Takaisin Tulosta

Liikuntavammojen hoito ja ehkäisy

Lääkärin käsikirja
19.3.2025 • Viimeisin muutos 19.3.2025
Jari Parkkari, Pekka Kannus ja Urho Kujala

Keskeistä

  • Paranemisen perusta on nopea ja tehokas ensihoito. Artikkelissa kuvataan uusi kansainvälinen akuutti ja akuutin vaiheen jälkeinen hoitoprotokolla.
  • Liikuntavammojen ehkäisy on mahdollista ja lääkäreillä voi olla tässä merkittävä rooli.

Liikuntavammojen epidemiologiaa

  • Liikuntatapaturmat ovat suurin vammoja aiheuttava tapaturmaluokka. Vuonna 2017 Suomessa tapahtui 420 000 liikuntavammaa. Näistä 121 000 vaati lääkärin hoitoa.
  • Yli neljännes kaikista liikuntavammoista kohdistuu polveen ja nilkkaan. Myös selkävammat ovat yleisiä sekä miehillä että naisilla. Liikuntavammojen anatominen sijainti: ks. kuva «»1.
  • Yleisin pitkäaikaishaitta on nivelvammaa seuraava nivelrikko.
    • Polven eturistisidevamman jälkeen polven nivelrikkoriski nousee moninkertaiseksi terveeseen raajaan verrattuna.
  • Harraste- ja hyötyliikunta ovat turvallisia liikuntamuotoja: vaara loukkaantua on keskimäärin 0.7 vammaa / 1 000 liikuntatuntia.
  • Kunto- ja kilpaurheilumuodoissa keskimääräinen vammautumisriski on 3.1 vammaa / 1 000 liikuntatuntia.
    • Eri kunto- ja kilpaurheilumuotojen vammariskeissä on huomattavia eroja.
  • Miesten vammautumisriski liikunnan aikana on keskimäärin hieman naisia korkeampi, mutta vakavia polvivammoja on naisilla miehiä enemmän.
  • Liikuntavammojen riski on suurimmillaan 15–34-vuotiailla. Myöhemmin vammariski pienenee, mutta toisaalta liikunnan aikainen sydäntapahtumien riski lisääntyy ikääntyessä.
  • Kilpailu- ja kontaktitilanteisiin liittyy huomattavasti kohonnut vammariski tavanomaiseen liikuntaharjoitteluun verrattuna.

Eri liikuntamuotojen vammariskit ja tyyppivammat

  • Eri liikuntalajeille ominaisia vammoja on kuvattu taulukossa «Eri liikuntalajien tavallisimmat vammat.»1.
  • Turvallisimpia liikuntamuotoja aloittelijoille ovat kävely, sauvakävely, uinti, kuntosaliharjoittelu, aerobic, luistelu, murtomaahiihto, soutu, tanssi, golf ja pyöräily.
  • Valtaosa liikuntavammoista on pehmytkudosten venähdyksiä, revähdyksiä, ruhjeita tai kipeytymiä.
    • Vammat syntyvät useimmiten äkillisen trauman seurauksena.
    • Myös rasitusvammat ovat hyvin yleisiä: 35 % naisten ja 22 % miesten kaikista vammoista.
Taulukko 1. Eri liikuntalajien tavallisimmat vammat.
LajiTavallisimmat vammat
Aerobic
  1. Alaraajojen rasitusvammat
  2. Nilkan nyrjähdys
Amerikkalainen jalkapallo
  1. Nilkan ja polven vääntövammat
  2. Olkapää- ja sormivammat
  3. Ruhjevammat
Golf
  1. Kyynär- ja olkapään rasitusvammat
  2. Selän rasituskivut
Hölkkä ja juoksu
  1. Jalkaterän, säären ja polven rasitusvammat
  2. Akillesjänteen rasitusvammat
Jalkapallo
  1. Nilkan ja polven vääntövammat
  2. Ruhjevammat
Judo
  1. Olkapään ja polven vääntövammat
  2. Nivelten sijoiltaanmenot
  3. Ruhjevammat
Jääkiekko
  1. Ruhjeet ja haavat
  2. Päävammat
  3. Polven vääntövammat
Karate
  1. Polven vääntövammat
  2. Ruhjeet
Kuntosali
  1. Olkapää- ja selkävammat
  2. Rasitusvammat
Koripallo
  1. Nilkan, polven ja sormien vääntövammat
Käsipallo
  1. Nilkan ja polven vääntövammat
  2. Olkapään rasitusvammat
Kävely
  1. Nilkan vääntövammat
  2. Säären ja jalkaterän rasitusvammat
Laskettelu
  1. Polven ja peukalon vääntövammat, päävammat
Lumilautailu
  1. Yläraajan vääntövammat ja murtumat, päävammat
Lentopallo
  1. Nilkan ja polven vääntö- ja rasitusvammat
  2. Olkapään rasitusvammat, sormivammat
Luistelu
  1. Alaraajojen rasitusvammat
  2. Selän rasitusvammat
Moottoriurheilu
  1. Murtumat
Murtomaahiihto
  1. Selän rasitusvammat
  2. Peukalon tyven vammat
  3. Polven vääntövammat
Nyrkkeily
  1. Ruhjeet
  2. Haavat
Paini
  1. Selän ja olkapään vammat
Pesäpallo
  1. Olkapään ja kyynärpään rasitusvammat
  2. Nilkan vääntövammat
Pyöräily
  1. Selän ja polven rasitusvammat
Ratsastus
  1. Selän rasituskivut
  2. Murtumat
Rullaluistelu
  1. Rannemurtumat
Salibandy
  1. Nilkan ja polven vääntövammat
  2. Törmäysten aiheuttamat ruhjevammat
Sauvakävely
  1. Nilkan vääntövammat
  2. Säären ja jalkaterän rasitusvammat
Soutu / melonta
  1. Selän ja olkapään rasitusvammat
Suunnistus
  1. Nilkan vääntövammat
  2. Ihon ja silmän naarmut
Sulkapallo
  1. Nilkka- ja akillesjännevammat
  2. Olka- ja kyynärpään rasitusvammat
Squash
  1. Nilkan ja polven vääntövammat
  2. Olka- ja kyynärpään rasitusvammat
  3. Pallon ja mailan aiheuttamat ruhjevammat
Tennis
  1. Kyynär- ja olkapään sekä selän rasitusvammat
  2. Nilkan vääntövammat, pohjerevähdykset
Uinti
  1. Olkapään rasitusvammat
  2. Polven rasitusvammat

