Chronic Kidney Disease-Mineral and Bone Disorder (CKD-MBD). Kidney Int Suppl 2009;S1-130 «PMID: 19644521»PubMed
  45. Hopper JL, Seeman E. The bone density of female twins discordant for tobacco use. N Engl J Med 1994;330:387-92 «PMID: 8284003»PubMed
  46. Välimäki MJ, Kärkkäinen M, Lamberg-Allardt C ym. Exercise, smoking, and calcium intake during adolescence and early adulthood as determinants of peak bone mass. Cardiovascular Risk in Young Finns Study Group. BMJ 1994;309:230-5 «PMID: 8069139»PubMed
  47. Kiel DP, Baron JA, Anderson JJ ym. Smoking eliminates the protective effect of oral estrogens on the risk for hip fracture among women. Ann Intern Med 1992;116:716-21 «PMID: 1558342»PubMed
  48. Välimäki MJ, Laitinen KA, Tähtelä RK ym. The effects of transdermal estrogen therapy on bone mass and turnover in early postmenopausal smokers: a prospective, controlled study. Am J Obstet Gynecol 2003;189:1213-20 «PMID: 14634543»PubMed
  49. Sirola J, Kröger H, Honkanen R ym. Smoking may impair the bone protective effects of nutritional calcium: a population-based approach. J Bone Miner Res 2003;18:1036-42 «PMID: 12817756»PubMed
  50. Law MR, Hackshaw AK. A meta-analysis of cigarette smoking, bone mineral density and risk of hip fracture: recognition of a major effect. BMJ 1997;315:841-6 «PMID: 9353503»PubMed
  51. Laitinen K, Välimäki M. Bone and the comforts of life. Ann Med 1993;25:413-25
  52. Lehtonen-Veromaa M, Möttönen T, Svedström E ym. Physical activity and bone mineral acquisition in peripubertal girls. Scand J Med Sci Sports 2000;10:236-43 «PMID: 10898269»PubMed
  53. Bielemann RM, Martinez-Mesa J, Gigante DP. Physical activity during life course and bone mass: a systematic review of methods and findings from cohort studies with young adults. BMC Musculoskelet Disord 2013;14:77 «PMID: 23497066»PubMed
  54. Kelley GA, Kelley KS, Kohrt WM. Exercise and bone mineral density in premenopausal women: a meta-analysis of randomized controlled trials. Int J Endocrinol 2013;2013:741639 «PMID: 23401684»PubMed
  55. Martyn-St James M, Carroll S. High-intensity resistance training and postmenopausal bone loss: a meta-analysis. Osteoporos Int 2006;17:1225-40 «PMID: 16823548»PubMed
  56. Marques EA, Mota J, Carvalho J. Exercise effects on bone mineral density in older adults: a meta-analysis of randomized controlled trials. Age (Dordr) 2012;34:1493-515 «PMID: 21922251»PubMed
  57. Kohrt WM, Bloomfield SA, Little KD ym. American College of Sports Medicine Position Stand: physical activity and bone health. Med Sci Sports Exerc 2004;36:1985-96 «PMID: 15514517»PubMed
  58. Giangregorio LM, Papaioannou A, Macintyre NJ ym. Too Fit To Fracture: exercise recommendations for individuals with osteoporosis or osteoporotic vertebral fracture. Osteoporos Int 2014;25:821-35 «PMID: 24281053»PubMed
  59. Khan K, McKay H, Kannus P ym. Physical activity and bone health. Champaign, IL, Human Kinetics 2001;181-98
  60. Parkkari J, Kannus P, Palvanen M ym. Majority of hip fractures occur as a result of a fall and impact on the greater trochanter of the femur: a prospective controlled hip fracture study with 206 consecutive patients. Calcif Tissue Int 1999;65:183-7 «PMID: 10441647»PubMed
  61. Carter ND, Kannus P, Khan KM. Exercise in the prevention of falls in older people: a systematic literature review examining the rationale and the evidence. Sports Med 2001;31:427-38 «PMID: 11394562»PubMed