Polvi- ja nilkkavammojen mekanismit

  • Polven nivelsidevammat tapahtuvat useimmiten äkillisen jarrutuksen tai suunnan muutoksen yhteydessä.
    • Vammautumishetkellä paino on yleensä yhden jalan varassa polven samanaikaisesti koukistuessa ja painuessa sisäänpäin (dynaaminen valgus). Tästä voi seurata polven pettäminen ja siitä syntyvä äkillinen vetävä ja leikkaava voima polven nivelsiteisiin.
  • Polven asennon hallintaa heikentävät mm. pihtipolvisuus, asentotunnon heikkous, riittämätön lihasvoima, suoritustekniikkavirheet sekä alaraajojen lihastasapainon, koordinaation ja liikkuvuuden puutteet.
  • Nilkan nyrjähdysvammoista tyypillisin on inversiovamma: nilkka pyörähtää jalan ulkosyrjän kautta ympäri.
  • Nilkkavamman riskiä lisäävät nivelsiteiden löysyys, aikaisemmat nyrjähdykset sekä juoksutekniikan ja nilkan asennon hallinnan puutteet.
    • Nilkan asennon hallinnassa oleellista on tarkka asentotunto, jalkaterän asentoon vaikuttavien lihasten hyvä voima ja niiden oikea-aikainen aktivoituminen sekä hyvä juoksu- ja hyppytekniikka.
  • Polven ja nilkan asentoon vaikuttavat myös muiden kehon osien, kuten ylä- ja keskivartalon ja lonkan asennot ja niiden hallinta.

Pehmytkudosvammojen paraneminen

  • Pehmytkudosvammojen, kuten nivelside-, jänne- ja lihasvammojen, paranemisvaiheet:
    • hemostaasivaihe (tunteja vammasta): vamma-alueen verisuonet supistuvat ja hyytymisjärjestelmä aktivoituu
    • tulehdusvaihe (0–7 vrk vammasta): vamma-alueen verenkierto ja verisuonten läpäisevyys lisääntyvät ja vamma-alueelle ohjautuu tulehdussolukkoa; pehmytkudos on kipeä ja se turpoaa, punoittaa ja kuumottaa
    • korjaus- ja uudistumis- eli proliferaatiovaihe (1–3 viikkoa vammasta): vammakohtaan muodostuu uutta löyhää arpikudosta
    • kypsymis- ja uudelleenmuokkautumisvaihe (> 3 viikkoa vammasta): kudoksen proteoglykaani- ja vesipitoisuus alkavat pienentyä ja kestävämpi tyypin I kollageeni alkaa korvata löyhempää kudosta, jossa tyypin III kollageeni on yliedustettuna.
  • Vammautuneet nivelsiteet ja jänteet alkavat kestää normaalia rasitusta n. 6–8 viikon kuluttua vammasta.
    • Pehmytkudosten täydellinen kypsyminen kestää kuitenkin 6–12 kk. Esim. leikattu eturistiside on vielä varsin heikko 2–3 kk:n kuluttua leikkauksesta ja kevyeen juoksuharjoitteluun päästään yleensä vasta n. 3 kk:n kohdalla.

Hoitoprosessi

  • Neljän K:n hoito eli Kompressio – Koho – Kylmä – Koti on ollut pitkään käytössä. Uuden suosituksen mukaan akuutin vamman hoito (PEACE) on tehokkainta yhdistää subakuuttiin kudosten paranemisprosessiin (LOVE).
  • Aikaisemmin suositellun kylmähoidon tehosta ei ole vakuuttavaa tutkimusnäyttöä, joskin se voi alkuvaiheessa lievittää kipua. Viilennyshoidossa jääpussia tai kylmäpakkauksia pidetään vamman kohdalla 15–20 min kerrallaan, tarvittaessa 1–2 t:n välein.
    • Kylmähoitoa ei kannata jatkaa muutamaa tuntia kauempaa, koska pitkään jatkuva kylmähoito saattaa hidastuttaa paranemisprosessia.
    • Ihon paleltumavammaa tulee varoa.
  • Tavallisimpien liikuntavammojen keskimääräinen toipumisaikataulu: ks. taulukko «Tavallisimpien liikuntavammojen keskimääräinen toipumisaika»2.

Akuutti hoitoprotokolla PEACE

  • P (Protect) – Suojele. Vältä varausta tai rajoita liikettä ensimmäisten päivien (1–3) aikana vamman jälkeen vähentääksesi verenvuotoa ja välttääksesi lisävaurioiden muodostumista vamma-alueelle.
  • E (Elevate) – Pidä koholla. Nosta mahdollisuuksien mukaan vammautunut raaja tai muu kehonosa sydämen yläpuolelle auttaaksesi kudosnesteen poistumista vamma-alueelta.
  • A (Avoid anti-inflammatory modalities) – Pyri välttämään tulehdusprosessia estävien tekijöiden käyttöä ensihoidossa.
    • Tulehdusprosessiin vaikuttavat lääkitykset, kuten tulehduskipulääkkeet, voivat haitata kudosten paranemisprosessia estäen tulehdusreaktion hyödyllisiä vaikutuksia kudosten toipumisessa. Esim. luunmurtumissa tulehduskipulääkkeiden käyttö hidastaa luutumista.
    • Näyttö kylmähoidon tehosta akuuttien kudosvaurioiden hoidossa on niukkaa ja osin ristiriitaista. Pitkittynyt kylmähoito saattaa häiritä tulehdusprosessin etenemistä ja siten hidastaa tilan korjaantumista.
  • C (Compress) – Kompressoi. Mekaaninen puristus vammautuneen kudoksen ympärillä vähentää turvotusta ja kudoksensisäistä verenvuotoa.
  • E (Educate) – Ohjeista. Kannusta potilasta aktiiviseen ja omatoimiseen kuntoutumiseen. Passiivisista hoitomuodoista on harvoin hyötyä akuutin vamman hoidossa. Vältä ylihoitoa ja rohkaise potilasta ottamaan paranemisprosessi omaan hallintaansa. Anna hänelle realistinen kuva paranemisen kestosta.

Akuutin vaiheen jälkeinen LOVE-jatkohoitoprotokolla

  • L (Load) – Kuormita. Lepo suositellaan korvaamaan optimaalisella kuormituksella.
    • Uusi suositus korostaa kuormituksen aloittamista ja normaalien toimintojen jatkamista heti, kunhan oireet sen sallivat. Optimaalisessa kuormituksessa vältetään kivun voimistumista ja vahvistetaan kudosten paranemista liikkeen avulla.
    • Normaaliharjoittelu on usein vaihdettava korvaaviin harjoitteisiin, jotta muodostuva arpi olisi mahdollisimman pieni ja kestävä.
  • O (Optimism) – Ole optimistinen. Tue myönteistä asennoitumista paranemista kohtaan pysyen samalla realistisena paranemisen aikataulusta. Katastrofointi, masentuneisuus ja liikkeen pelko yhdistyvät heikompaan lopputulokseen vammasta toipuessa.
  • V (Vascularisation) – Tue uudisverisuonituksen muodostumista.
    • Muutama päivä vamman jälkeen aloitettu aerobinen harjoittelu lisää verenkiertoa vaurioituneissa kudoksissa edistäen uudisverisuonituksen muodostumista ja näin kudosten paranemista. Aerobinen harjoittelu ja aikainen mobilisaatio parantavat toimintakykyä ja vähentävät kipulääkkeiden tarvetta.
  • E (Exercise) – Tee uusia vammoja ehkäiseviä harjoitteita. Aloita terapeuttinen harjoittelu aikaisin palauttaen liikeratoja, voimaa ja asentotuntoaistia.
    • Vältä kivun tuottamista ja käytä kivun tuntemuksen kuvausta apuna, kun edistät harjoitusohjelmaa haastavampaan suuntaan.
    • Terapeuttinen hermo-lihasjärjestelmää tukeva harjoittelu ehkäisee uusien vammojen sattumista.
    • Aktiivisen kuntoutuksen laiminlyönti johtaa arpi- ja uudiskudoksen huonoon orientaatioon ja heikkoon rasituksensietoon, mikä lisää vamman uusiutumisriskiä.
Taulukko 2. Tavallisimpien liikuntavammojen keskimääräinen toipumisaika
Akuutti vammaKeskimääräinen toipumisaika
Nilkan nyrjähdys1–3 viikkoa
Nilkan nivelsiteen repeämä4–8 viikkoa
Polven sivusiteen venähdys1–3 viikkoa
Polven sivusiteen repeämä6–8 viikkoa
Alaselän ”noidannuoli” 1–2 viikkoa
Puujalka (ruhjevamma)1–2 viikkoa
Lihasrevähdys 2–6 viikkoa
Luun murtuma1–3 kuukautta
Polven eturistisiteen repeämä6–12 kuukautta
RasitusvammaKeskimääräinen toipumisaika
Penikkatauti1–4 viikkoa
Tenniskyynärpää2–8 viikkoa
Akillesjännetulehdus1–4 kuukautta
Hyppääjän polvi2–4 kuukautta
Luun rasitusmurtuma3–6 kuukautta