  62. Owen RA, Melton LJ 3rd, Ilstrup DM ym. Colles' fracture and subsequent hip fracture risk. Clin Orthop Relat Res 1982;71:37-43 «PMID: 7140084»PubMed
  63. Melton LJ 3rd, Atkinson EJ, Cooper C ym. Vertebral fractures predict subsequent fractures. Osteoporos Int 1999;10:214-21 «PMID: 10525713»PubMed
  64. Klotzbuecher CM, Ross PD, Landsman PB ym. Patients with prior fractures have an increased risk of future fractures: a summary of the literature and statistical synthesis. J Bone Miner Res 2000;15:721-39 «PMID: 10780864»PubMed
  65. Ismail AA, Cockerill W, Cooper C ym. Prevalent vertebral deformity predicts incident hip though not distal forearm fracture: results from the European Prospective Osteoporosis Study. Osteoporos Int 2001;12:85-90 «PMID: 11303719»PubMed
  66. Johnell O, Oden A, Caulin F ym. Acute and long-term increase in fracture risk after hospitalization for vertebral fracture. Osteoporos Int 2001;12:207-14 «PMID: 11315239»PubMed
  67. Lindsay R, Silverman SL, Cooper C ym. Risk of new vertebral fracture in the year following a fracture. JAMA 2001;285:320-3 «PMID: 11176842»PubMed
  68. Ettinger B, Black DM, Mitlak BH ym. Reduction of vertebral fracture risk in postmenopausal women with osteoporosis treated with raloxifene: results from a 3-year randomized clinical trial. Multiple Outcomes of Raloxifene Evaluation (MORE) Investigators. JAMA 1999;282:637-45 «PMID: 10517716»PubMed
  69. Kanis JA, Borgstrom F, De Laet C ym. Assessment of fracture risk. Osteoporos Int 2005;16:581-9 «PMID: 15616758»PubMed
  70. Black DM, Cummings SR, Karpf DB ym. Randomised trial of effect of alendronate on risk of fracture in women with existing vertebral fractures. Fracture Intervention Trial Research Group. Lancet 1996;348:1535-41 «PMID: 8950879»PubMed
  71. McClung MR, Geusens P, Miller PD ym. Effect of risedronate on the risk of hip fracture in elderly women. Hip Intervention Program Study Group. N Engl J Med 2001;344:333-40 «PMID: 11172164»PubMed
  72. Lindsay R, Cosman F, Lobo RA ym. Addition of alendronate to ongoing hormone replacement therapy in the treatment of osteoporosis: a randomized, controlled clinical trial. J Clin Endocrinol Metab 1999;84:3076-81 «PMID: 10487668»PubMed
  73. Black DM, Greenspan SL, Ensrud KE ym. The effects of parathyroid hormone and alendronate alone or in combination in postmenopausal osteoporosis. N Engl J Med 2003;349:1207-15 «PMID: 14500804»PubMed
  74. Black DM, Bilezikian JP, Ensrud KE ym. One year of alendronate after one year of parathyroid hormone (1-84) for osteoporosis. N Engl J Med 2005;353:555-65 «PMID: 16093464»PubMed
  75. Herzog W, Minne H, Deter C ym. Outcome of bone mineral density in anorexia nervosa patients 11.7 years after first admission. J Bone Miner Res 1993;8:597-605 «PMID: 8511987»PubMed
  76. Lucas AR, Melton LJ 3rd, Crowson CS ym. Long-term fracture risk among women with anorexia nervosa: a population-based cohort study. Mayo Clin Proc 1999;74:972-7 «PMID: 10918862»PubMed
  77. Bakalov VK, Chen ML, Baron J ym. Bone mineral density and fractures in Turner syndrome. Am J Med 2003;115:259-64 «PMID: 12967689»PubMed
  78. Martino S, Cauley JA, Barrett-Connor E ym. Continuing outcomes relevant to Evista: breast cancer incidence in postmenopausal osteoporotic women in a randomized trial of raloxifene. J Natl Cancer Inst 2004;96:1751-61 «PMID: 15572757»PubMed
  79. Van Staa TP, Leufkens HG, Abenhaim L ym. Use of oral corticosteroids and risk of fractures. J Bone Miner Res 2000;15:993-1000 «PMID: 10841167»PubMed
  80. Kanis JA, Johansson H, Oden A ym. A meta-analysis of prior corticosteroid use and fracture risk. J Bone Miner Res 2004;19:893-9 «PMID: 15125788»PubMed
  81. Weinstein RS. Clinical practice. Glucocorticoid-induced bone disease. N Engl J Med 2011;365:62-70 «PMID: 21732837»PubMed
  82. De Vries F, Bracke M, Leufkens HG ym. Fracture risk with intermittent high-dose oral glucocorticoid therapy. Arthritis Rheum 2007;56:208-14 «PMID: 17195223»PubMed
  83. van Staa TP, Leufkens HG, Cooper C. Use of inhaled corticosteroids and risk of fractures. J Bone Miner Res 2001;16:581-8 «PMID: 11277277»PubMed
  84. Vande Berg BC, Malghem J, Lecouvet FE ym. Fat conversion of femoral marrow in glucocorticoid-treated patients: a cross-sectional and longitudinal study with magnetic resonance imaging. Arthritis Rheum 1999;42:1405-11 «PMID: 10403268»PubMed
  85. Swanson C, Lorentzon M, Conaway HH ym. Glucocorticoid regulation of osteoclast differentiation and expression of receptor activator of nuclear factor-kappaB (NF-kappaB) ligand, osteoprotegerin, and receptor activator of NF-kappaB in mouse calvarial bones. Endocrinology 2006;147:3613-22 «PMID: 16614077»PubMed
  86. Van Staa TP, Laan RF, Barton IP ym. Bone density threshold and other predictors of vertebral fracture in patients receiving oral glucocorticoid therapy. Arthritis Rheum 2003;48:3224-9 «PMID: 14613287»PubMed
  87. Kanis JA, Oden A, Johansson H ym. FRAX and its applications to clinical practice. Bone 2009;44:734-43 «PMID: 19195497»PubMed
  88. van Staa TP, Leufkens HG, Abenhaim L ym. Oral corticosteroids and fracture risk: relationship to daily and cumulative doses. Rheumatology (Oxford) 2000;39:1383-9 «PMID: 11136882»PubMed
  89. Lekamwasam S, Adachi JD, Agnusdei D ym. A framework for the development of guidelines for the management of glucocorticoid-induced osteoporosis. Osteoporos Int 2012;23:2257-76 «PMID: 22434203»PubMed
  90. Grossman JM, Gordon R, Ranganath VK ym. American College of Rheumatology 2010 recommendations for the prevention and treatment of glucocorticoid-induced osteoporosis. Arthritis Care Res (Hoboken) 2010;62:1515-26 «PMID: 20662044»PubMed
  91. Saag KG, Zanchetta JR, Devogelaer JP ym. Effects of teriparatide versus alendronate for treating glucocorticoid-induced osteoporosis: thirty-six-month results of a randomized, double-blind, controlled trial. Arthritis Rheum 2009;60:3346-55 «PMID: 19877063»PubMed
  92. Hansen KE, Wilson HA, Zapalowski C ym. Uncertainties in the prevention and treatment of glucocorticoid-induced osteoporosis. J Bone Miner Res 2011;26:1989-96 «PMID: 21721042»PubMed
  93. Goulding A, Jones IE, Williams SM ym. First fracture is associated with increased risk of new fractures during growth. J Pediatr 2005;146:286-8 «PMID: 15689927»PubMed
  94. Valta H, Mäkitie O. [New diagnostic criteria for pediatric osteoporosis--spinal compression fractures are an underdiagnosed problem]. Duodecim 2011;127:921-9 «PMID: 21648165»PubMed
  95. Andersson S, Välimäki M. [Male osteoporosis]. Duodecim 2009;125:1109-16 «PMID: 19585908»PubMed