Vammojen ehkäisy

  • Liikuntavammojen torjuminen
    • Kunnolla iskua vaimentavat ja liikunta-alustalle sopivat jalkineet «Shock absorbing inserts in footwear may reduce the incidence of stress fractures in military personnel.»C sekä jalkineiden vaihtelu, jotta alaraajoihin ja selkään kohdistuva kuormitus vaihtelisi
    • Puolijäykät nilkkatuet ovat tehokkaita nilkkavammojen ehkäisyssä niillä urheilijoilla, joilla on kohonnut alttius nilkan nyrjähdykselle aikaisemman nilkkavamman tai löysän nivelsiderakenteen vuoksi.
    • Lihasten, jänteiden ja nivelten säännöllinen ja ympärivuotinen asennon hallintaa, liiketaitoa ja reaktiokykyä parantava harjoittelu osana alkulämmittelyä. Harjoitusohjelmien ensisijaisena tavoitteena tulee olla liikehallinnan ja lajinomaisessa liikkumisessa tarvittavan suoritustekniikan kehittäminen ja sitä kautta akuuteille vammoille ja rasitusvammoille altistavien virheellisten kuormitusten vähentäminen. Esimerkiksi polvista joustamaton alastulo altistaa hyppääjän polvelle ja polven eturistisidevammoille.
    • Jänteen rasitusvammojen, kuten hyppääjän polven ja akillesjännevaivojen, ehkäisyssä tehokkaaksi keinoksi on osoittautunut hitaasti suurilla painoilla tehtävät lajinomaiset voimaharjoitteet, jotka lisäävät jänteiden poikkipinta-alaa ja niiden rasituksen sietoa.
    • Suunnitelmallinen ja valvottu aikaisempien vammojen hoito ja kuntoutus
    • Laadukkaiden varusteiden ja suojainten käyttö.
  • Liian aikaista intensiivisen liikunnan pariin palaamista tulee pyrkiä kaikin tavoin estämään: liikuntavammoista 30 % on vanhojen vammojen uusiutumisia.
  • Uudet harjoitteet on aloitettava rauhallisesti ja nousujohteisesti, jotta kudoksille jää aikaa sopeutua uudentyyppiseen kuormitukseen.
  • Kasvuikäisen rasitusvammoja ehkäistään parhaiten, kun murrosiän kasvupyrähdyksen vaiheessa ei lisätä yksipuolista lajiharjoittelua, vaan monipuolistetaan harjoitusohjelmaa erilaisia harjoitteita sisältäväksi. Kasvuikäisen liikunnan ei tulisi sisältää voimakkaita ja teräviä repäisyjä eikä maksimaalisia painoja.
  • Asennekasvatuskin auttaa: väärällä tavalla aggressiivinen pelityyli joukkuelajeissa pitäisi karsia jo nuorisokoulutuksessa, jotta vammat aikuisenakin vältettäisiin.
  • Yhteiskunnan toimin, esim. kevyen liikenteen väyliä rakentamalla ja suojainten käyttöä edistämällä, voidaan parantaa liikunnan turvallisuutta.
  • Kypärän käyttö pyöräillessä, rullaluistellessa, luistellessa, lasketellessa ja lumilautaillessa pienentää vakavien pään vammojen riskiä. On huomattava, että kypärä ei estä hyvin lieviä aivovammoja (aivotärähdyksiä) ja saattaa aiheuttaa vääränlaista turvallisuuden tunnetta nuorille liikkujille.
    • Myös muut iskuenergiaa tehokkaasti jakavat ja vaimentavat, pehmustetun kilpirakenteen omaavat suojaimet ehkäisevät vammoja tehokkaasti.
    • Kilpimäinen lonkkasuojain lisää liikunnan turvallisuutta ikäihmisillä.
  • Ks. myös Terve urheilija -harjoitusvideot «https://terveurheilija.fi/materiaalit/»1 sekä ilmainen Get Set – Train Smarter -mobiilisovellus, joka tarjoaa runsaasti tutkimustietoon pohjautuvia harjoitteita urheiluvammojen ehkäisyyn.

Urheilijan päävamma

  • Aivotärähdys «Lievä aivovamma»1 on suoran tai epäsuoran ulkoisen voiman aiheuttama, luonteeltaan enemmän toiminnallinen kuin rakenteellinen aivotoiminnan häiriö.
  • Jo pelkkä epäily aivotärähdyksestä edellyttää liikuntasuorituksen keskeyttämistä välittömästi, eikä urheilijan tule enää osallistua urheilutoimintaan saman vuorokauden aikana.
  • Aivotärähdys on kliininen diagnoosi. Päävamma tulee arvioida moniulotteisesti käyttäen apuna SCAT5-tunnistustyökalua «Aivotärähdys»2.
  • Aivotärähdyksestä toipuminen kestää yleensä 7–14 vrk. Laajempia tutkimuksia tarvitaan vakavampien vammojen yhteydessä, oireiden pitkittyessä tai diagnoosin ollessa epäselvä.
  • Päivystysluonteisen kuvantamistutkimuksen aiheita ovat Glasgow’n kooma-asteikon pistemäärä alle 15 «Tajuton potilas»2, tajuttomuus ja antero- tai retrogradinen muistikatko.
  • Urheilun pariin palaamisen tulisi tapahtua asteittain nousujohteisesti oireita välttäen. Paluu urheiluun -protokolla voidaan kuvata kuusitasoisena portaikkona «Aivotärähdys»2. Kullakin tasolla kuntoutumisvaihe kestää vähintään 24 t. Kilpailuun voi palata vasta, kun urheilija on täysipainoisessa harjoittelussa kognitiivisesti ja fyysisesti oireeton.

Hyppääjän polvi (patellajänteen insertiitti)

  • Insertiitti-tyyppinen kiputila patellajänteen proksimaalisen kiinnityskohdan takapinnalla polvilumpion alakärjessä
  • Usein seurausta toistuvien hyppyjen aiheuttamasta kiinnityskohdan inflammaatiosta ja jännesäikeiden repeämistä
  • Kroonistuneessa vaiheessa jänteen kiinnityskohta on usein haurastunut.
  • Vastaavia tautitiloja esiintyy liikunnan harrastajilla myös lumpion yläkärjessä (quadriceps-jänteen distaalinen kiinnityskohta) ja säärikyhmyssä (patellajänteen distaalinen kiinnityskohta).