  96. Bouza C, López T, Magro A ym. Efficacy and safety of balloon kyphoplasty in the treatment of vertebral compression fractures: a systematic review. Eur Spine J 2006;15:1050-67 «PMID: 16429288»PubMed
  97. Diamond TH, Champion B, Clark WA. Management of acute osteoporotic vertebral fractures: a nonrandomized trial comparing percutaneous vertebroplasty with conservative therapy. Am J Med 2003;114:257-65 «PMID: 12681451»PubMed
  98. Kasperk C, Hillmeier J, Nöldge G ym. Treatment of painful vertebral fractures by kyphoplasty in patients with primary osteoporosis: a prospective nonrandomized controlled study. J Bone Miner Res 2005;20:604-12 «PMID: 15765179»PubMed
  99. Majd ME, Farley S, Holt RT. Preliminary outcomes and efficacy of the first 360 consecutive kyphoplasties for the treatment of painful osteoporotic vertebral compression fractures. Spine J 2005;5:244-55 «PMID: 15863078»PubMed
  100. McKiernan F, Faciszewski T, Jensen R. Does vertebral height restoration achieved at vertebroplasty matter? J Vasc Interv Radiol 2005;16:973-9 «PMID: 16002505»PubMed
  101. Syed MI, Patel NA, Jan S ym. New symptomatic vertebral compression fractures within a year following vertebroplasty in osteoporotic women. AJNR Am J Neuroradiol 2005;26:1601-4 «PMID: 15956537»PubMed
  102. Legroux-Gérot I, Lormeau C, Boutry N ym. Long-term follow-up of vertebral osteoporotic fractures treated by percutaneous vertebroplasty. Clin Rheumatol 2004;23:310-7 «PMID: 15293091»PubMed
  103. Sinaki M. Musculoskeletal rehabilitation. Kirjassa: Riggs BL, Melton III LJ (toim.) Osteoporosis: etiology, diagnosis and management. Philadelphia, New York: Lippincott-Raven Publishers, 1995
  104. Little EA, Eccles MP. A systematic review of the effectiveness of interventions to improve post-fracture investigation and management of patients at risk of osteoporosis. Implement Sci 2010;5:80 «PMID: 20969769»PubMed
  105. Laliberté MC, Perreault S, Jouini G, Shea BJ, Lalonde L. Effectiveness of interventions to improve the detection and treatment of osteoporosis in primary care settings: a systematic review and meta-analysis. Osteoporosis International 2011:22;2743-68
  106. Morrish DW, Beaupre LA, Bell NR ym. Facilitated bone mineral density testing versus hospital-based case management to improve osteoporosis treatment for hip fracture patients: additional results from a randomized trial. Arthritis Rheum 2009;61:209-15 «PMID: 19177538»PubMed
  107. Kröger H. Osteoporoosin diagnostiikka. Suom Lääkäril 1999;54:2517-21
  108. Valtion Ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon 2005, 56 s. ISBN 951-37-4501-5
  109. Nikander R, Lepola V, Karinkanta S, Sievänen H. Muutama tunti reipasta liikuntaa viikossa - lonkkamurtumat vähenevät kolmanneksella? Katsausartikkeli. Suom Lääkäril 2008;63(22),2033-40
  110. Kanis JA, Glüer CC. An update on the diagnosis and assessment of osteoporosis with densitometry. Committee of Scientific Advisors, International Osteoporosis Foundation. Osteoporos Int 2000;11:192-202 «PMID: 10824234»PubMed
  111. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Terveyttä Ruoasta – Suomalaiset Ravitsemussuositukset. Saatavilla Internetissä: 2014 http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/images/vrn/2014/ravitsemussuositukset_2014_fi_web.pdf «http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/images/vrn/2014/ravitsemussuositukset_2014_fi_web.pdf»11
  112. Anderson GL, Limacher M, Assaf AR ym. Effects of conjugated equine estrogen in postmenopausal women with hysterectomy: the Women's Health Initiative randomized controlled trial. JAMA 2004;291:1701-12 «PMID: 15082697»PubMed
  113. Avenell A, Gillespie WJ, Gillespie LD ym. Vitamin D and vitamin D analogues for preventing fractures associated with involutional and post-menopausal osteoporosis. Cochrane Database Syst Rev 2009;(2):CD000227 «PMID: 19370554»PubMed
  114. Banks E, Beral V, Reeves G ym. Fracture incidence in relation to the pattern of use of hormone therapy in postmenopausal women. JAMA 2004;291:2212-20 «PMID: 15138243»PubMed
  115. Bischoff-Ferrari HA, Willett WC, Orav EJ ym. A pooled analysis of vitamin D dose requirements for fracture prevention. N Engl J Med 2012;367:40-9 «PMID: 22762317»PubMed
  116. Black DM, Cummings SR, Genant HK ym. Axial and appendicular bone density predict fractures in older women. J Bone Miner Res 1992;7:633-8 «PMID: 1414481»PubMed
  117. Black DM, Delmas PD, Eastell R ym. Once-yearly zoledronic acid for treatment of postmenopausal osteoporosis. N Engl J Med 2007;356:1809-22 «PMID: 17476007»PubMed
  118. Bolland MJ, Grey AB, Gamble GD ym. Effect of osteoporosis treatment on mortality: a meta-analysis. J Clin Endocrinol Metab 2010;95:1174-81 «PMID: 20080842»PubMed
  119. Brown JP, Prince RL, Deal C ym. Comparison of the effect of denosumab and alendronate on BMD and biochemical markers of bone turnover in postmenopausal women with low bone mass: a randomized, blinded, phase 3 trial. J Bone Miner Res 2009;24:153-61 «PMID: 18767928»PubMed
  120. Cameron ID, Gillespie LD, Robertson MC ym. Interventions for preventing falls in older people in care facilities and hospitals. Cochrane Database Syst Rev 2012;12:CD005465 «PMID: 23235623»PubMed
  121. Carpinteri R, Porcelli T, Mejia C ym. Glucocorticoid-induced osteoporosis and parathyroid hormone. J Endocrinol Invest 2010;33:16-21 «PMID: 20938221»PubMed
  122. Cauley JA, Robbins J, Chen Z ym. Effects of estrogen plus progestin on risk of fracture and bone mineral density: the Women's Health Initiative randomized trial. JAMA 2003;290:1729-38 «PMID: 14519707»PubMed
  123. Chesnut III CH, Skag A, Christiansen C ym. Effects of oral ibandronate administered daily or intermittently on fracture risk in postmenopausal osteoporosis. J Bone Miner Res 2004;19:1241-9
  124. Chung M, Balk EM, Brendel M ym. Vitamin D and calcium: a systematic review of health outcomes. Evid Rep Technol Assess (Full Rep) 2009:1-420 «PMID: 20629479»PubMed
  125. Cranney A, Horsley T, O'Donnell S ym. Effectiveness and safety of vitamin D in relation to bone health. Evid Rep Technol Assess (Full Rep) 2007:1-235 «PMID: 18088161»PubMed
  126. Cranney A, Waldegger L, Zytaruk N ym. Risedronate for the prevention and treatment of postmenopausal osteoporosis. Cochrane Database Syst Rev 2003;(4):CD004523 «PMID: 14584020»PubMed
  127. Cummings SR, Black DM, Nevitt MC ym. Appendicular bone density and age predict hip fracture in women. The Study of Osteoporotic Fractures Research Group. JAMA 1990;263:665-8 «PMID: 2404146»PubMed