Oireet ja löydökset

  • Kipu tuntuu aluksi vain liikuntasuorituksen jälkeen, etenkin polven ollessa pitkään koukussa, myöhemmin jo itse suorituksessa, varsinkin hypyissä, juoksussa ja syväkyykyissä. Pahimmillaan polvessa on leposärkyä.
  • Palpaatioarkuus paikantuu tarkasti polvilumpion alakärkeen ja joskus myös sen distaalipuolelle patellajänteeseen. Useimmiten diagnoosiin päästään pelkän anamneesin ja kliinisen tutkimuksen perusteella ja kuvantamistutkimuksiin mennään vain epäselvissä tai pitkittyneissä tapauksissa.
    • Kroonistuneessa vaiheessa röntgenkuvassa voi näkyä ”luupiikki” tai irrallinen luufragmentti polvilumpion alakärjessä. Kaiku- ja magneettitutkimuksissa näkyy usein paikallinen kudosturvotus, makroskooppisia jännevaurioita ja mahdollinen degeneraatiopesäke.

Hoito

  • Aluksi lepo ja tulehduskipulääkitys. Kipualuetta voi kevyesti hieroa esim. jääpalalla tai tulehduskipugeelillä.
  • Juoksua ja hyppyjä kovalla alustalla sekä syväkyykkyjä pyritään rajoittamaan. Hypyistä alastuloissa opetetaan hieman joustamaan polvista ja lonkista.
  • Muita hoitomuotoja, joista saattaa olla hyötyä:
    • Useita viikkoja kestävät eksentriset etu- ja takareiden harjoitukset. Tehokkaimpia ovat hitaasti suurilla painoilla tehtävät voimaharjoitteet, jotka lisäävät jänteiden poikkipinta-alaa ja niiden rasituksen sietoa. Yhden harjoituksen tulisi kestää 90 min, ja harjoitteita tulisi tehdä kolme kertaa viikossa 12 viikon ajan. Samanaikaisesti vältetään kivuliaita harjoitteita, kuten juoksua.
    • Oireiden pitkittyessä tehdään keskivartalon hallinnan ja alaraajan linjausten tutkimukset ja niiden perusteella potilaalle ohjataan tarvittavat harjoitteet. Alaraajojen linjauksen hallintaa voidaan parantaa hermo-lihasjärjestelmää kehittävin harjoittein. Erityisesti lonkan loitontajien ja ulkokiertäjien harjoitteet ovat tehokkaita korjaamaan alaraajalinjauksen puutteita.
    • Nelipäisen reisilihaksen ja patellajänteen venyttely voi olla hyödyksi.
  • Tilan pitkittyessä voidaan kokeilla glukokortikoidi-puudutepistosta jänteen yläinsertion posterioriselle pinnalle (neula viedään jänteen alle lateraalisuunnasta). Toistuvia pistoksia on vältettävä, koska ne voivat edistää jänteen degeneraatiota. Pistosten kokonaismäärä ei saisi ylittää kolmea ja niiden välissä on hyvä olla 2 viikon tauko. Kasvuikäisille ei pistoksia suositella.
  • Fysikaaliset hoidot (ultraääni, laser, sähköhoito) vastaavat lumehoidon tehoa.
  • Jänteen ympärillä olevien verisuonten tukkiminen eli skleroterapia ja runsasverihiutaleinen plasma eivät ole hyödyllisiä hoitomuotoja.
  • Kroonistunut vaiva voidaan leikata, tavallisimmin halkaisemalla jänteen tyviosa pitkittäin ja poistamalla sen alapinnalta degeneroitunut jännekudos ja mahdollinen kalkkeuma.

Penikkatauti (syndroma tibialis medialis)

  • Sääriluun mediaalireunassa n. 3–8 cm:n matkalla tuntuva kiputila ja palpaatioarkuus, usein molemminpuolinen
    • Kivun tyyppipaikka on n. 10 cm mediaalimalleolin yläpuolella, mutta se voi sijaita melkein millä korkeudella tahansa sääriluun mediaalireunassa.
  • Penikkataudille altistavat liikuntalajit, joihin liittyy runsasta toistuvaa iskukuormitusta. Muita riskitekijöitä ovat naissukupuoli, ylipaino, jalkaterän ylipronaatio, polven valgus-suuntainen virheasento, lonkkanivelen liiallinen ulkokiertolaajuus, heikentynyt keskivartalon hallinta sekä lonkan loitontajalihasten heikentynyt aktivoituminen.
  • Penikkataudissa kivun syy on tuntematon, mutta kolme pääetiologiaa on kuvattu: luuperäinen kipu, alueella olevien jänteiden ja luukalvon ärsytystila (insertiitti, periostiitti) ja lihasaitiokipu (kohonnut lihasaitiopaine). Todennäköisesti vaiva on yhdistelmä näistä etiologioista ja painottuu eri potilailla hieman eri tavalla.
  • Vastaavan tyyppisiä tautitiloja esiintyy liikunnan harrastajilla myös sääriluun etureunassa (anteriorinen penikkatauti), takana (posteriorinen penikkatauti) ja lateraalisesti peroneus-lihasten kohdalla (lateraalinen penikkatauti).