  128. Cummings SR, Ettinger B, Delmas PD ym. The effects of tibolone in older postmenopausal women. N Engl J Med 2008;359:697-708 «PMID: 18703472»PubMed
  129. Cummings SR, San Martin J, McClung MR ym. Denosumab for prevention of fractures in postmenopausal women with osteoporosis. N Engl J Med 2009;361:756-65 «PMID: 19671655»PubMed
  130. Delmas PD, Adami S, Strugala C ym. Intravenous ibandronate injections in postmenopausal women with osteoporosis: one-year results from the dosing intravenous administration study. Arthritis Rheum 2006;54:1838-46 «PMID: 16729277»PubMed
  131. DIPART (Vitamin D Individual Patient Analysis of Randomized Trials) Group. Patient level pooled analysis of 68 500 patients from seven major vitamin D fracture trials in US and Europe. BMJ 2010;340:b5463 «PMID: 20068257»PubMed
  132. Gillespie LD, Robertson MC, Gillespie WJ ym. Interventions for preventing falls in older people living in the community. Cochrane Database Syst Rev 2012;9:CD007146 «PMID: 22972103»PubMed
  133. Gillespie WJ, Gillespie LD, Parker MJ. Hip protectors for preventing hip fractures in older people. Cochrane Database Syst Rev 2010;(10):CD001255 «PMID: 20927724»PubMed
  134. Honkanen RJ, Honkanen K, Kröger H ym. Risk factors for perimenopausal distal forearm fracture. Osteoporos Int 2000;11:265-70 «PMID: 10824244»PubMed
  135. Hui SL, Slemenda CW, Johnston CC Jr. Age and bone mass as predictors of fracture in a prospective study. J Clin Invest 1988;81:1804-9 «PMID: 3384952»PubMed
  136. Kalyani RR, Stein B, Valiyil R ym. Vitamin D treatment for the prevention of falls in older adults: systematic review and meta-analysis. J Am Geriatr Soc 2010;58:1299-310
  137. Kanis JA, Johnell O, Oden A ym. Ten year probabilities of osteoporotic fractures according to BMD and diagnostic thresholds. Osteoporos Int 2001;12:989-95 «PMID: 11846333»PubMed
  138. Kanis JA, Stevenson M, McCloskey EV ym. Glucocorticoid-induced osteoporosis: a systematic review and cost-utility analysis. Health Technol Assess 2007;11:iii-iv, ix-xi, 1-231 «PMID: 17311734»PubMed
  139. Kendler DL, Roux C, Benhamou CL ym. Effects of denosumab on bone mineral density and bone turnover in postmenopausal women transitioning from alendronate therapy. J Bone Miner Res 2010;25:72-81 «PMID: 19594293»PubMed
  140. Kröger H, Huopio J, Honkanen R ym. Prediction of fracture risk using axial bone mineral density in a perimenopausal population: a prospective study. J Bone Miner Res 1995;10:302-6 «PMID: 7754811»PubMed
  141. Lamberg-Allardt C, Brustad M, Meyer HE ym. Vitamin D - a systematic literature review for the 5th edition of the Nordic Nutrition Recommendations. Food Nutr Res 2013;57: «PMID: 24106457»PubMed
  142. Lane NE, Sanchez S, Modin GW ym. Parathyroid hormone treatment can reverse corticosteroid-induced osteoporosis. Results of a randomized controlled clinical trial. J Clin Invest 1998;102:1627-33 «PMID: 9788977»PubMed
  143. Lyles KW, Colón-Emeric CS, Magaziner JS ym. Zoledronic acid and clinical fractures and mortality after hip fracture. N Engl J Med 2007;357:1799-809 «PMID: 17878149»PubMed
  144. Majumdar SR, Beaupre LA, Harley CH ym. Use of a case manager to improve osteoporosis treatment after hip fracture: results of a randomized controlled trial. Arch Intern Med 2007;167:2110-5 «PMID: 17954806»PubMed