Oireet ja löydökset

  • Kipu voi aluksi tuntua vain liikuntasuorituksen jälkeen, myöhemmin jo itse suorituksen aikana. Pahimmillaan sääressä on leposärkyä.
  • Penikkataudin diagnostiikka perustuu tyypillisiin kipuoireisiin sääriluun mediaalireunassa ja kipualueen palpaatioarkuuteen. Luuperäinen kipu on terävää ja pienelle alueelle rajoittuvaa. Luukalvosta ja jänteistä tuleva kipu on laajemmalla alueella sääriluun sisäreunassa, ja kivun intensiteetti ja sijainti vaihtelevat. Lihasaitiosta tuleva kipu on jomottavaa ja klaudikaatiotyyppistä.
  • Vastaanotolla tarkistetaan potilaan alaraajojen linjaukset ja nivelten liikelaajuudet. Keskivartalon hallintaa ja lonkan loitontajien aktivoitumista voidaan epäsuorasti arvioida yhden jalan kyykyn ja pudotushyppytestien avulla. Käsidynamometriä voidaan käyttää apuna voimien mittaamisessa.
  • Kuvantamistutkimuksista ei yleensä ole apua diagnostiikassa eikä niitä useimmiten tarvita. Joskus voi olla tarve röntgen- tai magneettikuvauksen avulla sulkea pois sääriluun rasitusmurtuma «Rasitusmurtumat»3. Magneettikuva näyttää mahdollisen periostireaktion sääriluun pinnalla sekä luun sisäisen nestekertymän.

Hoito

  • Penikkataudin hoidon kulmakivi on kuormituksen vähentäminen ja sen muuttaminen. Säären takaosien kiputiloissa askellusta ohjataan enemmän kanta-astunnan suuntaan, koska kanta-astunta vähentää nilkan plantaarifleksoreiden kuormitusta ja siirtää sitä enemmän polven ja lantion suuntaan. Säären etuosan kivuissa askellusta ohjataan päkiävoittoisemmaksi.
  • Akuutissa vaiheessa kipualuetta voi kevyesti hieroa esim. jääpalalla tai tulehduskipugeelillä (nk. penikkahieronta). Myös tulehduskipulääkekuuri voi olla tarpeen.
  • Täydellistä lepoa ei tarvita. Korvaaviksi liikuntalajeiksi voidaan suositella esim. kuntosaliharjoittelua, pyöräilyä, uintia tai vesijuoksua.
  • Potilaalle opetetaan lonkan loitontajien ja ulkokiertäjien harjoitteita ja parannetaan alaraajojen linjauksen hallintaa.
  • Kun keskivartalon hallinta ja alaraajojen linjaus korjaantuvat, on enää harvoin tarpeen ottaa käyttöön asentoa ja liikettä ohjaavaa tukipohjallista. Pohjallista voidaan kuitenkin käyttää ohutpohjaisissa työ- ja vapaa-ajan jalkineissa iskua vaimentamassa sekä tilanteissa, joissa jalkaterän tai nilkan alueella on havaittu selvä rakenteellinen virheasento, jota ei saada muuten hallittua.
  • Glukokortikoidi-puudutepistos ei ole penikkataudin rutiinihoito. Kasvuikäisille ei pistoksia suositella.
  • Fysikaalisilla hoidoilla (ultraääni, laser, sähköhoito) ei ole sijaa penikkataudin hoidossa.
  • Täysin kroonistunut penikkatauti voidaan leikata avaamalla säären syvä lihasaitio pitkältä matkalta sääriluun mediaalireunasta (faskiotomia). Ks. myös Lihasaitio-oireyhtymät «Lihasaitio-oireyhtymät»4.

Akillesjännetulehdus (peritendinitis achillei)

  • Itse akillesjänteessä (peritendiniitti) tai sen kantaluukiinnityksessä (insertiitti) tuntuva kiputila, joka on usein seurausta toistuvan rasituksen aiheuttamasta jänteen inflammaatiosta ja jännesäikeiden repeämistä.
    • Insertioalueen kivun syynä voi olla myös akillesjänteen ja kantaluun välissä olevan limapussin tulehdus eli retrokalkaneaaribursiitti.
  • Kroonistuneessa tilanteessa jänteen ympärillä on kiinnikkeitä ja itse jänne on usein haurastunut ja paksuuntunut ja muodoltaan sukkulamainen. Jänteen sisällä on usein degeneraatiopesäke ja joskus jopa jännekalkkia.
  • Vastaavia tautitiloja esiintyy liikunnan harrastajilla esim. polven ojentajajännesysteemissä (hyppääjän polvi), olkapäässä (supraspinatustendiniitti) ja kyynärpäässä (lateraalinen epikondyliitti).

Oireet ja löydökset

  • Vaiva on tavallisin juoksijoilla. Kipu tuntuu aluksi vain liikuntasuorituksen jälkeen, myöhemmin jo itse suorituksessa tai jopa kävelyssä. Pahimmillaan akillesjänteen alueella on leposärkyä.
  • Palpaatioarkuus paikantuu tarkasti joko itse jänteeseen tai sen kantaluukiinnitykseen. Jänne voi olla silminnähden paksuuntunut. Useimmiten diagnoosiin päästään pelkän anamneesin ja kliinisen tutkimuksen perusteella ja kuvantamistutkimuksiin mennään vain epäselvissä tai pitkittyneissä tapauksissa.
    • Röntgenkuvassa voi näkyä ”luupiikki” tai irrallisia kalkkifragmentteja jänteen sisällä tai kantaluuinsertiossa. Kaiku- ja magneettitutkimuksessa näkyy jännealueella usein oleva turvotus, makroskooppisia jännevaurioita, degeneraatiopesäke sekä retrokalkaneaarisessa limapussissa mahdollisesti oleva neste.