  145. Marshall D, Johnell O, Wedel H. Meta-analysis of how well measures of bone mineral density predict occurrence of osteoporotic fractures. BMJ 1996;312:1254-9 «PMID: 8634613»PubMed
  146. Meunier PJ, Roux C, Seeman E ym. The effects of strontium ranelate on the risk of vertebral fracture in women with postmenopausal osteoporosis. N Engl J Med 2004;350:459-68 «PMID: 14749454»PubMed
  147. Michael YL, Whitlock EP, Lin JS ym. Primary care-relevant interventions to prevent falling in older adults: a systematic evidence review for the U.S. Preventive Services Task Force. Ann Intern Med 2010;153:815-25 «PMID: 21173416»PubMed
  148. Mosekilde L, Beck-Nielsen H, Sørensen OH ym. Hormonal replacement therapy reduces forearm fracture incidence in recent postmenopausal women - results of the Danish Osteoporosis Prevention Study. Maturitas 2000;36:181-93 «PMID: 11063900»PubMed
  149. Murad MH, Elamin KB, Abu Elnour NO ym. Clinical review: The effect of vitamin D on falls: a systematic review and meta-analysis. J Clin Endocrinol Metab 2011;96:2997-3006 «PMID: 21795448»PubMed
  150. Mølgaard C, Larnkjaer A, Cashman KD ym. Does vitamin D supplementation of healthy Danish Caucasian girls affect bone turnover and bone mineralization? Bone 2010;46:432-9
  151. Papapoulos S, Chapurlat R, Libanati C ym. Five years of denosumab exposure in women with postmenopausal osteoporosis: results from the first two years of the FREEDOM extension. J Bone Miner Res 2012;27:694-701 «PMID: 22113951»PubMed
  152. Randell KM, Honkanen RJ, Kröger H ym. Does hormone-replacement therapy prevent fractures in early postmenopausal women? J Bone Miner Res 2002;17:528-33 «PMID: 11874244»PubMed
  153. Reginster JY, Adami S, Lakatos P ym. Efficacy and tolerability of once-monthly oral ibandronate in postmenopausal osteoporosis: 2 year results from the MOBILE study. Ann Rheum Dis 2006;65:654-61 «PMID: 16339289»PubMed
  154. Reginster JY, Felsenberg D, Boonen S ym. Effects of long-term strontium ranelate treatment on the risk of nonvertebral and vertebral fractures in postmenopausal osteoporosis: Results of a five-year, randomized, placebo-controlled trial. Arthritis Rheum 2008;58:1687-95 «PMID: 18512789»PubMed
  155. Reginster JY, Seeman E, De Vernejoul MC ym. Strontium ranelate reduces the risk of nonvertebral fractures in postmenopausal women with osteoporosis: Treatment of Peripheral Osteoporosis (TROPOS) study. J Clin Endocrinol Metab 2005;90:2816-22 «PMID: 15728210»PubMed
  156. Reid DM, Devogelaer JP, Saag K ym. Zoledronic acid and risedronate in the prevention and treatment of glucocorticoid-induced osteoporosis (HORIZON): a multicentre, double-blind, double-dummy, randomised controlled trial. Lancet 2009;373:1253-63 «PMID: 19362675»PubMed
  157. Sambrook PN, Roux C, Devogelaer JP ym. Bisphosphonates and glucocorticoid osteoporosis in men: results of a randomized controlled trial comparing zoledronic acid with risedronate. Bone 2012;50:289-95 «PMID: 22061864»PubMed
  158. Sanders KM, Stuart AL, Williamson EJ ym. Annual high-dose oral vitamin D and falls and fractures in older women: a randomized controlled trial. JAMA 2010;303:1815-22 «PMID: 20460620»PubMed
  159. Schousboe JT, Fink HA, Taylor BC ym. Association between self-reported prior wrist fractures and risk of subsequent hip and radiographic vertebral fractures in older women: a prospective study. J Bone Miner Res 2005;20:100-6 «PMID: 15619675»PubMed
  160. Schuit SC, van der Klift M, Weel AE ym. Fracture incidence and association with bone mineral density in elderly men and women: the Rotterdam Study. Bone 2004;34:195-202 «PMID: 14751578»PubMed
  161. Sebba AI, Emkey RD, Kohles JD ym. Ibandronate dose response is associated with increases in bone mineral density and reductions in clinical fractures: results of a meta-analysis. Bone 2009;44:423-7 «PMID: 19049913»PubMed
  162. Seeman E, Crans GG, Diez-Perez A ym. Anti-vertebral fracture efficacy of raloxifene: a meta-analysis. Osteoporos Int 2006;17:313-6 «PMID: 16217588»PubMed
  163. Shea B, Wells G, Cranney A ym. Meta-analyses of therapies for postmenopausal osteoporosis. VII. Meta-analysis of calcium supplementation for the prevention of postmenopausal osteoporosis. Endocr Rev 2002;23:552-9 «PMID: 12202470»PubMed
  164. Smith MR, Egerdie B, Hernández Toriz N ym. Denosumab in men receiving androgen-deprivation therapy for prostate cancer. N Engl J Med 2009;361:745-55 «PMID: 19671656»PubMed
  165. Stone KL, Seeley DG, Lui LY ym. BMD at multiple sites and risk of fracture of multiple types: long-term results from the Study of Osteoporotic Fractures. J Bone Miner Res 2003;18:1947-54 «PMID: 14606506»PubMed
  166. Trivedi DP, Doll R, Khaw KT. Effect of four monthly oral vitamin D3 (cholecalciferol) supplementation on fractures and mortality in men and women living in the community: randomised double blind controlled trial. BMJ 2003;326:469 «PMID: 12609940»PubMed
  167. Tuppurainen M, Kröger H, Saarikoski S ym. The effect of gynecological risk factors on lumbar and femoral bone mineral density in peri- and postmenopausal women. Maturitas 1995;21:137-45 «PMID: 7752951»PubMed
  168. Uusi-Rasi K, Kärkkäinen MU, Lamberg-Allardt CJ. Calcium intake in health maintenance - a systematic review. Food Nutr Res 2013;57: «PMID: 23687486»PubMed
  169. Wallace I, Callachand F, Elliott J ym. An evaluation of an enhanced fracture liaison service as the optimal model for secondary prevention of osteoporosis. JRSM Short Rep 2011;2:8 «PMID: 21369526»PubMed
  170. Waugh EJ, Lam MA, Hawker GA ym. Risk factors for low bone mass in healthy 40-60 year old women: a systematic review of the literature. Osteoporos Int 2009;20:1-21 «PMID: 18523710»PubMed
  171. Wells GA, Cranney A, Peterson J ym. Alendronate for the primary and secondary prevention of osteoporotic fractures in postmenopausal women. Cochrane Database Syst Rev 2008;(1):CD001155 «PMID: 18253985»PubMed
  172. Vestergaard P, Mosekilde L, Langdahl B. Fracture prevention in postmenopausal women. Clin Evid (Online) 2011;2011: «PMID: 21542947»PubMed
  173. Viljakainen HT, Natri AM, Kärkkäinen M ym. A positive dose-response effect of vitamin D supplementation on site-specific bone mineral augmentation in adolescent girls: a double-blinded randomized placebo-controlled 1-year intervention. J Bone Miner Res 2006;21:836-44 «PMID: 16753014»PubMed
  174. Winzenberg TM, Powell S, Shaw KA ym. Vitamin D supplementation for improving bone mineral density in children. Cochrane Database Syst Rev 2010;(10):CD006944 «PMID: 20927753»PubMed
  175. Winzenberg TM, Shaw K, Fryer J ym. Calcium supplementation for improving bone mineral density in children. Cochrane Database Syst Rev 2006;(2):CD005119 «PMID: 16625624»PubMed