Hoito

  • Hoidon kulmakivi on kuormituksen vähentäminen ja sen muuttaminen. Aluksi hoitona on lepo, ja samalla askellusta ohjataan enemmän kanta-astunnan suuntaan, koska kanta-astunta vähentää akillesjänteen ja muiden nilkan plantaarifleksoreiden kuormitusta ja siirtää sitä enemmän polven ja lantion suuntaan.
  • Akuutissa vaiheessa tulehduskipulääke 3–7 vrk:n kuurina. Kaikkea kipua aiheuttavaa kuormitusta on tärkeää välttää.
  • Pohkeen ja akillesjänteen venyttely ja väliaikainen kantakorotus voivat olla hyödyksi.
  • Useita viikkoja kestävät pohjelihasharjoitukset (esim. pohjeprässi ja kantapään pudotusharjoitukset; kuva «»2)
  • Glukokortikoidi-puudutepistos jänteen ympärille tai em. limapussiin voidaan antaa akuutissa tai subakuutissa vaiheessa. Myöhemmin siitä ei liene enää hyötyä. Toistuvia pistoksia on vältettävä, koska ne voivat edistää jänteen degeneroitumista. Pistosten kokonaismäärä ei saisi ylittää kolmea, ja niiden välissä on hyvä olla 2 viikon tauko. Kasvuikäisille ei pistoksia suositella.
  • Fysikaalisilla hoidoilla (ultraääni, laser, sähköhoito) ei ole sijaa akillesjänteen tulehduksen hoidossa. Jänteen ympärillä olevien verisuonten tukkiminen eli skleroterapia ja runsasverihiutaleinen plasma eivät myöskään ole hyödyllisiä hoitomuotoja.
  • Oireiden pitkittyessä tehdään keskivartalon hallinnan ja alaraajan linjausten tutkimukset ja niiden perusteella potilaalle ohjataan tarvittavat harjoitteet. Erityisesti lonkan loitontajien ja ulkokiertäjien harjoitteet ovat tehokkaita korjaamaan alaraajalinjauksen puutteita.
  • Kroonistunut akillesvaiva voidaan hoitaa leikkauksella. Suomessa käytetään tavallisimmin menetelmää, jossa jänteen ympärillä olevat kiinnikkeet poistetaan, ja jos jänteen sisällä on degeneraatiopesäke, jänne halkaistaan pitkittäin ja pesäke poistetaan. Kroonistuneessa insertioalueen ongelmassa löydösten mukaan retrokalkaneaaribursa poistetaan, repeämät korjataan, degeneroituneita alueita poistetaan ja tarvittaessa kantaluun takayläkulma pyöristetään hankauskitkan minimoimiseksi.

Osgood–Schlatterin tauti ja Severin tauti

  • Jänteiden kiinnityskohtiin sijoittuvat luutumisalueiden kiputilat (apofysiitit) ovat yleisiä kasvuikäisillä urheilijoilla.
    • Severin tauti «Nilkan ja jalkaterän kiputilat lapsilla ja nuorilla»5 esiintyy akillesjänteen kiinnitysalueella, kantaluun takaosassa, n. 7–11-vuotiailla urheilijoilla, erityisesti jos harjoittelu tapahtuu kovalla alustalla ja huonosti tärähdystä vaimentavilla jalkineilla.
    • Osgood–Schlatterin tauti «Kasvuikäisten polvivaivat»6 on vastaava n. 8–15 v:n iässä esiintyvä säärikyhmyn (tuberositas tibiae) luutumisvaiheen kiputila. Se on yleinen lajeissa, joihin liittyy runsaasti juoksua, hyppyjä tai potkuja.
    • Muita vastaavia apofyysien kiputiloja voi harrastetusta lajista riippuen esiintyä useissa eri jänteiden kiinnityskohdissa.
  • Yleisenä hoitoperiaatteena on rajoittaa ko. apofyysiin kipua tuottavaa veto- tai tärähdysrasitusta niin kauan kuin kipua aiheutuu. Kipua aiheuttamatonta liikuntaa ja korvaavaa harjoittelua voi yleensä harrastaa.
  • Alaraajojen lihasten tehostettu venyttely ja kaikkien jalkineiden kantaan siirrettävissä oleva iskua vaimentava geelipohjallinen voivat olla hyödyksi.
  • Nuorelle tulee kirjoittaa SVA-todistus, jossa suositellaan vapautusta kipua aiheuttavasta koululiikunnasta.

Syndroma tractus iliotibialis

  • Kiputila, joka syntyy juoksijoille, kun suoliluu-sääriside eli iliotibiaaliside (tractus iliotibialis) liikkuu juoksun aikana edestakaisin reisiluun lateraalisen epikondyylin yli, jolloin hankaus aiheuttaa jänteen ja luun väliin tendoperiostiitin.
  • Kiputilaan voi liittyä myös kiilautuneen nivelkalvon kielekkeen tai bursan ärtyminen.

Oireet ja löydökset

  • Tyyppioireena on kipu polven ulkosivulla. Se alkaa yleensä juoksun aikana ja pakottaa lopettamaan juoksun. Kipu yleensä häviää levossa, mutta alkaa uudelleen juoksun aikana. Usein kipu on voimakasta alamäkeä juostessa.
  • Kliinisessä tutkimuksessa löydös on yleensä vähäinen, mutta reisiluun lateraalisen epikondyylin päällä tractus iliotibialiksen kohdalla on yleensä palpaatioaristusta. Joskus kipu provosoituu, kun potilas varaa painon fleksoidun polven varaan.

Hoito

  • Kiputila voi kestää useita kuukausia, mutta yleensä paranee itsestään ilman leikkaushoitoa.
  • Polven seutua kuormittavassa liikunnassa, erityisesti juoksussa, on pidettävä tauko, kunnes kiputila on parantunut. Tulehduskipulääke (paikallisvoiteena tai p. o.) voi olla tarpeen alkuvaiheessa. Myös glukokortikoidi-puudute-injektioita on käytetty. Injektioiden kokonaismäärä ei saisi ylittää kolmea ja niiden välissä on hyvä olla 2 viikon tauko. Injektioita ei suositella kasvuikäisille.
  • Keskivartalon ja lantion lihasten harjoittaminen kehon hallinnan ja alaraajojen asennon sekä liiketaidon parantamiseksi. Erityisesti lonkan loitontajien ja ulkokiertäjien harjoitteet ovat tehokkaita korjaamaan alaraajalinjauksen puutteita.
  • Tractus iliotibialis kiinnittyy yläosastaan m. tensor fasciae latae ja m. gluteus maximus -lihaksiin, joiden kireyksiä voi tarvittaessa laukaista hieronnalla tai venyttelyllä.
  • Harvinaisissa pitkittyvissä tapauksissa voidaan turvautua leikkaushoitoon, joka toteutetaan löydöksen mukaan.

Urheilijan ”tyrä” (conjoined tendon -vamma)

  • Ligamentum inguinalen yläpuolella olevan suoran vatsalihaksen, sisemmän vinon vatsalihaksen ja transversaalisen faskian yhteisellä insertioalueella oleva jännesäikeiden mikroskooppinen tai makroskooppinen repeämä häpyluun kyhmyssä (kyhmyn ylälateraaliosa).
  • Vamma ei aiheuta nimestään huolimatta mediaalista nivustyrää, vaikka onkin samalla alueella.

Oireet ja löydökset

  • Kipu tuntuu nivusessa aluksi vain nopeissa liikkeissä ja ponnistuksissa. Vatsalihasliike on kivulias.
    • Kipu voi säteillä nivusen ja alavatsan lisäksi myös perineumiin, reiteen, alaselkään, sakrumiin ja pakaroihin.
  • Palpaatioarkuus paikantuu ligamentum inguinalen yläpuolelle häpyluun ylä-lateraaliosaan.
  • Lihasten venyvyys on rajoittunut ja joskus todetaan paikallinen lihasspasmi.
  • Kaikututkimuslöydös on usein normaali. Magneettikuvaus tehdään erikoislääkärin pyynnöstä leikkaushoitoa suunniteltaessa. Se osoittaa paikallisen kudosturvotuksen ja makroskooppiset jännevauriot sekä kipeällä puolella suoran vatsalihaksen atrofian.
  • Erotusdiagnostiikassa tulee huomioida, että liikunnan harrastajalla voi olla nivusen alueella joukko urheilijan tyrää yleisempiä ongelmia, kuten muiden jänneinsertioiden repeämät ja insertiitit, osteitis pubis, lantion rasitusmurtumat ja bursiitit.

Hoito

  • Aluksi lepo ja tulehduskipulääkitys. Kipua aiheuttavia nopeita liikkeitä ja hyppyjä tulee rajoittaa.
  • Levon pituus määräytyy urheilulajin ja oireen vaikeuden mukaan. Aluksi on tarpeen 2–4 viikon tauko kipua aiheuttavista harjoitteista.
  • Akuutin vaiheen jälkeen kannattaa kokeilla fysioterapeutin ohjaamaa ja valvomaa kuntoutusta.
  • Kroonistunut vaiva voidaan leikata. Periaatteena on puhdistaa ja korjata jänneyhdistelmä ja ligamentum inguinalen insertioalue symfyysissä ja vahvistaa aluetta verkkoplastialla.
    • Toipuminen leikkauksesta vie n. 3 viikkoa. Alueen lihasten voiman ja liikkuvuuden tulee olla normaalit ennen kovien harjoitteiden aloittamista.

Tenniskyynärpää (lateraaliepikondyliitti) ja golfarin/heittäjän kyynärpää (mediaaliepikondyliitti)

  • Lateraali- ja mediaaliepikondyliitillä «Kyynärpään tendinopatiat (epikondyliitit)»7 tarkoitetaan olkaluun distaalisiin sivunastoihin (epikondyyleihin) kiinnittyvien ranteen ojentaja- ja koukistajajänteiden insertiitti-tyyppistä kiputilaa.
    • Epikondyliitit ovat yleisiä mailapelien ja heittolajien harrastajilla.
    • Lateraaliepikondyliitti (tenniskyynärpää) on yleisempi kuin mediaaliepikondyliitti.
    • Mediaaliepikondyliitti (golfarin/heittäjän kyynärpää) syntyy lajeissa, joissa ranteen koukistajien kiinnittymiskohtaan olkaluussa kohdistuu voimakkaita ja teräviä nykäisyjä.
  • Epikondyliittien taustalla on yleensä lihasten kuntoon nähden liian runsas harjoittelu ja pelaaminen. Myös urheiluvälineen liiallinen puristaminen tai liian paksu tartuntakahva altistavat epikondyliiteille.

Hoito

Kirjallisuutta

  1. Pasanen K, Haapasalo H, Halen P, Parkkari J (toim.). Urheiluvammojen ehkäisy, hoito ja kuntoutus. 1. painos. VK-Kustannus Oy 2021.
  2. van der Vlist AC, Winters M, Weir A ym. Which treatment is most effective for patients with Achilles tendinopathy? A living systematic review with network meta-analysis of 29 randomised controlled trials. Br J Sports Med 2021;55(5):249-256. «PMID: 32522732»PubMed
  3. Dubois B, Esculier JF. Soft-tissue injuries simply need PEACE and LOVE. Br J Sports Med 2020;54(2):72-73. «PMID: 31377722»PubMed
  4. Haikonen K, Parkkari J. Liikuntatapaturmat. Raportissa: Haikonen K, Lounamaa A (toim.). Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009. THL:n raportti 13/2010. Yliopistopaino, Helsinki 2010 «https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085395»3